Kuvat: Minerva Kustannus
KIRJAT | Äitien ja tyttärien suhteista on kirjoitettu monta tarinaa, ja kirjoitetaan vielä monta lisää. Pieniä ilkeintä tarinoita tarjoaa yhden monisärmäisen sellaisen.
”Talvitie katsoo päähenkilöään tarkkanäköisesti linssin läpi.”
ARVOSTELU
Eveliina Talvitie: Pieniä ilkeitä tarinoita
- Minerva, 2023.
- 168 sivua.
Äitien ja tyttärien suhteista on kirjoitettu monta tarinaa, ja kirjoitetaan vielä monta lisää. Yhden tarinan, monisärmäisen sellaisen tarjoaa Eveliina Talvitie kolmannessa romaanissaan Pieniä ilkeitä tarinoita (Minerva, 2023).
Talvitie kuljettaa meitä äidin muistoissa Ateenassa, Kreetalla, Suomessa ja Portugalissa, vähän Kaliforniassakin. Keskeinen tapahtumapaikka on Ateena, jossa ikääntyvä äiti, Sofia, pohtii elämänsä valintoja ja kipuilee olemattoman tytärsuhteen kanssa. Tytärtä on ikävä, mutta hän ei tiedä, miten lähestyminen onnistuisi. Tyttären lapsiakaan hän ei ole koskaan tavannut.
Sofia ei ole koskaan kertonut Martalle, kuka tämän isä on. Myös se tuntuu painolastina etenkin Sofian ajatuksissa. Portugalissa asuvaan poikaansa hän pystyy sentään pitämään jonkinlaisen yhteyden.
Sofia tietää tehneensä valintoja, joista syntynyt kuilu äidin ja tyttären välille tuntuu lähes mahdottomalta ylittää. Pystyvätkö rehelliset, paikoin räävittömät kirjeet siihen?
Tytär Marta asuu Suomessa ja elää äidin tietämän mukaan hyvin normaalia elämää. Sofia sen sijaan on entinen hippi ja yhä boheemi eikä osaa juurtua minnekään, jollei sitten nyt vanhuuden kynnyksellä Ateenaan.
”Sofia tiesi olevansa siellä, missä hänen pitikin. Hän kuului juuri siihen pieneen kattohuoneistoon, juuri siihen kaupunginosaan, ja siihen kaupunkiin viiden miljoonan muun kanssa.”
Kaiken hälinän keskellä Sofia on kuitenkin yksin.
* *
Talvitie kuvaa kiinnostavasti Ateenaa, jonka hän siellä joitakin aikoja viettäneenä hyvin tuntee. Myös kuvaus Sofian elämästä kaupungissa tuntuu todelta ja Sofia ristiriitaisena persoonanakin jollakin tavalla aidolta. Kamera kulkee Sofian kaulalla, mutta samalla tuntuu, että myös Talvitie katsoo päähenkilöään tarkkanäköisesti linssin läpi.
Tarinoissa on mukana ilkikurista huumoria, mutta myös haikeutta elämän tilinteon lähestyessä.
On kiinnostavaa lukea Sofiasta, Martasta ja muista värikkäistä ihmisistä, ja erityisen ilahduttavaa autofiktion valtakaudella on päästä lukemaan tekstiä, josta ei yksikön ensimmäinen persoona paista ensimmäisenä läpi.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Romaani täynnä tapahtumia ja historiaa – arviossa Kahdeksas elämä (Brilkalle) osa 1
KIRJAT | Nino Haratishvilin romaani kertoo ihmisistä Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan.
Poika joka huusi sutta – arvioitavana Louise Pennyn Pedon mieli
KIRJAT | Rikoskomisario Armand Gamachesta kertovan Three Pines -dekkarisarjan yhdestoista osa on luotettavaa laatua moneen kertaan palkitulta Louise Pennyltä.
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
Varjoton armo – arviossa Tiina Lehikoisen Mutta armo on kukka joka laulaa
KIRJAT | Harvoin on saanut luettavakseen yhtä tiheästi kielikuvilla kuormitettua tekstiä kuin Tiina Lehikoisen uusi runoteos.
