Korona teki näkyväksi digitaalisen riskiyhteiskunnan, joka pyrkii ehkäisemään ja hallitsemaan itse tuottamiaan kriisejä

23.06.2021

Kuvat: Minttu Saarni / Tammi / Tea Jumppanen

KIRJAT | Lilly Korpiolan ja Petro Poutasen uutuuskirja Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta korostaa luottamuksen merkitystä kriiseistä selviämisessä. Luottamuksen herättäminen ja ylläpitäminen on entistä vaikeampaa fyysisen ja digitaalisen maailman risteyskohtaan sijoittuvassa hybridissä mediatilassa.

”Kirjaa ei kannata lukea koronavuoden tilinpäätöksenä, vaan opaskirjana tuleviin kriiseihin.”

ARVOSTELU

2.5 out of 5 stars

Lilly Korpiola ja Petro Poutanen: Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta

  • Tammi, 2021.
  • 220 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Median, viestinnän ja Lähi-idän asiantuntija Lilly Korpiola kirjoitti kymmenen vuotta sitten yhdessä Hanna Nikkasen kanssa Arabikevät-tietokirjan. Sosiaalisen median roolia kansannousussa kuvannut teos nousi Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaaksi.

Sosiaalinen media synnytti arabikevään ja mullisti tiedonvälityksen. Kun valtiollinen media vaikeni mielenosoituksista, maailmalla alettiin seurata tapahtumia somen kautta. Sen jälkeen sosiaalisen median rooli on vain kasvanut. Elon Musk on heiluttanut pörssikursseja ja Donald Trump hallinnut twiiteillä.

Päättäjät osallistuvat keskusteluun henkilökohtaisten somekanavien kautta ja perinteiset mediat ovat ajautuneet seuraamaan tapahtumia niiden välityksellä. Informaatioympäristö on muuttunut vaikeasti hahmotettavaksi ja hallittavaksi, sillä mielipiteet ja faktat menevät sekaisin. Tietona levitetään myös tahallista valetta.

Korona on yhteiskunnan itse tuottama riski

Lilly Korpiola oli kirjoittamassa yhdessä Petro Poutasen kanssa tietokirjaa digitaalisesta riskiyhteiskunnasta, kun koronapandemia siirsi kehityskulun turbovaihteelle. Kaksikko päätti tarkastella digitaalisten riskien maailmaa pandemian kautta.

Sosiologi Ulrich Beck esitteli 1980-luvulla riskiyhteiskunta-käsitteen. Se kuvaa modernia yhteiskuntaa, joka pyrkii ehkäisemään ja hallitsemaan yhteiskunnan itsensä tuottamia kriisejä.

Korona ei ollut yllätys, sillä pandemiat toistuvat noin sadan vuoden välein. Eläintuotanto edistää niiden syntyä, sillä taudit pääsevät entistä helpommin hyppäämään eläimistä ihmisiin. Globaalissa maailmassa taudit leviävät nopeasti.

Suomessa koronan torjunnassa onnistuttiin variantteja lukuun ottamatta hyvin. Kriisiviestintä sen sijaan poiki läksyä niin johtajille, viranomaisille kuin medioillekin.

Epävarmuus kuormittaa ja stressi kaventaa näkökulmaa. Kriisin keskellä sietokykyä voidaan ylläpitää onnistuneella johtamisviestinnällä. Kriisi edellyttää yksinkertaista, luotettavaa ja johdonmukaista viestintää. Luottamusta lisää selkeys, avoimuus, nopeus, säännöllisyys ja oikea tunnesävy.

Viestintää jouduttiin tekemään koko ajan muuttuvassa ja epävarmassa tilanteessa. Luottamusta rapautti viivästynyt maskisuositus. Maskien tarpeettomuutta perusteltiin niiden epävarmalla teholla, vaikka kyse oli siitä, ettei maskeja ollut riittävästi saatavissa. Maskihankintojen epäonnistuminen lisäsi epäluottamusta.

Hampaaton media heräsi vallan vahtikoiraksi

Media keskittyi kriisin alkuvaiheessa yhteiskunnan toimintakyvyn ylläpitäjän rooliin. Rajoitustoimia ei kyseenalaistettu, koska nopeasti muuttuvassa tilanteessa tietoa ei ollut saatavilla.

Hampaattomat viranomaisviestien toistajat intoutuivat presidentin ja pääministerin koronanyrkkiväännöstä, eivätkä kyseenalaistaneet matkustusrajoitusten tai ikäihmisten liikkumisrajoitusten laillisuutta.

Alkuvaiheessa vallan vahtikoiran tehtävä olisi tuntunut veneen keikuttamiselta. Kitinä perustusoikeuksista tuntui tarpeettomalta, kun tarvittiin kovia toimia taudin pysäyttämiseksi.

Perusoikeudet vastaan koronarajoitukset -vääntö turhautti, koska lainsäädännön uudistuksen vaikeutta ei onnistuttu avaamaan. Rajoituksia perusteltiin leviämis- ja kiihtymisvaiheella, joita tavallisen kansalaisen on vaikea ymmärtää.

Koronauutisointia vaivasi keskiluokkainen kuvakulma. Lehdissä esiteltiin mökkirantojen etätyöpisteitä, vaikka läheskään kaikki eivät voi tehdä etätyötä tai paeta mökille.

