Kuva: Gaudeamus
KIRJAT | Sallustiuksen teokset Catilinan salaliitto ja Jugurthan sota kuvaavat vauhdikkaasti Rooman hallintaa niin Pohjois-Afrikassa kuin itse imperiumin sydämessä.
”Catilinan ja Jugurthan tapauksessa tuleekin väkisin mieleen pari aikamme suurvaltojen napamiestä.”
ARVOSTELU
Sallustius: Catilinan salaliitto / Jugurthan sota
- Suomentanut Marja Itkonen-Kaila.
- Gaudeamus 2026. 3. uudistettu painos.
- 224 sivua.
Sallustius (86–34 eKr.) tunnetaan 100-luvun eaa. latinan tyylitaiturina kaikkein suurimpina pidettyjen Ciceron ja Caesarin vanavedessä. Parhaiden ominaisuuksiensa ohessa historioitsija Sallustius oli kaksijakoinen persoona. Hän korosti hyveen merkitystä, ja Rooma olikin hänen käsityksensä mukaan suistunut alennustilaansa siksi, että miehinen kunto ja kunniantunto, se antiikin kuulu virtus, oli enää vain muisto.
Sallustiuksen näkökulma Rooman surkeuteen ja alakuloon oli roomalaisten veltostuminen. Vielä puunilaissotien aikaan sata vuotta ennen sisällissotaa tehtiin urotekoja ja synnyteltiin sankaritarinoita, kun Hannibal pani Rooman lujille. Mutta kun puunien suurvalta Karthago oli tuhottu perin pohjin, roomalaisilla ei ollut enää kunnon vastusta.
Näin yksipuolisen tulkinnan lisäksi Rooman tuhosta on myöhemmin tullut tukku muita selityksiä, epäilemättä päteviä ja perustellumpia. Sallustius oli aikansa lapsi hänkin. Esimerkiksi Maijastina Kahlos toteaa teoksessaan Rooman viimeiset päivät (Otava, 2016), että Rooman valta päättyi useiden sisäisten ja ulkoisten tekijöiden yhteisvaikutukseen. Rooman perikadon taustatekijöitä on esitetty peräti kolmatta sataa.
Se on merkkinä ainakin siitä, että kyseessä on maailmanhistorian käännekohta.
Se Sallustiuksen ambivalenssin toinen puoli oli hänen oman moraalinsa tila. Sallustius ei ollut mikään kiltti tyyppi. Vaikka hän varttuneemmalla iällä pyyteli anteeksi tekojaan, Africa Novan kuvernöörinä hän riisti väestöä, niin kuin tekivät monet muut hänen kaltaisensa vallankäyttäjät. Jälkikäteisiä herkistymisiä voidaan pitää myös historioitsijan oman maineen kohentamisena, mikä ei sinänsä olisi harvinaista. Sallustiuksen painotuksia sääteli ilmeisesti yhtä hyvin sitoutuminen hänen suojelijaansa Caesariin ja tämän kantoihin, eikä tällainen tosiasioilla pelailu ollut yhtään harvinaisempaa.
Mutta onhan Sallustius oiva kynäniekka. Hän on rakennellut aiheistaan vetäviä tapauksia, ja jo valinnat itsessään ovat dramaattisia, kuin näytelmäkirjailijan paletista. Hän on keskittänyt kirjoittamisensa ytimen henkilöihin, ja kuten Jasmin Lukkari toteaa valaisevassa esipuheessaan, lopputulos on enemmän psykologian ja moraalin tarkastelua kuin paneutumista historian yksityiskohtiin.
Siitä huolimatta luemme toki Sallustiuksen katalaa Catilinaa ja julmaa Jugurthaa historian henkilöinä. Historioitsija pyöräyttää muutamalla vedolla myös silloiset olosuhteet hyvin kiteyttäen, ja näistä taustoituksista Rooman järjestysvaltaa kyseenalaistaneet toisinajattelijat nousevasti paikoilleen omanlaisinaan uhmamielinä.
* *
Sallustius oli ennen historioijaksi ryhtymistään asioista perillä virkamiehenä. Hän oli kotoisin Amiternumista, nykyisen l’Aquilan paikkeilta, josta on Roomaan nykypäivänä puolentoista tunnin ajomatka. Jugurthan sota taas sijoittuu Numidian kuningaskuntaan, josta Caesarin aikana tuli Africa Nova -niminen Rooman provinssi ja jossa Sallustius käytti häikäilemättä korkean virkamiehen valtaa. Näin ollen hän tunsi tarkoin teostensa alueet ja kulttuurin, joskin Jugurthan sotaa käytiin 60 vuotta ennen hänen teostaan.
Tunnemme olevamme suorastaan kahdentuhannen vuoden takaisen ajan keskiössä, kun Sallustius käyttää pitkiä lainauksia niin Cato nuoremmalta, Caesarilta kuin myös hyvinkin rohkeaksi taistelijaksi osoittautuvalta Catilinalta, jota Cicero tapasi röykyttää tunnetuissa puheenvuoroissaan senaatissa.
Silloin tällöin antiikin ajat mielessä huokaillaan, ettei mitään uutta auringon alla. Catilinan ja Jugurthan tapauksessa tuleekin väkisin mieleen pari aikamme suurvaltojen napamiestä.
* *
Tarvitsemme tärkeistä klassikoista uusintapainoksia näkyville, etteivät ne vallan huku arkistojen ja varastojen uumeniin. Kiitokset siis kustantajalle.
Marja Itkonen-Kaila on selvästi tehnyt hyvää työtä suomennoksessaan jo runsas 60 vuotta sitten, vaikka harvapa työtä kirjain kirjaimelta tarkistelee. Jasmin Lukkarin raikas ja tiivis johdanto aiheeseen on tarpeellinen, samoin päivitetyt nimistö ja kirjallisuusluettelo.
Näistä kaikista yhdessä alkuteoksen kanssa kertyivät tähdet jutun alussa.
Risto Ojanen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.
Kirurgi lentää oligarkin luo – arviossa Reese Witherspoonin ja Harlan Cobenin Lähti ilman hyvästejä
KIRJAT | Näyttelijän ja kirjailijan yhteisromaani on omistettu lääkäreille ja sairaanhoitajille, jotka työskentelevät sota-alueilla ja muissa vaikeissa paikoissa ympäri maailmaa.
Hirviön nahoissa – arvioitavana John Wiswellin Sinusta teen pesäni
KIRJAT | Kertomus oudosta hirviöstä yhdistelee elementtejä kauhusta, romanttisesta fantasiasta, roolipelien maailmasta ja kansantarinoista moderniin tapaan.