Kuva: Mikko Rasila / WSOY
KIRJAT | Arttu Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta.
”Tuntuu, että spektaakkelimainen päätösnumero lässähtää omaan suuruudenhulluuteensa.”
ARVOSTELU

Arttu Tuominen: Lavastaja
- WSOY, 2024.
- 320 sivua.
Kirjailija Arttu Tuomisen Delta-sarjan suosio aiheutti sen, että Porissa järjestettiin kesällä fanikävelyitä sarjan tapahtumapaikoille. Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta. Sarja on ollut menestys Suomessa ja sitä on käännetty myös useille kielille.
Delta-sarjan kuudes osa, Lavastaja (WSOY, 2024), on sen viimeinen; kirjailija on kertonut kirjoittavansa jo jotakin aivan muuta, mutta pysyttelevänsä rikoskirjallisuudessa.
Delta-sarjan parasta antia ovat olleet Tuomisen erinomaisen taitavasti rakennetut henkilöhahmot ja heidän arkielämänsä kuvaaminen. Paikoitellen kirjat ovat olleet kuin romaaneita, joissa tapahtuu myös rikoksia, mutta joita haluaa lukea sen kaiken muun vuoksi.
Osa osalta sarja on muuttunut väkivaltaisemmaksi ja rikokset toinen toistaan oudoimmiksi. Sarjan päättävässä Lavastajassa uhrit on asteltu kuin kameran eteen valokuvaa varten. Osa on kidutettu kuoliaaksi ja jokainen on palsamoitu. Tarinaa kuljettaa eteenpäin kertoja, joka puhuu suureellisen filosofisesti, mutta ei kovin ymmärrettävästi.
Aiemmista osista tutut Porin rikospoliisiyksikön tutkijat Jari Paloviita, Linda Toivonen, Henrik Oksman ja heidän päällikkönsä Susanna Manner ovat sarjan päätösosassa saaneet elämänsä jotakuinkin kuntoon: jokainen on tahollaan, ja tavallaan, melko onnellinen. Tuominen osaa valaista jokaisen taustaa ja ominaisuuksia niin, että ne eivät tunnu kaikki osatkaan lukeneen mielestä tylsältä kertaukselta, mikä on sarjojen kirjoittajalle todella tärkeä taito – ja johon ei kovin usein törmää.
Ville Tiihonen on lukenut äänikirjoiksi kaikki sarjan osat ja ansaitsee siitä suuren kiitoksen ja aplodit.
Kirjailija on halunnut päättää sarjansa suurin elkein ja teatterin lavalla siinä ollaankin. Silti tuntuu, että spektaakkelimainen päätösnumero lässähtää omaan suuruudenhulluuteensa ja lukija sulkee kirjan hämmentyneenä.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
László Krasznahorkain tarinakokoelma kuvaa kauneuden tavoittelua – arviossa Seiobo tuolla alhaalla
KIRJAT | Mahdottomuus nähdä todella yhdistää unkarilaisen Nobel-kirjailijan kuvauksia naurettavuudessaan rimpuilevista ihmisistä.
Valkokaulusrikollisuus kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus – arviossa Lilja Sigurdardóttirin Verkko
KIRJAT | Lilja Sigurdardóttir jatkaa kylmän talousrikollisuuden ja sen verkkoon joutuneen Sonjan kujanjuoksun seuraamista Islannin pankkikriisin ja tulivuorenpurkauksen jälkimainingeissa.
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.




