Kuva: Gaudeamus
KIRJAT | Sallustiuksen teokset Catilinan salaliitto ja Jugurthan sota kuvaavat vauhdikkaasti Rooman hallintaa niin Pohjois-Afrikassa kuin itse imperiumin sydämessä.
”Catilinan ja Jugurthan tapauksessa tuleekin väkisin mieleen pari aikamme suurvaltojen napamiestä.”
ARVOSTELU

Sallustius: Catilinan salaliitto / Jugurthan sota
- Suomentanut Marja Itkonen-Kaila.
- Gaudeamus 2026. 3. uudistettu painos.
- 224 sivua.
Sallustius (86–34 eKr.) tunnetaan 100-luvun eaa. latinan tyylitaiturina kaikkein suurimpina pidettyjen Ciceron ja Caesarin vanavedessä. Parhaiden ominaisuuksiensa ohessa historioitsija Sallustius oli kaksijakoinen persoona. Hän korosti hyveen merkitystä, ja Rooma olikin hänen käsityksensä mukaan suistunut alennustilaansa siksi, että miehinen kunto ja kunniantunto, se antiikin kuulu virtus, oli enää vain muisto.
Sallustiuksen näkökulma Rooman surkeuteen ja alakuloon oli roomalaisten veltostuminen. Vielä puunilaissotien aikaan sata vuotta ennen sisällissotaa tehtiin urotekoja ja synnyteltiin sankaritarinoita, kun Hannibal pani Rooman lujille. Mutta kun puunien suurvalta Karthago oli tuhottu perin pohjin, roomalaisilla ei ollut enää kunnon vastusta.
Näin yksipuolisen tulkinnan lisäksi Rooman tuhosta on myöhemmin tullut tukku muita selityksiä, epäilemättä päteviä ja perustellumpia. Sallustius oli aikansa lapsi hänkin. Esimerkiksi Maijastina Kahlos toteaa teoksessaan Rooman viimeiset päivät (Otava, 2016), että Rooman valta päättyi useiden sisäisten ja ulkoisten tekijöiden yhteisvaikutukseen. Rooman perikadon taustatekijöitä on esitetty peräti kolmatta sataa.
Se on merkkinä ainakin siitä, että kyseessä on maailmanhistorian käännekohta.
Se Sallustiuksen ambivalenssin toinen puoli oli hänen oman moraalinsa tila. Sallustius ei ollut mikään kiltti tyyppi. Vaikka hän varttuneemmalla iällä pyyteli anteeksi tekojaan, Africa Novan kuvernöörinä hän riisti väestöä, niin kuin tekivät monet muut hänen kaltaisensa vallankäyttäjät. Jälkikäteisiä herkistymisiä voidaan pitää myös historioitsijan oman maineen kohentamisena, mikä ei sinänsä olisi harvinaista. Sallustiuksen painotuksia sääteli ilmeisesti yhtä hyvin sitoutuminen hänen suojelijaansa Caesariin ja tämän kantoihin, eikä tällainen tosiasioilla pelailu ollut yhtään harvinaisempaa.
Mutta onhan Sallustius oiva kynäniekka. Hän on rakennellut aiheistaan vetäviä tapauksia, ja jo valinnat itsessään ovat dramaattisia, kuin näytelmäkirjailijan paletista. Hän on keskittänyt kirjoittamisensa ytimen henkilöihin, ja kuten Jasmin Lukkari toteaa valaisevassa esipuheessaan, lopputulos on enemmän psykologian ja moraalin tarkastelua kuin paneutumista historian yksityiskohtiin.
Siitä huolimatta luemme toki Sallustiuksen katalaa Catilinaa ja julmaa Jugurthaa historian henkilöinä. Historioitsija pyöräyttää muutamalla vedolla myös silloiset olosuhteet hyvin kiteyttäen, ja näistä taustoituksista Rooman järjestysvaltaa kyseenalaistaneet toisinajattelijat nousevasti paikoilleen omanlaisinaan uhmamielinä.
* *
Sallustius oli ennen historioijaksi ryhtymistään asioista perillä virkamiehenä. Hän oli kotoisin Amiternumista, nykyisen l’Aquilan paikkeilta, josta on Roomaan nykypäivänä puolentoista tunnin ajomatka. Jugurthan sota taas sijoittuu Numidian kuningaskuntaan, josta Caesarin aikana tuli Africa Nova -niminen Rooman provinssi ja jossa Sallustius käytti häikäilemättä korkean virkamiehen valtaa. Näin ollen hän tunsi tarkoin teostensa alueet ja kulttuurin, joskin Jugurthan sotaa käytiin 60 vuotta ennen hänen teostaan.
Tunnemme olevamme suorastaan kahdentuhannen vuoden takaisen ajan keskiössä, kun Sallustius käyttää pitkiä lainauksia niin Cato nuoremmalta, Caesarilta kuin myös hyvinkin rohkeaksi taistelijaksi osoittautuvalta Catilinalta, jota Cicero tapasi röykyttää tunnetuissa puheenvuoroissaan senaatissa.
Silloin tällöin antiikin ajat mielessä huokaillaan, ettei mitään uutta auringon alla. Catilinan ja Jugurthan tapauksessa tuleekin väkisin mieleen pari aikamme suurvaltojen napamiestä.
* *
Tarvitsemme tärkeistä klassikoista uusintapainoksia näkyville, etteivät ne vallan huku arkistojen ja varastojen uumeniin. Kiitokset siis kustantajalle.
Marja Itkonen-Kaila on selvästi tehnyt hyvää työtä suomennoksessaan jo runsas 60 vuotta sitten, vaikka harvapa työtä kirjain kirjaimelta tarkistelee. Jasmin Lukkarin raikas ja tiivis johdanto aiheeseen on tarpeellinen, samoin päivitetyt nimistö ja kirjallisuusluettelo.
Näistä kaikista yhdessä alkuteoksen kanssa kertyivät tähdet jutun alussa.
Risto Ojanen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mitä Jeesuksesta tiedetään ja mitä kuvitellaan – arviossa Historian Jeesus ja salaliittoteoriat
KIRJAT | Matti Kankaanniemi on kirjoittanut kansankielisen mutta tieteellisesti pätevän johdatuksen Jeesuksen historiallisuutta koskeviin kysymyksiin.
Dekkarin ympäristö viehättää, mutta tapahtumat hätkähdyttävät – arviossa Paula Hotin Murha Lochinverissä
KIRJAT | Paula Hotti palaa kolmannessa Halla-sarjan dekkarissa Skotlannin ylämaille, missä matkajournalisti ja kirjailija vietti kymmenkunta vuotta sitten kesiään kokkina.
Rikkaasti kuvitettu kasvutarina – arviossa Taru Kumara-Moision ja Rimma Erkon Kaislankuiske
KIRJAT | Kaislankuiske on ajankohtainen, informatiivinen, hellyttävä, hauska, oivaltava ja tunnetaitoja opettava lastenkirja.
Waltarin tunne-elämän kriisit heijastuivat klassikkokirjan hahmoihin – arviossa Panu Rajalan Sinuhen synty
KIRJAT | Sinuhen synty on peräti 45. Panu Rajalan teos. Mika Waltarin lisäksi Rajala on tutkinut monia muitakin kotimaisen kirjallisuuden mestareita, kuten Sillanpäätä, Leinoa, Kiantoa ja Meriluotoa.