Miljoona suomalaista asustaa yksin, eikä kaikilla ole älypuhelinta. Maksulliseen laatumediaan ja maksuttomiin kanaviin eriytynyt viestintä ei tavoita vähäosaisia ja maahanmuuttajia.

Muualla maailmassa vyörytettiin koskettavia sairastumis- ja selviytymistarinoita, mutta Suomessa yksityisyyden suoja tukki sairaaloiden ovet. Meillä ei myöskään monen muun maan tavoin laadittu toivoa herättäviä exit-strategioita.

Kriisit ovat salaliittojen kulta-aikaa

Pandemia räjäytti tahallisesti ja tahattomasti levitetyn väärän tiedon määrän. Sen avulla yritetään polarisoida yhteiskuntaa ja rapauttaa luottamusta instituutioihin.

Luottamus yhteiskuntaan, viranomaisiin ja tasa-arvoon suojaa salaliittoteorioilta, joille kriisit tarjoavat erityisen hedelmällisen maaperän. Tehokkaimmin salaliittoteoriat leviävät hierarkkisessa kulttuurissa.

Luottamuksellisessa ilmapiirissä ihmiset ovat valmiita muuttamaan omaa käyttäytymistään muiden suojelemiseksi. Jos ohjeet ja rajoitukset eivät tunnu oikeudenmukaisilta, viranomaisviestintää aletaan kyseenalaistaa ja asioista ottaa itse selvää. Ajaudutaan vaihtoehtotiedon markkinoille. Ne tarjoavat yksinkertaisia selityksiä monimutkaiseen maailmaan. ”Salatun tiedon” etsiminen on kiehtovaa peliä, joka tarjoaa arvostusta vertaisten joukossa.

Luottamusta tutkittuun tietoon voidaan vahvistaa tiedeviestinnällä. Entistä harvempi asiantuntija on kuitenkin valmis laittamaan itsensä likoon vihapuheen ja valetiedon vääristämässä keskustelussa.

Lilly Korpiola ja Petro Poutanen ovat haastatelleet kirjaa varten kymmeniä asiantuntijoita. Heistäkin osa halusi esiintyä nimettöminä.

Sosiaalisen median avulla levitettiin valheita ja salaliittoteorioita, mutta myös luotiin yhteisöllisyyttä. Somevaikuttajat ja -kanavat vahvistivat viestiä, kun viranomaiset pyrkivät estämään taudin leviämisen vappuriennoissa. Virtuaalivapun viestinnässä ei keskitytty rajoituksiin, vaan yhdistävään virtuaalikohtaamiseen. Puistoja ei aidattu, vaan lukuisten eri kanavien kautta välitettiin kuvaa tyhjistä puistoista. Juhlakansa pysyi kotona.

Korona kohdattiin erilaisissa kulttuureissa eri tavoin. Suomessa yhteiskunnan turvaverkot takaavat sen, ettei tehohoitojakso kaada ketään konkurssiin. Toisaalta tämä ruokkii yksin pärjäämisen eetosta. Meillä hätäänsä eivät huuda yksittäiset ihmiset, vaan korkeintaan rajoitusten kurjistamat toimialat. Toisenlaisessa kulttuurissa avun pyytäminen osoittaisi luottamusta yhteisöön.

Oppikirja tuleviin kriiseihin

Koronaviestinnässä on keskitytty tautilukemiin ja sivuutettu pandemian yhteys ekokatastrofiin. Kirjan päätteeksi ympäristöneuvos Maria Laamanen muistuttaa, että pandemiassa on kyse yhteiskunnan itse luomasta riskistä.

Luontokato ja ilmastonmuutos kasvattavat pandemioiden ja levottomuuksien todennäköisyyttä. Yksittäinen pandemia saatetaan saada kuriin massiivisella rokotusohjelmalla, mutta sitäkin suurempien riskien torjunta edellyttää luontokadon pysäyttämistä.

Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta ei ole tietokirja ekokatastrofista tai koronasta, vaan digitaalisesta viestinnästä globaalissa maailmassa. Neljännesvuosisata sitten pandemia olisi näyttäytynyt varsin erilaisena. Myöskään tuontitavarana leviävät valeuutiset salaliittoteoriat eivät olisi tavoittaneet samalla tavalla.

Kirjoittajien mielestä korona teki näkyväksi digitaalisen riskiyhteiskunnan, jossa ihmisiä ja yhteiskuntaa järisyttävät tapahtumat koetaan median välityksellä samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Fyysisen ja digitaalisen maailman risteyskohtaan sijoittuvassa hybridissä mediatilassa selviäminen vaatii osaamista sekä viestijältä että nopeiden muutosten keskellä tietoa hakevalta kansalaiselta.

Kirjaa ei kannata lukea koronavuoden tilinpäätöksenä, vaan opaskirjana tuleviin kriiseihin. Ne ovat ainakin yhtä vaikeasti ennakoitavissa ja hallittavissa kuin koronapandemia.

Kirjan punaisena lankana kulkee Ulrich Beckin luoma riskiyhteiskunta-käsite. Gurun opit pätevät koronapandemian keskellä tehtyihin havaintoihin. Kriisin opetukset ovat kuitenkin kiinnostavampia kuin sen sovittaminen sosiologin teoriataustaan. Kirjoittajat ja haastateltavat esittävät laajat asiakokonaisuudet sujuvasanaisesti, mutta tutkijaotteella, kuin tartuntaa vältellen.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua