Kirja-arvostelu: Olli Jalosen Taivaanpallo ja Merenpeitto ovat täynnä oikeita historiallisia tapahtumia ja henkilöitä, mutta ne jäävät sivuosaan kauniiden lauseiden ja vetävän tarinan rinnalla, Tero Alanko kirjoittaa.

Olli Jalonen: Merenpeitto (Otava, 2019)

Jo lapsena luin valtavasti. Viihdyin mielikuvitusmaailmoissa. Minua kiinnostivat maat ja kansat, kiinnostavat edelleen.

Yksi suosikkikirjoistani on Judith Schalanskyn kokoama, äärettömän kaunis Atlas Of Remote Islands: Fifty Islands I Have Never Set Foot On And Never Will. Tutuin teoksen saarista on Atlantin keskellä sijaitseva Saint Helena, jonka monet muistavat Afrikan tähti -lautapelistä.

1980-luvun lopussa kirjailija Olli Jalonen kävi Saint Helenalla. Hän teki matkan postilaivalla. Saint Helenan lentokenttä valmistui vasta pari vuotta sitten.

Tuosta reissusta lähtien Jalonen keräsi muistiinpanoja Saint Helenalle sijoittuvaa aikuisten seikkailukirjaa varten. Taivaanpallo ilmestyi vihdoin viime vuonna.

”Parasta vuosiin lukemaani seikkailuviihdettä#

Finlandia-palkinnon voittanut Taivaanpallo kertoo Kuolleenpuun-Anguksesta, josta tulee Saint Helenalla vierailleen Edmond ”Komeetta” Halleyn oppipoika. Merenpeiton alussa Angus on 16-vuotias. Teos on suoraa jatkoa Taivaanpallolle.

Olli Jalosen, 65, kirjat ovat parasta vuosikausiin lukemaani seikkailuviihdettä.

Taivaanpallo alkaa vuodesta 1679. Ensin Angus harjaannuttaa näköään tarkkailemalla lintuja ja tähtiä. Sitten hän lähtee viemään tärkeää viestiä Lontooseen, jäniksenä purjelaivassa.

Lontoossa opinhaluinen, mutta ajatuksissaan yksioikoinen Angus jää asumaan Halleyn perheeseen.

Taivaanpallo ja Merenpeitto ovat täynnä oikeita historiallisia tapahtumia ja henkilöitä. Se tuo kirjoihin oman kierteensä, mutta lopulta ainakaan minua ei kiinnosta pätkääkään, mikä on totta ja mikä kuviteltua.

Myös aatehistorialliset ja muut ristiriidat jäävät sivuosaan vetävän tarinan rinnalla.

Ainutlaatuinen rytmi

Olli Jalosen tekstissä on ainutlaatuinen rytmi. Kun siihen pääsee muutaman sivun jälkeen kyytiin, se vie kuin itsestään.

Jalonen kirjoittaa usein todella kauniita lauseita: ”Jos ihmisessä on pisteitä jotka kiinnittyvät toisiinsa hiusta ohuemmilla langoilla, niin silloin voisi ymmärtää miksi kauimmaiset kohdat voivat olla kuin vähän kiinni toisissaan.”

Merenpeiton alkupuolella Olli Jalonen kuvaa 1600-luvun lopun Lontoota tarkasti ja hienosti. Jakson merkittävä käännekohta on äkillinen tapahtuma, joka muuttaa Angusta pysyvästi. Onnettomuudeksi sitä ei silti kehtaa kutsua.

1600-luvun lopussa tiede ja uskonto olivat usein napit vastakkain. Edmond Halley halusi mitata kaiken meren pohjalta tähtiin. Angus yrittää tehdä vaikutuksen isäntäänsä rakentamalla kolmiulotteisen kartan, mutta se unohtuu muun alle.

Edmond Halleyn täytyi luovia kahden erilaisen maailmankäsityksen välillä. Mainion vallankumouksen jälkeen hän ensin pääsee käynnistämään rahapajaa ja valvomaan uusien kolikoiden lyömistä. Sitten Halley saa Paramore-nimisen tutkimuslaivan komennettavakseen.

Vernen hengessä

Merenpeitto päättyy vuoteen 1700. Vihdoin vuonna 1720 Edmond Halleysta tuli Greenwichin kuninkaallisen observatorion johtaja.

Merenpeiton alussa Edmond Halley suunnittelee sukelluskelloa, jolla voisi tutkia merten pohjia. Nuori Angus osallistuu moniin eksperimentteihin ja miettii tulevaisuuttaan.

Kirja saa uuden suunnan, kun taas lähdetään pitkälle merimatkalle. Myös Merenpeiton toinen merkittävä käännekohta on äkillinen. Tällä kerralla kyseessä on oikea onnettomuus.

Olosuhteiden pakosta Paramore suuntaa Saint Helenalle. Siellä Angus tapaa äitinsä ja pikkuveljensä.

Saint Helenalla Angus tekee ison ratkaisun. Se on arvattava, mutta yhtäkaikki hieno päätös seikkailulle.

Olli Jalosen kirjapari on ihana muistuma Robinson Crusoesta, Aarresaaresta ja Jules Vernen fantastisista fantasioista.

Tero Alanko

Olli Jalosen Merenpeitto-romaanin kansikuva.