Musta kuningas alkaa tamperelaispoliitikon murhalla – arviossa Olavi Toivolan rikosromaani

Olavi Toivola ja Hotelli Tammer. Kuvat: Warelia / Risto Ojanen

Olavi Toivola on sijoittanut uuden rikosromaaninsa tapahtumat 1930-luvulle, entiseen tapaan. Pääasiassa liikutaan Tampereella, ja Tammerissa syödään taas.

Sepite on edelleen tukevasti kiinni aikansa aatteellisissa, poliittisissa ja kulttuurin virtauksissa. Vaikka ihmisillä oli tuolloin puutetta, ja nousukausi alkoi vuosikymmenen loppua kohden, romaanin henkilöillä ei ollut näitä huolia. Dekkarin tarpeisiin mustia pilviä oli ajassa riittävästi muutenkin.

Ennen varsinaisen tarinan alkua lukija johdatetaan Napoleonin ja Hitlerin miettein syksyn 1933 maailmantilanteeseen, jossa niin Neuvostoliitto kuin Saksakin uhkuu sotavoimillaan. Muutettavat (osittain) muuttaen hyppy tähän maastoon on kuin lukisi oman aikamme uutisia.

Mustassa kuninkaassa (Warelia, 2024) sukelletaan 90 vuotta taaksepäin ennen kaikkea omassa historiassamme. Teoksen viimeisellä lehdellä on sitaatti oikeistoradikalismin huomattavan tukijan, kauppaneuvos Rafael Haarlan käsityksistä kansanvallasta ja parlamentarismista. Haarlan mielestä alemmalla henkisellä ja taloudellisella asteella oleva ihminen ei voi hallita ylemmällä tasolla olevaa. Mustassa kuninkaassa tämä mielestään oikeassa olevien, ylempien etujoukko tavoittelee asemia väkivaltaa kaihtamatta.

Fakta ja fiktio kietoutuvat yhteen Toivolan tutulla reseptillä viihdyttäväksi riippukeinulukemistoksi – aiheen kylmäävistä aineksista huolimatta.

* *

Toivola käyttää tutulla tyylillään kertojanääntä myöten tapahtuma-ajan kielelle tyypillisiä ilmaisuja ja sanontoja. Hänen tapauksessaan konsti on ennenkin havaittu tehokkaaksi. Tekstiin tulee nostalgisia kaikuja, varsinkin ikääntyneemmälle lukijakunnalle. Toivolan kirjoihin tarttuu arvatenkin juuri varttuneempi polvi, joka minun laillani nauttii kovan maailman ja jopa kivikovan alamaailman vastakohtana päähenkilöiden yhteisön pehmeämmästä siviilipuolesta ja sen kyvystä panna kova kovaa vasten.

Nyt Toivola on kasvattanut kodinhengettäriä vieläpä uudella tulokkaalla, Heleenalla. Naisten roolien avulla Toivola on monipuolistanut romaanin tunneasteikkoa, ja juuri 1930-luvun arjen ympyröihin kirjoittajalla on erinomainen kosketus. Akselin nuorikko Marie ei tosin ole kuka tahansa, vaan miehensä tavoin kansainvälisillä vesillä poliisikoulutusta saanut toiminnan nainen. Kun parille on tulossa perheenlisäystä, sekin tiivistää ja lähentää kotijoukkojen kollektiivia entisestään.

Akselin ja hänen tyrvääläisen lapsuudenystävänsä komisario Bäckmannin yhteinen tausta on näissä kirjoissa veljellinen yhdistelmä, jossa samankaltainen arvomaailma toimii kuin kummankin vammalalainen murre. Marien Toivola on ympännyt galleriaansa paljolti samoilla lähtökohdilla.

* *

Toivola on osoittautunut vanhan Tampereen huolelliseksi tutkijaksi ja tuntijaksi. Mustassa kuninkaassakin liikutaan tutuissa maisemissa kaduilla, joista monen nimi on muuttunut. Kun kirjassa liikutaan esimerkiksi Jussinkylästä Viinikankatua pitkin, en kyennyt heti hahmottamaan, miten reitti kulki. Toivola tiesi, mistä kirjoitti, mutta lukijan piti ensin oivaltaa, että kuljettiin nykyistä Tuomiokirkonkatua. Viinikankatukin Tampereella on edelleen, muuttuneine reitteineen, mikä eksytti lisää. Tällainen löytöretkeily ja liikkuminen historiallisessa Tampereessa on lisämauste vanhoille tamperelaisille. Vaan entä tiramisu jo 1930-luvulla?

Tuskin kaikki tietävät sitäkään, että Hämeenkatu on alun perin jatkunut Aleksanterin puiston läpi pitkin nykyistä F. E. Sillanpään katua. Muutenkin huomioni kiinnittyi entistä enemmän Toivolan kertojan osuuksiin, joissa on kielellisesti taidokasta ja kiehtovaa kuvailua.

Tällä kerralla tunnettuja historiallisia henkilöitä ei tarinassa tupsahtele vastaan myötäänsä, niin kuin joskus aiemmin. Kun tämä sinänsä mahdollinen ja ajankuvaa alleviivaava tekniikka törmäyttää ihmisiä toisiinsa on minimoitu, tehot kasvavat, eikä päälle liimailusta ole vaaraa. Hyvin Toivola on taituroinut myös haasteen, miten nostaa aiemmista kirjoistaan henkilöitä ja sattumuksia pintaan niin, että sarjan muita teoksia tuntematon pysyy kärryillä. Hyvin pysyy.

* *

Mustaa kuningasta ei ole rakennettu niin, että jännitys lopulta purkautuisi yllätykselliseen käänteeseen. Voi sanoa, että loppuratkaisut ovat jossakin määrin odotettuja, mutta siinäkään suhteessa romaani eri aiheuta pettymystä. Tapahtumat etenevät luontevasti, sepite tukeutuu 1930-luvun ajanhenkeen ja tosiasioihin. Aluksi tarina liukuu hiukan venytellen, mutta poliisitutkintaan liittyvät sivuepisodit pitävät juttua kasassa. Lopulta rytmi kiihtyy, kun toiminnallisuus vilkastuu reippaasti, ja kaikkiaan ruumiita kertyy ”kunnioitettava” määrä.

Toivola on käsitellyt hyvää ja pahaa edustavien henkilöryhmien lisäksi osaavasti toisistaan jyrkästi eroavat elämäntyylit. Akselin, Marien ja heidän joukkonsa sivistysharrastukset ja äärioikeiston kolkot menetelmät hamuta valtaa ovat ison kuvan jännitteinen vastakohta-asetelma.

Entiseen tapaan lopussa on luettelo sekä teoksessa esiintyvistä sepitetyistä ja todellisista henkilöistä sekä vielä tietoa teoksen taustoista.

Risto Ojanen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua