Niilo Rantalan kirja niille, joilta on alkanut horjua sekä usko että epäusko – arviossa Tämä ei ole hartauskirja

Niilo Rantala. Kuvat: niilorantala.com / Sacrum

Epäilemättä Niilo Rantalan teoksen Tämä ei ole hartauskirja (Sacrum, 2026) nimestä on keskusteltu pitkään kustantajan kanssa. Nimityyppi on vähintäänkin harvinainen, enkä osaa pitää sitä onnistuneena. Alaotsikko sanoo paremmin: ”Kristinuskon kauneus ja kapina”.

Toisaalta kriitikon mielipiteellä ei ole tässä kohdin merkitystä. Kustantajan ja ehkä kirjailijankin näkökulmasta oleellista on vain se, houkutteleeko nimi riittävästi lukijoita.

Nimen valinnan taustalla lienee se, että hengellisistä asioista kertova teos tulee helposti diskatuksi jo kantensa perusteella. Asiat ovat entistä pahemmassa jamassa, jos kirja ei tarjoa sensaatioita, vaan Rantalan tavoin vastaa arkirealistisesti nuorten aikuisten maailmankatsomukselliseen kyselyyn.

Rantalan linja on sekä moderni että kohtuullisesti tasapainoinen. Hän ei revittele, muttei myöskään latistele eikä välttele vaikeita asioita. Kirja sopii lukijalle, jolta horjahtelee sekä usko että epäusko.

Sisällöllisesti Rantalan ratkaisu on kiinnostava. Hän on käynyt haastattelemassa suomalaisen teologikunnan parhaimmistoa ja pyytänyt heidän näkemyksiään uskonnollista mieltä askarruttaviin teemoihin. Näin tulevat käsitellyiksi uskon peruskysymykset, kuten ihmeet, Jeesuksen persoona, luonnontieteiden haasteet ja perisynnin kaltaiset opilliset käsitteet.

Haastatteluja on helppo lukea lehdistä, joten miksei myös kirjasta? Teos ei kuitenkaan ole haastattelukirja, vaan Rantalan oma luomus. Lievästi kerrotaan myös niistä elämäntilanteista, joissa haastattelut on tehty. Tätä voi pitää löysyytenä, mutta myös lukemista helpottavana keventämisenä.

* *

Hengellisistä asioista kertova kirja kompastuu todennäköisimmin kieleen, joka saa lukijan tuntemaan, että siinä ei puhuta hänen käsittämällään tavalla. Tällä kertaa vaara on tunnistettu ja otettu huomioon.

Jokaisella elämänalueella on kuitenkin erityiset sanansa, joita ilman ei tule toimeen. Jalkapalloa ei voi ymmärtää, ellei tunne keltaisen värin erityismerkitystä. Kristinuskon väistämättömiä perussanoja ovat puolestaan risti, ylösnousemus ja pelastus. Rantalan erityinen ansio on, että hän onnistuu käyttämään yleisesti ymmärrettyä kieltä. Tosin pelagiolaisuudesta puhuminen lipsahtaa akateemisen teologian puolelle.

Kirjan otsikko on sikäli oikeassa, että kyseessä ei ole hartauskirja. Mikä sitten? – Ehkä Pentti Saarikosken tyyliin uskon maailman vapaamuotoista sienestelyä, joka sallii rihmastojenkin tulla kerätyksi koriin.

Arto Köykkä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua