Kuva: Mikko Rasila / WSOY
KIRJAT | Arttu Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta.
”Tuntuu, että spektaakkelimainen päätösnumero lässähtää omaan suuruudenhulluuteensa.”
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Lavastaja
- WSOY, 2024.
- 320 sivua.
Kirjailija Arttu Tuomisen Delta-sarjan suosio aiheutti sen, että Porissa järjestettiin kesällä fanikävelyitä sarjan tapahtumapaikoille. Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta. Sarja on ollut menestys Suomessa ja sitä on käännetty myös useille kielille.
Delta-sarjan kuudes osa, Lavastaja (WSOY, 2024), on sen viimeinen; kirjailija on kertonut kirjoittavansa jo jotakin aivan muuta, mutta pysyttelevänsä rikoskirjallisuudessa.
Delta-sarjan parasta antia ovat olleet Tuomisen erinomaisen taitavasti rakennetut henkilöhahmot ja heidän arkielämänsä kuvaaminen. Paikoitellen kirjat ovat olleet kuin romaaneita, joissa tapahtuu myös rikoksia, mutta joita haluaa lukea sen kaiken muun vuoksi.
Osa osalta sarja on muuttunut väkivaltaisemmaksi ja rikokset toinen toistaan oudoimmiksi. Sarjan päättävässä Lavastajassa uhrit on asteltu kuin kameran eteen valokuvaa varten. Osa on kidutettu kuoliaaksi ja jokainen on palsamoitu. Tarinaa kuljettaa eteenpäin kertoja, joka puhuu suureellisen filosofisesti, mutta ei kovin ymmärrettävästi.
Aiemmista osista tutut Porin rikospoliisiyksikön tutkijat Jari Paloviita, Linda Toivonen, Henrik Oksman ja heidän päällikkönsä Susanna Manner ovat sarjan päätösosassa saaneet elämänsä jotakuinkin kuntoon: jokainen on tahollaan, ja tavallaan, melko onnellinen. Tuominen osaa valaista jokaisen taustaa ja ominaisuuksia niin, että ne eivät tunnu kaikki osatkaan lukeneen mielestä tylsältä kertaukselta, mikä on sarjojen kirjoittajalle todella tärkeä taito – ja johon ei kovin usein törmää.
Ville Tiihonen on lukenut äänikirjoiksi kaikki sarjan osat ja ansaitsee siitä suuren kiitoksen ja aplodit.
Kirjailija on halunnut päättää sarjansa suurin elkein ja teatterin lavalla siinä ollaankin. Silti tuntuu, että spektaakkelimainen päätösnumero lässähtää omaan suuruudenhulluuteensa ja lukija sulkee kirjan hämmentyneenä.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Cristina Sandun Tanskalainen retkikunta on pakahduttavan intensiivinen teos
KIRJAT | Romaani vaatii lukijaltaan paljon. Henkilöiden pieniin eleisiin, sanoihin tai vaikenemisiin kätkeytyy paljon. Ja se paljous kuoriutuu esiin kerronnan edetessä.
Monikerroksinen ensiromaani – arviossa Irene Zidanin Isäni appelsiininkukkien maasta
KIRJAT | Irene Zidanin romaanin voi lukea kertomuksena siitä, mitä kaikkea toisen polven siirtolainen voi Suomessa joutua kohtaamaan.
Keskustelevaa runoa – arviossa Arto Lapin Eranto
KIRJAT | Arto Lappi käy uudessa teoksessaan keskustelua muun muassa Emily Dickinsonin, Amy Lowellin ja William Blaken runojen kanssa.
Pauliina Haasjoen runoissa sidokset yhdistävät kaiken luonnon – arviossa Valenssi
KIRJAT | Pauliina Haasjoen runoteos tutkii taidokkaasti yhteyksiä atomeista ylöspäin. Runot poraavat ihmisen aistein nähtyä syvemmälle ja tuovat esiin molekyylit ja aaltoliikkeet.
