Keltainen Cadillac -kirjan kannet on suunnitellut Jussi Kaakinen. Kuva: JT Lindroos
KIRJAT | Keltainen Cadillac on valloittava, koukuttava, ja nautinnollisen rosoinen. Dekkari on jo kuudes osa yksikätisen yksityisetsivän Väinö Mujusen seikkailuista.
”Turhat sanat on karsittu ja ne, jotka ovat jäljelle jääneet, on vielä höylätty partaveitsellä tasaiseksi.”
ARVOSTELU
Tapani Bagge: Keltainen Cadillac
- CrimeTime, 2021.
- 270 sivua.
Sarjassamme hämeenlinnalaisia kirjailijoita on tärähdetty toiseen osaan, ja kaupungin vetovoima taitavasti toteutettujen tarinoiden kehtona sen kuin kasvaa. Toki tämänkertainen opus tulee jo itsellenikin tutun dekkarinikkarin kynästä, sillä eihän kukaan itseään vähääkään kunnioittava rikosromaanien lukija ole voinut välttyä Tapani Baggen tuotoksilta.
Keltainen Cadillac (CrimeTime, 2021) on jo kuudes osa yksikätisen yksityisetsivän Väinö Mujusen seikkailuista, mutta itselleni se on ensimmäinen Mujunen. Ei varmasti kuitenkaan viimeinen. Aiemmin olen lukenut antaumuksella usean Hämeenlinna Noir –sarjan teoksen sekä hiukan sattumanvaraisesti Baggen muita julkaisuja. Taidan tosin näinä päivinä lukea hitaammin kuin Bagge kirjoittaa.
* *
Se mikä tekee ja on aina tehnyt Baggen kirjoista antoisia on miehen ytimekäs tyyli. Turhat sanat on karsittu ja ne, jotka ovat jäljelle jääneet, on vielä höylätty partaveitsellä tasaiseksi. Toki ilman mitään naamageelejä, eli lopputulos jättää rosoa ja rupea muistoiksi.
Tyylikään pelkästään ei tosin vielä kirjaa tee, mutta Bagge osaa ja ymmärtää hivuttaa näihin minimalistisiin raameihin rivi riviltä – joskus kirjain kirjaimelta – väkevää inhimillisyyttä, kykyä kuljettaa useita juonenpätkiä samanaikaisesti kohti yhteistä loppusolmua, valottaen niin unohtunutta aikaa kuin paikkaakin, kaikkea tätä toinen kulmakarva kohotettuna pallotellen ja kieli sopivasti posken suunnalla ilman, että maalaisi itsensä missään lauseessa nurkkaan…. kuten jotkut kritiikkiä kirjoittavat harjoittelijat. Tämä kaikki sen kirjan tekee.
* *
Tapani Baggen Keltainen Cadillac on valloittava, koukuttava ja nautinnollisen rosoinen. Se puskee eteenpäin 7,4-litraisen V16-moottorin voimalla ja toimii itsenäisenä romaanina, vaikka onkin osa laajempaa sarjaa. Luulen että olisin pitänyt siitä vieläkin enemmän, jos olisin lukenut sarjan aiemmat osat etukäteen. My bad, mutta toisaalta…. edessä on nippu nautinnollisia kokemuksia.
Jo tämän kirjan perusteella rujon empaattinen sankarimme Väinö Mujunen haastaa Dennis Lyndsin Dan Fortunen muidenkin kuin yksikätisten yksityisetsivien joukossa, ja Tapani Bagge osoittaa jälleen kerran olevansa ajattoman kirjallisuuden maailmanluokan spesialisti. Sepänsälli tai ei.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.
Kaksiteräinen kynä – arviossa Abdulla Pashewin Synnynnäinen rakastaja
KIRJAT | Kielitieteilijä Abudlla Pashewin runous on ollut kurdeille merkittävä kansallinen tekijä. Toisena keskeisenä teemana on rakkaus ja naiset.