Kuvat: Johan Gunseus / Tammi
KIRJAT | Karin Smirnoffin Sokerikäärmeen aikuisista useimmat ovat ihmisiä, jollaisia ei lasten elämässä pitäisi olla.
”Smirnoffin kieli tykittää, ryöpsähtelee, surettaa ja naurattaa.”
ARVOSTELU

Karin Smirnoff: Sokerikäärme
- Suomentanut Outi Menna.
- Tammi, 2024.
- 288 sivua.
Joillakin ei pitäisi koskaan olla lapsia ja Sokerikäärme (Tammi, 2024) kertoo muun muassa siitä. Anita rukoili keskenmenoa, mutta synnytti tyttären ja rankaisi tätä siitä alituiseen. Agnes-tytär keräsi lattialta muruja nälkäänsä ja seurusteli paremman puutteessa rotan kanssa. Hänestä kasvoi hyvin itsenäinen, kekseliäs ja kylmähermoinen pieni ihminen, jonka ympärille Sokerikäärme kietoutuu.
Kirjailija Karin Smirnoff pudottelee lauseita vasta vähän sanoja osaavan Agnesin suusta ja kuvailusta tulee lyhyttä, mutta tarkkaa. Tässäkin teoksessa Smirnoffin kieli tykittää, ryöpsähtelee, surettaa ja naurattaa. Huumori on paikoitellen sysimustaa.
Laiminlyödyn lapsen elämässä on myös pieniä valopilkkuja: äidin miesystävä, jota saa kutsua isäksi, ja Susanna, joka antoi alle yksivuotiaan nukkua omassa sängyssään. Vähitellen iloa ja turvaa tuo myös musiikki ja sitä opettava monitoimimies Frank Leide.
Kaikki Agnesin lapsuudessa johtaa kuin väistämättä tähän: karismaattiseen ja välittävään mieheen, joka opettaa paitsi tennistä ja musiikkia, myös rakkautta sellaisena kuin sen hänen mielestään kuuluu olla. Mukana piirissä on myös kolme muuta omintakeista lasta: Kristian, Miika ja Liina.
Sokerikäärmeen aikuisista useimmat ovat ihmisiä, jollaisia ei lasten elämässä pitäisi olla. Samalla jotkut heistä ovat myös sellaisia, joita ilman samat lapset olisivat jo antaneet periksi. Perheiden ja ihmissuhteiden dynamiikat ja niiden seuraukset seuraaville sukupolville ovat Sokerikäärmeen ydin. Romaania lukiessa voi välillä huonosti, välillä hymyilee, välillä kiukuttaa, mutta koko ajan haluaa lukea lisää.
* *
Outi Mennan suomennos on tässäkin romaanissa hienoa työtä; hän on kääntänyt Karin Smirnoffin muutkin suomeksi ilmestyneet työt ja taitaa kirjailijansa kielen ja sen poljennon
Jossakin paljon puolivälin jälkeen romaanin jännite alkaa höllentyä, vieteristä hyytyä veto. Loppu ei ole yllättävä, mutta hyvin looginen ja juuri sopiva. Kaiken kaikkiaan Sokerikäärme on hieno lukukokemus.
Ja kaiken taustalla soi musiikki, jota lapset soittavat Pretzel Ensemblessään. Heidän säveltämänsä sinfoniat ovat suurmenestyksiä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Erityisesti teos nimeltä Poika ja kuolema kerää hurmaantuneita aplodeita.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
László Krasznahorkain tarinakokoelma kuvaa kauneuden tavoittelua – arviossa Seiobo tuolla alhaalla
KIRJAT | Mahdottomuus nähdä todella yhdistää unkarilaisen Nobel-kirjailijan kuvauksia naurettavuudessaan rimpuilevista ihmisistä.
Valkokaulusrikollisuus kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus – arviossa Lilja Sigurdardóttirin Verkko
KIRJAT | Lilja Sigurdardóttir jatkaa kylmän talousrikollisuuden ja sen verkkoon joutuneen Sonjan kujanjuoksun seuraamista Islannin pankkikriisin ja tulivuorenpurkauksen jälkimainingeissa.
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.




