Vanhenevan kiinalaisen hifistin tarina – arviossa Ge Fein Näkymättömyysviitta

11.06.2021

KIRJAT | Lyhyt romaani kertoo vanhenevan äänilaiteasiantuntijan arkisesta elämästä Pekingissä, hänen karille karahtaneesta avioliitostaan sekä hankalista perhesuhteistaan.

”Olen ennenkin kohdannut kirjoja, joita lukemalla jokin on liikahtanut sisälläni eteenpäin. Tämä on yksi sellaisista.”

ARVOSTELU

 

Ge Fei: Näkymättömyysviitta

  • Suomentanut Rauno Sainio.
  • Aula & Co, 2021.
  • 144 sivua.

Kiinalaiselta kirjailijalta Ge Feiltä suomennettu teos Näkymättömyysviitta (Aula & Co, 2021) osuu itselleni kenties otolliseen hetkeen. Viime aikoina olen ollut melankolisella tuulella, tuntenut vuosien vierivän lähes huomaamatta ohitseni, enkä ole ilmeisestikään päässyt elämässäni aivan sinne, minne olisin tähän mennessä unelmoinut, ehkä olettanutkin pääseväni. Olen ennenkin kohdannut kirjoja, joita lukemalla jokin on liikahtanut sisälläni eteenpäin. Tämä on yksi sellaisista.

Teoksen kerrontatyyli on näennäisen kepeä ja mutkaton. Maailma vaikuttaa kipeän todelliselta, arkiselta kiinalaiselta maailmalta. En ole koskaan käynyt Kiinassa tai ole kummoinen ekspertti Kiinan historiassa tai nykyajassa, joten en osaa arvioida teoksen maailman vastaavuutta todellisuuden kanssa. En myöskään osaa kummoisesti arvioida teokseen kätkeytyviä kiinalaiseen kulttuuriin liittyviä yksityiskohtia – joita epäilemättä on paljon. Joka tapauksessa, ilman syvällistä Kiina-tuntemustakin kirjan luoma maailma avautuu minulle ja koskettaa minua.

Näkymättömyysviitassa on omalaatuista imua. Kepeyteen yhdistyy tumma pohjavire – mikä kuitenkin jättää runsaasti tilaa myös kuivakalle huumorille. Imu syntyy osaltaan hienovaraisista jännitteistä, joita tekijä virittelee matkan varrella sinne tänne teosta. Annettujen vihjeiden perusteella lukija odottaa jatkuvasti jotakin tapahtuvaksi, ehkä jotakin pelottavaa, ehkä suurta tragediaa – tai sitten päähenkilön äkillistä rikastumista onnistuneilla äänilaitekaupoilla. Tämä odotus pitää otteessaan viimeisille sivuille saakka.

Lyhyt romaani kertoo vanhenevan äänilaiteasiantuntijan ja -rakentelijan arkisesta elämästä Pekingissä ja Pekingin liepeillä, hänen karille karahtaneesta avioliitosta sekä hankalista perhesuhteistaan. Erityisesti nimettömän päähenkilön ja hänen siskonsa Cui Lihuanin suhde on kipeä ja koskettava. Kertojan äiti on raivostuttavan kaikkitietävä nainen, joka vielä raivostuttavammin osoittautuu joka kerta olevan oikeassa.

* *

Kaiken ohella kerrotaan rakkaudesta klassiseen musiikkiin ja toki etenkin laitteisiin, jotka nostavat musiikin ansaitsemiinsa korkeuksiin. Nämä hifi-jutut ovat kuitenkin päähenkilölle osa jotakin suurempaa kokonaisuutta, johon liittyy merkittävästi hänen lapsuudessaan kuollut isä. Isän kuolemasta ei oikeastaan enempää kerrotakaan, kuin että se tapahtui. Pojan menetettyä isänsä, isän kollega antaa pojalle korjattavaksi radion, jonka myös lupaa tälle omaksi, jos saa radion toimimaan. Ensimmäinen äänilaitteen korjaaminen ja siihen liittyvä oppiminen jäävät siis pojalle psyykkisesti tärkeiksi asioiksi, jotka käytännössä määrittelevät hänen tulevan ammattinsa ja myös siihen liittyvän tunteikkaan suhtautumisen.

