Maassa, jota ei oikeastaan ole, on sijansa myös pahuudelle – mutta onko se välttämätöntä? Siitä kertoo Maria Adolfssonin Välttämätön paha

Kuvat: Caroline Andersson / Tammi

Doggerland-niminen maa-alue on ollut olemassa Pohjanmerellä viime jääkaudella (10 000 – 20 000 vuotta sitten), tai oikeammin miltei koko Pohjanmeri oli Doggerlandia. Osa alueesta pysyi jäättömänä kaikkein kylmimpinäkin jaksoina. Jäätiköiden alkaessa sulaa noin 5 000 vuotta sitten Doggerland peittyi veden alle. Näin valistaa Wikipedia.

Maria Adolfssonin luoma Doggerland on suureksi osaksi vuoristoista ja vaikeakulkuista, karua ja merituulten pieksämää seutua. Erityisesti talviaika on koettelevaa, mutta kukkiva kesäkausi korvaa talven vaivat. Doggerlandin tärkeimmät kaupungit sekä julkinen ja sosiaalinen elämä ovat keskittyneet rannikkoalueille, mutta myös metsäisille rinteille on aikojen kuluessa raivattu tilaa maanviljelykseen ja karjatatalouteen sekä omakoti- ja huvila-asutukselle. Nykyajan myötä myös seudun vanhoja ja vankkoja, mutta tarpeettomiksi jääneitä tehtaita on alettu vähitellen kunnostaa uusiin tarkoituksiin.

Kuvitteellisessa Doggerlandissa puhutaan omaa, jonkinlaista skandinaaviskan ja englannin sekaista kieltä. Tukholmalainen Maria Adolfsson kirjoittaa sentään ruotsiksi, joten Doggerland-dekkareiden suomentaja Terhi Vartia on voinut huokaista helpotuksesta. Kirjan kansiaukeamille piirretyt Doggerlandin kartat auttavat lukijaa hahmottamaan ja seuraamaan tapahtumien kulkua ja antavat paikkojen nimistöllä myös pienen vihjeen kielestä.

Välttämätön paha -dekkarin (Tammi, 2024) lukeakseen ei tarvitse tietää mitään aiemmista Doggerland-sarjan osista. Entisiin tapahtumiin viitataan luontevasti, kun aihetta ilmenee.

Kirjojen päähenkilö on rikoskomisario Karen Eiken Friis. Noin vuosi sitten hän avioitui Leo Friisin kanssa, ja heillä on parivuotias Selma-tytär. Kodikseen he ovat kunnostaneet entisen pesulan. Muusikkotaustainen Leo on mukana tutun porukan hankkeessa, jossa vanha säilyketehdas on muutettu ravintolaksi ja keikkapaikaksi. Sinne on rakennettu myös tasokas musiikkistudio, ja suunnitelmissa on perustaa myöhemmin pieni hotelli tai ainakin aamiaismajoitustoimintaa.

Karenin työpaikka on Doggerlandin keskusrikospoliisissa, sen tutkintaosastolla. Henkilökuntaa ja resursseja ei ole kovin paljon, siksi Karenia ihmetyttää tuore poliisijohtaja, jolla on kova vimma puuttua asioihin, mutta ei mitään annettavaa. Jostakin syystä hän on kaivellut tarkoin Karenin menneisyyttä, josta tämä itse ei mielellään puhu.

Työtehtäväksi on yllättäen ilmaantunut tunnetun, mutta maineeltaan arveluttavan taiteilijan katoamisarvoituksen ratkaiseminen. Uusi poliisijohtaja lähettää Karenin ”tukemaan perhettä”. Koko tilanne on outo. Taiteilijan massiivisessa ökytalossa asuvat yhä edelleen taiteilijasta jo eronneet ensimmäinen ja toinen vaimo teini-ikäisine lapsineen sekä taiteilijan uusin ystävätär. Kaikki riitelevät keskenään, eikä Karen voi käsittää, miksi hänet on määrätty tutkimaan tapausta, jota ei edes ole – ainakaan vielä.

Rinnan taiteilijan katoamiseen liittyvien mutkistuvien käänteiden kanssa kirjassa seurataan Karenin yksityiselämän tapahtumia. Miehensä Leon, pienen Selman sekä äitinsä ja tätinsä lisäksi Karenilla on muutamia hyviä ystäviä. Hiljakkoin löytynyt Karenin sisarpuoli Helena on toimittaja, jonka ammatista ja kontakteista onkin apua myös poliisitutkinnassa, tai oikeastaan Karenin omissa, vaivihkaisissa selvittelyissä, sillä Karen ei todellakaan ole poliisijohtajan suosiossa. Eikä poliisijohtaja Karenin.

* *

Välttämätön paha -teos on loppupuolen kiihtyvinä hetkinään myös jännittävä. Niin jännittävä, etteivät juonen monitahoisuus ja osittainen epäuskottavuus häiritse lukijaa lainkaan. Doggerlandissa voi tapahtua kaikenlaista!

Maria Adolfsson kirjoittaa notkeasti ja pitää teoksen eri elementit tasapainossa. Mutta vaikka kyse on taitavasti punotusta rikoskudelmasta, viehättävintä on kuitenkin lukea Doggerlandin tavallisesta elämänmenosta. Doggerilaisia kuvaillaan juureviksi ja vaatimattomiksi, tai niin oli ainakin ennen nykyajan villitysten rantautumista saarille, tuumii vanha kansa.

Välttämätön paha -kirjassa eletään joulunalusaikaa. On hauskaa vertailla Maria Adolfssonin keksimiä Doggerlandin perinteitä pohjoismaisiin tai brittiläisiin vastaaviin. Lammasruoat ovat suositumpia kuin possu, katajanoksaköynnöksiä viritellään seinille ja nuuhkitaan joulutunnelmaa tuovaa katajantuoksua. Lasipalloja ja vilkkuvia värivaloja (Karenin inhokki) ripustetaan kaikkialle. Seimiasetelma ja Itämaan tietäjät mainitaan, samoin joulunajan päättävä Kolmen kuninkaan juhla.

Tärkein doggerilaisia yhdistävä tapahtuma on kuitenkin aina ollut talvipäivänseisausta juhlistava sydäntalvenvalvojaiset. Keskiyöllä kaikki kirkonkellot soivat ohjatakseen kalastajat hyiseltä ja pimeältä mereltä kotisatamaan. Nykyään tällä vanhalla tavalla kunnioitetaan myös niitä, jotka eivät koskaan palanneet.

Revontulet ovat erittäin harvinainen näky Doggerlandissa. Tarun mukaan merenneidot nousevat tanssimaan taivaalla vain kerran tuhannessa vuodessa. Keskellä rikostutkimusta Karenin seistessä talvi-illan pimeydessä korkealla kallionkielekkeellä, mielessään työelämän hankaluudet ja huoli tulevaisuudesta, hänen katseensa osuu välähdykseen taivaalla: himmeän vihreä loiste näyttää tanssahtelevan taivaankannen yli. Sitten taivas taas sulkeutuu, ja Karen palaa työtehtäviensä pariin.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua