Tyttö, 1983 on tuskallinen ja ahdistava taival totuuden ytimeen – arviossa Linn Ullmann romaani

Kuva: Agnete Brun / Like Kustannus

Kuka nyt 16-vuotiaana voisi vastustaa kutsua kuuluisuuteen: ”Tule Pariisiin, haluan kuvata sinua ja tehdä sinusta valokuvamallin.”

Nuori Linn Ullmann ei myöskään voinut ja matkusti äitinsä raivokkaista estelyistä huolimatta Pariisiin ja A:ksi kutsumansa miehen luokse tarkoituksena tulla kuvatuksi Vogue-lehteen.

Ketään ei kutsuta Tyttö, 1983 -romaanissa (suom. Jonna Joskitt-Pöyry; Like, 2023) omalla nimellään. Äiti on äiti eikä Liv Ullmann, isä on isä eikä Ingmar Bergman.

Tyttö, 1983 on alusta loppuun tuskallinen ja ahdistava taival totuuden ytimeen, jota kirjailija on yrittänyt koko elämänsä vältellä. Ullmann oli yrittänyt kirjoittaa 16-vuotiaasta itsestään ja 44-vuotiaasta A:sta Pariisissa monta kertaa aikaisemminkin – mutta kesti 40 vuotta todella uskaltaa ryhtyä toimeen.

Käy selväksi, että helppoa se ei ole ollut nytkään; Ullmann aloittaa kerta toisensa jälkeen kerrontansa, toistaa ja toistaa, pakottaa lukijan mukaan hämmennykseensä ja häpeäänsä. A:n lisäksi nuorten tyttöjen ympärillä häärää muitakin keski-ikäisiä miehiä, joilla on paitsi alkoholia ja huumeita, myös avaimia houkuttelevaan tulevaisuuteen.

Tyttö, 1983 käsittelee myös Ullmannien äiti–tytär-suhdetta. Äidistä piirtyy kuva välittävänä ja hyvin pohjoismaisena naisena, mutta samalla on selvää, etteivät äidin ja tyttären välit ole ongelmattomat. Lapsuutensa Linn Ullmann vietti etupäässä äitinsä kanssa vuoroin Norjassa, vuoroin Yhdysvalloissa, aina äidin töiden mukaan.

”Äidin ja minun yhteinen historia on niin unohduksen ja rakkauden kyllästämä, että minun täytyy keksiä meidät uudelleen.”

* *

Vaikka Tyttö, 1983 liikkuu eri aikojen ja kerronnan tasojen välillä, se muodostaa kuin ihmeen kaupalla aivan ehjän kokonaisuuden ja tarinan, mikä on saavutus sinänsä. Kirjassa viitataan Virginia Woolfin ainoaan tunnettuun jäljelle jääneeseen äänitallenteeseen eli BBC:n haastatteluun, jossa kirjailija sanoo: ”Kirjoittaminen on sitä, että etsii oikeat sanat ja panee ne oikeaan järjestykseen”. Sen Linn Ullmann taitaa.

Osa romaanin vetovoimasta selittyy sen päähenkilön ja tämän perheen kuuluisuudesta; verho heidän elämäänsä raottuu hieman ja se kaiketi tekee kaiken toiston ja vellomisen siedettäväksi.

Näitä kertomuksia nuorista naisista ja heitä valtansa avulla monella tavalla vastenmielisesti hyväksi käyttävistä miehistä lukiessani mietin aina, miten on mahdollista, että MeToo-liike syntyi niin myöhään kuin syntyi. Väistämättä tulee pohtineeksi, miten paljon on naisia, joilla on vastaavia kokemuksia ja joita he Ullmannin tavoin ovat kyllästymiseen asti miettineet ja käyneet läpi – ja miten paljon samaa tämän päivän nuoret naiset edelleen kokevat.

Leena Reikko

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua