Kuvat: Teos
KIRJAT | Proosarunoistaan ja romaanin rajojen koettelemisesta tunnettu Markku Paasonen pohdiskelee esseissään, onko kirjoittamisessa ylipäänsä mitään mieltä.
”Tässä ajassa, kun maailma on täynnä kaikenlaista yhdentekevää kirjoittelua, on aivan paikallaan kyseenalaistaa täysin kielen ja kirjoittamisen mielekkyys.”
ARVOSTELU
Markku Paasonen: Lykätty salamurha
- Teos, 2023.
- 137 sivua.
Markku Paasonen (s. 1967) on ehtinyt tehdä runokokoelmia, proosarunoja ja romaaneja. Minulle hän on aikaisemmin tuttu lähinnä Suurenmoinen huviretki -teoksestaan. Romaani kai se on, mutta kaikkea muuta kuin tavanomainen. Kirjallisuuden rajojen koetteleminen tuntuu siis olevan Paasosen heiniä.
Lykätty salamurha (Teos, 2023) ei siis sen suhteen yllätä: mitäpä kirjailija muutakaan tekisi kuin kyseenalaistaisi kielen, siis keskeisimmän työvälineensä:
”Kirjoittaakseen täytyy käyttää kieltä, mutta joskus pelkkä ajatuskin kielen käyttämisestä ajaa kriisiin. Minkä tahansa väitteen esittäminen herättää tuhat vastaväitettä. […] Tämän vuoksi ei ole hämmästyksen aihe se, että kirjailija toisinaan hylkää kirjoittamisen, vaan pikemminkin se, että niin moni yhä kirjoittaa.”
Nimen lykätty salamurha tulee ranskalaiselta kirjailija ja filosofi Maurice Blanchot’lta, jolle kielen käyttämisellä on suora yhteys ihmisen erottamiseen olemassaolostaan. Asioiden hävittäminen alkaa niiden nimeämisestä, jolloin jonkun asian ainutkertainen oleminen korvautuu yleisellä käsitteellä. Kun sanotaan ”tämä nainen”, yksilöllinen ihminen lakkaa olemasta.
Kuinka sitten puhua ja kirjoittaa niin, ettei ole osana tätä tuhoa? Onko se mahdollista? Blanchot nojaa Stéphane Mallarméen luonnehdintaan, jossa kirjallisuuden poikki kulkee harju. Sen toisella rinteellä on tämä negaation kieli, karkea puhe, mutta on toinenkin rinne: olennaisessa puheessa ”maailma vetäytyy ja päämäärät päättyvät”. Se on kieltä, joka ei pyri läpinäkyvyyteen.
Jos tämä kaikki tuntuu kovin teoreettiselta tai vaikeaselkoiselta, en tuomitse. Suosittelen silti syventymään. Jotain kiehtovaa tässä nimittäin on. Jotain tuttuakin: Byung-Chul Hanin ajatus itseriistoyhteiskunnasta tuli vastaan jo Liv Strömquistin oivallisessa Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan -sarjakuvassa. Hanin ajattelu on sen verran mainiota, että sille kannattaa toki suoda tilaa täälläkin.
* *
Miten Hanin ajattelu sitten kytkeytyy kirjallisuuteen? Kun vanhastaan kuriyhteiskunnassa järjestystä pidettiin rangaistuksen uhalla, Paasonen esittää, että suoritusyhteiskunnassa palkinnot ovat ottaneet rangaistusten paikan. Monituiset palkinnot ”kannustavat yhä näkyvämpiin suorituksiin mutta rakentavat käsitystä siitä, millainen toiminta on suotavaa ja millainen ei”. Mutta jos kirjailija haluaa yhä kirjoittaa olematta silti osa tätä koneistoa, jääkö sellaiselle minkäänlaista tilaa?
Lykätty salamurha on pieni, oivaltava teos. Se on täynnä hyvin mielenkiintoista kielifilosofista pohdiskelua. Tässä ajassa, kun maailma on täynnä kaikenlaista yhdentekevää kirjoittelua, on aivan paikallaan kyseenalaistaa täysin kielen ja kirjoittamisen mielekkyys, etenkin kun sen tekee näin sivistyneesti ja terävästi kuin Paasonen tässä kirjassa tekee.
Mikko Saari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.