KIRJAT | Joel Hohko kirjoittaa sodasta niin raa’asti ja rumasti, että hetkittäin on pakko sulkea silmät.
Kirjallisuus
kritiikki
Romaanin pituudelta tajunnanvirtaa – arviossa Virginia Woolfin klassikkoteos Majakka
KIRJAT | Virginia Woolfin maalailemat kuvat jäävät häilymään mielen perukoille vielä pitkään lukemisen jälkeen.
Kristofferssonin ja Toivosen toinen aikuisten romaani jatkaa esikoisen tunnelmissa – arviossa Nämä sanat ovat vain sinulle
KIRJAT | Nämä sanat ovat vain sinulle on fiktiivinen romaani, johon on ammennettu aineksia natsi-Saksan historiallisiin faktoihin perustuvasta tutkimusaineistosta.
Kadonneet lauseet on pieni kirjallinen taideteos, jonka jännite perustuu päähenkilön mielenliikkeiden unenomaiseen kudokseen
KIRJAT | Jukka Pakkasen romaanissa kaiken peittää hitaasti kasvava tietoisuus ajan täyttymisestä, luopumisen pakosta sekä itsensä ja maailman hyväksymisestä.
Erkki Melartin oli suomalaisen säveltaiteen keskeisiä vaikuttajia monipuolisena säveltäjänä ja musiikin pedagogina
KIRJAT |Tuire Ranta-Meyerin elämäkerta on perusteellisen painavaa tekstiä ja antaa erinomaisen kuvan Erkki Melartinin tavasta pyrkiä toimimaan Suomen kansan ja sivistyksen hyväksi.
Matti Rossin Hamlet-käännös kuningashuoneen tuhosta osoittaa ihmisen ikiaikaisen valtataistelun
KIRJAT | Matti Rossin uudelleenjulkaistu Hamlet-suomennos on ilmaisultaan terävä ja nykyaikainen. Sanavalinnat on käännetty välttämällä vanhanaikaista kieliasua.





