ARVOSTELU | Annamari Marttisen uutuusteos kertoo työttömäksi jäävän Karoliinan kurimuksesta velkahelvetissä. Se on myös tarina häpeästä, yksinäisyydestä ja avioeron jälkeisestä onttoudesta, kun mikään ei ole kokonaista, ei edes oma lapsi.
Kirjallisuus
kritiikki
Suomen kulttuurihistoria, syventävä oppimäärä – arvostelussa Juha Hurmeen Suomi
ARVOSTELU | Mistä on kummunnut kotimainen kulttuuri? Oliko elämää ennen Lönnrotia? Juha Hurmeen Suomi on kattava sukellus suomalaiseen kulttuurihistoriaan ja sen moninaisuuteen.
Hyvä ja paha tieto pureutuu Tieteen päivien teemaan – onko tiede epäonnistunut, kun sitä ei kuunnella päätöksenteossa?
ARVOSTELU | Korona- ja ympäristökriisit ovat korostaneet tiedon merkitystä päätöksenteossa, mutta vaihtoehtoiset faktat haastavat tutkimustiedon. Hyvä ja paha tieto -kirjan aiheet on koottu Tieteen päivien esityksistä.
”Jos olisin tiennyt, mikä labyrintti minua odotti” – Rohkea lukiolainen lähti parin kielikurssin varassa Italiaan ja on sillä tiellä yhä
ARVOSTELU | Italiasta on jo kerrottu kaikki kliseet. Maassa kolme vuosikymmentä asunut Sirkku Salovaara ratkaisi ongelman kirjoittamalla omasta Italiastaan: La mia Italia.
Kuumakallet ovat marssineet ja valtiovalta horjunut Suomessakin – arviossa Jussi Niinistön elämäkerta Paavo Susitaipaleesta
ARVOSTELU | Mielipiteistään varma ja periaatteistaan tinkimätön ”Susi-Paavo” jakaa yhä mielipiteet vahvasti, mutta entisen puolustusministeri Niinistön kirjallisen suorituksen voi summata paljon yksinkertaisemmin: esimerkillinen elämäkerta.
Ruotsi hakee Natoon ja Suomi maksaa siitä kovan hinnan – arviossa Helena Immosen Operaatio Punainen kettu
ARVOSTELU | Uuden ajan kotimainen sotakirja on parhaimmillaan kuvatessaan konfliktin vaikutusta yksilön kehoon ja mieleen. Helena Immonen näyttää myös, kuinka helppoa on halvaannuttaa modernin yhteiskunnan ydintoiminnot.





