Elly Griffithsin uusi dekkarisarja tuo pakettiin tieteiselementin – arviossa Kuolema ei katso aikaa

Kuvat: Tammi / Markko Taina

Ali Dawson on viisikymppinen englantilainen, Sussexista Lontooseen päätynyt poliisi, jolla on yksi poika, kolme entistä aviomiestä, sekopäinen kissa ja pitkä ura virkavallan palveluksessa. Lisäksi hän matkustaa ajassa selvittäen ratkeattomia henkirikoksia.

Elly Griffiths sekoittelee uudessa dekkarisarjassaan muiden teostensa tapaan menneiden aikojen selvittämättömiä murhamysteereitä niistä kumpuaviin nykypäivän rikoksiin. Alin osasto keskittyy kuitenkin aikoinaan ratkaisematta jääneisiin tapauksiin siirtymällä ihan konkreettisesti menneisyyteen nerokkaan fyysikon Jonesin kehittämän portin tai portaalin kautta, varjomaisina hahmoina seuraamassa tutkinnan alla olevia tapahtumia.

”Neliöidään neliö ja siirrytään viidenteen ulottuvuuteen”, kuuluu Jonesin tiivistys prosessista. Ja paluun pitää tapahtua täsmälleen tietystä paikasta jatietystä asennosta.

Haasteet lisääntyvät, kun menneisyyteen siirtyjät alkavat toiminnan kehittyessä olla entistäkin vahvemmin kokonaisina paikan päällä. Heidät voidaan huomata ja he voivat vahingossa vaikuttaa asioihin.

Tieteiselementistä huolimatta Alin työpaikka on arkisen samastuttava ärsyttävine pomoineen, tiskivuoroineen, aikaa nähneine toimistotiloineen ja työtiimin sisäisine kemioineen. Griffithsin kerronnan vahvuuksia on kaikissa dekkarisarjoissa ollut henkilöhahmojen arkinen rikkaus ja lähestyttävyys; sankarit ovat ihan tavallisia, joskin sitkeitä ja tunnollisia ihmisiä ilman erityiskykyjä tai varsinaista supersankariviittaa. Sciencefictionmainen porttielementti toimii tämän tarinan juonikehitelmässä hiukan kankeasti, vaikka tarina sinällään onnistuu kietomaan sisälleen.

Ja jos joku oikeasti keksisi aikakoneen, miten ihmeessä sillä keskityttäisiin menneisyyden rikosten selvittelyyn pienten resurssien hyshys-meiningillä eikä vaikkapa modernin ajan ihmiskunnan haasteiden ratkaisemiseen? Griffiths ei myöskään lähde kauhean yksityiskohtaisesti selvittelemään miten aikasiirtymä oikeasti on kehitetty, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että scifi-puoli on muutenkin tarinan heikoin lenkki. Menneisyyden ja nykyajan rikosten kietomisessa yhteen Griffiths on totutun taitava.

* *

Kun Alille annetaan tehtäväksi selvittää oikeusministerin sukuhistoriasta löytyvää 1850-luvun murhamysteeriä, on aikasiirtymismenetelmä kehittynyt jo sen verran, että Alin kirkkaan punaiseksi värjätty tukka saattaisi kiinnittää aikalaisten huomion. Niin kauas historiaan ei kehitetty menetelmä pysty kuitenkaan lähettämään kuin yhden henkilön kerrallaan, joten Ali siirtyy viktoriaaniseen aikaan ilman taustatukea. Kaikki menee hyvin, kunnes Ali ei saavukaan sovittuun aikaan takaisin palautuspaikkaan.

Kuinkas sattuukaan, Alin poika Finn työskentelee Isaac Templetonin eli juuri sen ministerin alaisuudessa, jonka suvun menneisyyttä selvitellään. Kun Ali ei palaa, joutuu hänen tiiminsä selittämään tilanteen Finnille. Työnantajansa kanssa keskusteltuaan Finnille selviää, että hänen äitinsä mainitaan tutkittavan esi-isän päiväkirjoissa ja siksi ministeri oli pyytänyt tehtävään juuri hänen äitiään. Kun Templeton myöhemmin löytyy surmattuna, myös Finn joutuu kuulusteluihin.

1850-luvulle jumahtaneen Alin selviytyminen viktoriaanisessa ajassa nopeaa pistäytymistä pidempään nostaa kirjan tarinalliset kierrokset aivan uusiin lukemiin. Menneisyyden kuvaajana Griffiths loistaa ja jättää hienosti avoimia lankoja houkuttelemaan lukijaa mahdollisten jatko-osien pariin.

Vaikka tieteiselementti toimii dekkarisarjan avausosan yhtälössä hiukan yskähdellen, rakentaa Griffiths Ali Dawsonille hyvät pohjat sukeltaa jatkossa entistä syvemmälle historialliseen elämään.

Ilkka Valpasvuo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua