KIRJAT | Merja Mäen romaani Ennen lintuja kertoo Laatokan rannalta evakkomatkalle joutuvan Allin tarinan. Teos on kuvauksissaan täysin uskottava, oli sitten kyse nuoren oriin valjastuksesta, vatruskojen leipomisesta tai konekiväärillä ampumisesta.
Kirjallisuus
kritiikki
Saatan olla väärässä – buddhalaismunkiksi ryhtynyt ekonomi tallensi oivalluksensa ennen kuolemaansa
KIRJAT | Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä kertoo maanantaina kuolleen Björn Lindebladin koskettavan elämäntarinan. Menestyvä ruotsalaisekonomi luopui kaikesta ja vietti 17 vuotta buddhalaismunkkina.
Ja sitten taivaalta alkoi sataa napalmia – brittitoimittajan polveileva sotakirja kertoo maailmanpalon synkistä hetkistä
KIRJAT | Malcolm Gladwellia voisi äkkipäätä pitää samanlaisena kyynikkona kuin useita Pommittajat-kirjan päähenkilöitä. Onneksi näin ei ihan ole.
Édouard Louisin raadollisen henkilökohtainen Kuka tappoi isäni on myös vahva yhteiskunnallinen pamfletti
KIRJAT | Ei enää Eddy -teoksestaan tunnettu ranskalainen läpimurtokirjailija Édouard Louis sukeltaa vaikeaan isäsuhteeseensa ytimekkään puheenvuoron kautta.
Kuvittelu on luovaa luontoyhteyttä – arviossa Matias Riikosen Matara
KIRJAT | Matias Riikosen Matara-teoksen taustalla on ymmärrys ihmisen syvistä yhteyksistä luonnon prosesseihin ja osallisuudesta kollektiivisen tajunnan voimiin.
Richard Osmanin Torstain murhakerhon jatko-osa vie eläkeikäiset amatöörietsivät timanttijahtiin ja hengenvaaraan
KIRJAT | Torstain murhakerho taistelee Mies joka kuoli kahdesti -romaanissa yhtä paljon vanhuuden yksinäisyyttä, dementiaa ja luopumista kuin rikollisia vastaan.