Päähenkilön ammatti määrittelee ratkaisevasti myös teoksen rakennetta. Hänen äänilaitteiden rakentelulla ja kaupalla harjoittama liiketoiminta kaikkine haasteineen ja asiakkaiden kohtaamisineen on keskeinen juonta eteenpäin kuljettava moottori.

Pinnan alla teoksessa pulpahtelee arvoituksellisuus, mitä kannattelee pitkälti kertomatta jättäminen yhdistettynä mielikuvat liikkeelle laittaviin vihjauksiin. Tätä voisi ajatella jäävuorenhuipputekniikkana, mutta erityisen korostettuna ja tematisoituna.

* *

Teoksessa jätetään moni seikka jätetään tyystin arvoitukseksi, kuten se, mitä tapahtui siskosten lapsuudessa sisko Cui Lihuanin ja heidän pihapiirin lapsuuden ystävän Jiang Songpingin välillä. Tapahtuma on saanut siskon ja heidän äitinsä katkaisemaan välit Songpingin kanssa. Songping on heitä vanhempi – mieleen nousee väkisin aavistus, että olisi tapahtunut jonkinlainen seksuaalirikos. Mutta teoksessa ei ole mitään suoraa vihjausta tähän suuntaan.

Myöskään päähenkilö ei saa koskaan tietää, mitä tapahtui – mutta tahtoo ”omasta puolestaan” antaa Songpingille anteeksi ”mitä tahansa tapahtuikaan”. Songping ei kuitenkaan edes vuosia myöhemmin ole valmis ottamaan tätä päähenkilön omavaltaista sovitteluyritystä vastaan, sillä kokee edelleen niin suurta syyllisyyttä tapahtuneesta.

Kerrontatyyli aukkoineen nivoutuu yhteen päähenkilökertojan elämänohjeiden kanssa. Hän tahtoo nimenomaan olla kaivelematta asioita turhan syvältä. Kerronnan piirteet siis motivoidaan tragikoomisesti temaattisella kytköksellä:

”- – Olin nimittäin jo aivan pikkupoikana oivaltanut, että oli kyse sitten ihmisistä tai asioita, parhaat piirteet löytyvät aina pintaa peittävästä ohuenohuesta kerroksesta, jonka varaan lähes kaikki tässä maailmassa oikeastaan rakentui. Kaikella oli oma sisimpänsä, eikä siihen läheskään

aina käynyt kajoaminen, sillä jos tähän hauraaseen ikkunapaperiin puhkaisisi reiän, esiin tulisi jotakin sellaista, mikä ei kestäisi lähempää tarkastelua.”

Traagisuus sisältyy siihen, että arvatenkin juuri kaikki tämä pinnan alla lymyilevä muodostuu teoksessa kaikkein merkityksellisimmäksi. Lisäksi vaikka moni mysteeri jää ratkaisematta, ne juuri tekevät kirjan maailmasta niin vangitsevan. Arvoituksellisuus korostuu yhä enemmän teoksen edetessä. Myös itse teoksen nimi ”Näkymättömyysviitta” kätkee sisäänsä mysteerin, joka vetää teoksen loppua yllättävästi jopa kauhun lajityyppiä kohden, kuitenkin pitäen yllä kepeän kerrontatyylin.

Ei kuitenkaan ole helppo täydelleen selittää ja sanallistaa, mikä teoksessa koskettaa itseäni niin syvästi. Ehkä kyse on lopulta kohtaamisesta. Teos puhuttelee minua ja saa ymmärtämään jotakin, mitä ilman sitä en olisi ymmärtänyt – siitäkin huolimatta etten ehkä osaa määritellä selkeästi, mitä nimenomaan.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua