KIRJAT | Alun perin vuonna 1997 julkaistu Enkeli tulessa on julkaistu nyt äänikirjana ja e-kirjana. Panu Rajalan teos ei ole menettänyt tuoreudestaan piirun vertaa.
Kirjallisuus
kritiikki
Villiyttä ja vapaata vaeltelua ylistävä essee tutkii ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä – arviossa Thoreaun Kävelystä
KIRJAT | Yhdysvaltalainen luontokirjailija, yhteiskuntakriitikko ja filosofi Henry David Thoreau kannatti orjuuden lakkauttamista ja kansalaistottelemattomuutta. Kävely oli hänelle henkistä toimintaa luonnonympäristössä, sivistyksen ja kaupunkien hälinän ulkopuolella.
Kuinka paljon voi itseään rakastaa ja vihata? Lähde Jipun kanssa matkalle mielenterveyden vuoristorataan
KIRJAT | Laulaja Jipun elämäkerta on tuottanut monta otsikkoa eri medioihin. Kirja kannattaa silti lukea kokonaan – myös niiden, joita Jipun muusikonura ei kiinnosta. Sillä kirja on – tietenkin – paljon enemmän.
Lenita Airisto on kaivanut hampaidensa kolot ja saa lukijan hämmentymään rajuilla paljastuksillaan
KIRJAT | Lenita Airisto on kuluttanut korona-aikaa kirjoittamalla ronskein ottein naisvihasta ja omasta pitkästä elämästään lumiaurana, jonka kohtalona on ollut avata tietä seuraaville sukupolville. Syntyi hämmentävä kirja Noitanaisen ilosanoma.
Ranskalaiskirjailijan amerikkalainen siltafantasia – arviossa Maylis de Kerangalin Sillan synty
KIRJAT | Kuvitteelliseen kalifornialaiskaupunkiin kohoaa miljardien dollarien siltaprojekti. Maylis de Kerangal tarkastelee romaanissaan rakennusprosessia laajan henkilögallerian kautta.
Päätoimittaja on yhä puskuri muttei niin suuri päättäjä kuin ennen
KIRJAT | Kun helsinkiläiset käsittelevät koko maata, he näkevät vain pääkaupungin ja eksoottiset syrjäseudut. Vahvojen eteläisten aluekeskusten Suomea ei heille ole.





