Patsaat puhuvat muinaisia kieliä – arviossa Emi Yagin Venus ja minä

Kuvat: Otava / Kitchen Minoru

Hiostava keltainen sadetakki peittää, suojaa ja kahlitsee, kun Emi Yagin romaanin Venus ja minä (Otava, 2025) päähenkilö Horauchi-san, lyhemmin Hora, yrittää selvitä arjessa päivästä toiseen.

Elämässään sivustakatsojaksi ajautunut latinan opiskelija työskentelee pakkasvarastossa eikä juuri muuta halua kuin olla omissa oloissaan ja lämmittää työpaikalta ostamiaan pakasteaterioita. Arkeen kuuluu outo, iäkäs vuokraemäntä Seriko, joka jättää puheestaan pois u-kirjaimet.

Kaikki muuttuu, kun latinanopettajansa lähettää hänet museolle pestautumaan erikoiseen tehtävään. Hänen pitää keskustella Venus-patsaan kanssa latinaksi maanantaisin, kun museo on kiinni. Muut patsaat puhuvat kreikkaa, mutta Venus kokee olevansa roomalainen, kun hänet kreikkalaisen mallin mukaan tehnyt kuvanveistäjäkin oli roomalainen.

Hora on latinanopiskelijoista ainoa, joka myös puhuu latinaa, ei vain lue sitä. Yllättäen syyksi paljastuu se, että hän on ollut lyhyen aikaa vaihdossa Suomessa ja kuunnellut latinankielisiä uutisia radiosta ja alkanut itsekin puhua latinaa kämppiksensä kanssa. Mietin vain, olisiko Ylen sittenkin kannattanut jatkaa Nuntii Latinin tuottamista. Viimeinen latinankielinen uutiskatsaus kuultiin kesäkuussa 2019.

Emi Yagin edellinen teos, esikoisromaani Tyhjyyspäiväkirja (Otava, 2023; lue arvio) liikkui jo toden ja kuvitelman rajamailla, mutta Venus ja minä venyttää todellisuuden rajoja vielä enemmän. Yagi tekee sen kuitenkin niin kiinnostavasti, että lukija pystyy samaistumaan päähenkilönsä ja myös muiden kirjan henkilöiden elämään.

Keltainen sadetakki on kaapu, joka toisaalta kahlitsee ja toisaalta suojaa. Joskus se alkaa väistyä, kun jokin on muuttumassa. Maagista realismia tietenkin on myös nuoren naisen ja antiikin ajan patsaan ystävyys.

Onneksi kirjailijalla on vapaus venyttää todellisuutta ja antaa lukijallekin mahdollisuus kokea samaa. Missä menee toden ja kuvitellun raja, mikä on mahdollista, mikä ei? Samalla voi ilmaista rivien välissä niin paljon muuta.

* *

Olen lukenut viime aikoina useita Japaniin sijoittuvia romaaneja, joiden kirjoittaja on ollut nuori tai nuorehko nainen. Monille kirjoille yhteistä on se, että ne kuvaavat vieraantumisen kokemusta ja erilaisuutta, mutta hienovaraisesti ja niin, että oivaltaminen jää lukijan tehtäväksi. Tässä myös Emi Yagi onnistuu erinomaisesti.

Raisa Porrasmaa on suomentanut kummankin Yagin suomeksi julkaistuista romaaneista. Taitavaa tekstiä on ilo lukea.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua