Kuvat: Tammi / Franco Vogt
KIRJAT | Juhlapäiviä-kokoelman novellien ja esseiden rajamaastossa kulkevat tekstit ovat vahvasti omaelämäkerrallisia.
”Beardin persoonallinen tyyli on kepeästi tajunnanvirtaista muistojen ja takaumien silmukointia, jossa asiat eivät etene suoraviivaisesti.”
ARVOSTELU
Jo Ann Beard: Juhlapäiviä
- Suomentanut Riina Vuokko.
- Tammi, 2025.
- 318 sivua.
Tammen Keltaisen kirjaston uusi nimi Jo Ann Beard (s. 1955) on yhdysvaltalainen esseisti. Hän ei ole mikään bestselleristi, vaan takakannenkin mukaan ”kirjallisten piirien lemmikki”, joka on vasta nousemassa suuremman yleisön tietoisuuteen.
Tämä näkyy hyvin vaikkapa Goodreads-palvelussa, jossa vaikkapa tällä Juhlapäiviä-kirjalla (Tammi, 2025) on vain tuhatkunta arviota; se on kovin vähän. Palkintoja ja tunnustusta on kuitenkin tullut.
Beardin leipälaji on hänen itsensä mukaan essee. Juhlapäiviä on kyllä selvästi enemmän novelli- kuin esseekokoelma, mutta Beardin mukaan näistäkin teksteistä myös novelleina julkaistut ovat oikeastaan salamyhkäisesti esseitä ja kaikki esseet novelleja. Otapa tästä selvää, mutta perinteistä esseistiikkaa etsivä ei sitä tästä kokoelmasta löydä, ja Tammikin on takakannessa nimennyt kirjan novellikokoelmaksi.
Yksi novelleja yhdistävä tekijä on Iowa. Beard on kotoisin pienestä Molinen kaupungista Illinois’sta. Aivan naapurissa osavaltionrajan toisella puolella on Iowa, jossa Beard opiskeli ja työskenteli Iowan yliopiston fysiikan julkaisun toimittajana – nämä elämäkerralliset piirteet näkyvät kirjan novelleissakin.
Kokoelma alkaa pienellä muutaman sivun kuvauksella Beardin Sheba-koiran viimeisistä hetkistä. Parantumattomasti sairaan koiran vieminen lopetettavaksi on kuvattu tunnelmallisesti ja ytimekkäästi, tapahtumiin kytkeytyy muistoja. ”Viimeinen yö” on hyvä makupala kokoelmasta: tällaista on luvassa. Beard ei kaihda epämiellyttäviä aiheita.
Tätä seuraa kaksi tositapahtumiin perustuvaa novellia. ”Werner” kuvaa kuvataiteilija Werner Hoeflichin pelastumista palavasta talosta. Juttu tuo mieleen Valittujen Palojen dramaattiset selviytymistarinat, mutta Beard on muuttanut onnettomuuskuvauksen taiteelliseksi päteväksi novelliksi. ”Cheri” taas kertoo parantumatonta syöpää sairastavan naisen itsemurhasta tohtori Jack Kevorkianin avustamana. Väistämättömän lopun kuvauksessa on lumoava tunnelma; novelli on synkästä aiheestaan huolimatta kaunis.
”Ehkä niin kävi” on aivan yhdentekevä pieni kirjallinen kokeilu. ”Painihauta” on kuvaus naisesta, joka joutuu kotonaan hyökkäyksen kohteeksi ja onnistuu tyrmäämään hyökkääjän kumauttamalla tätä lapiolla päähän – tämä ei ole spoileri, vaan kirjaimellisti novellin avauslause. Novellin pääosassa on Beardia muistuttava Joan. Se on kuitenkin tarina, Beard on haastattelussa todennut, mutta keskuspremissiään lukuunottamatta se on hyvinkin omaelämäkerrallinen. Tässä novellissa Beardin kieppuva tapa kirjoittaa näkyy hyvin: novellin nykyhetkessä tapahtuvat asiat voisi kertoa kronologisesti hyvinkin tiiviisti, mutta Beard kieputtaa mukaan monenlaisia muistoja ja takaumia, aina lapsuudesta asti. Novelliin mahtuu myös hyökkääjämiehen näkökulmaa ja muistoja ja jopa Joanin koirat saavat oman näkökulmansa.
”Lähellä” ja ”Nyt” ovat kirjailijoille pidettyjä esitelmiä, joiden tarkoituksena on herättää kysymyksiä ja keskustelua. Nämä ovat kokoelmasta ne osat, jotka ovat lähinnä esseitä. ”Se mitä etsit etsii sinua” on oivallinen novelli, jossa kerrotaan ensin miehestä ja koirasta. Mies päättää kutsua ihmisiä käymään. Eräs vieraista kertoo tuovansa ystävänsä mukanaan ja ystävä on, kukas muu kuin Joan, jonka omaelämäkerralliseen taustaan novelli sukeltaa kunnes saa taas nykyhetkensä kiinni. Tyypillistä Beardia, ja kokoelman parempaa päätä, ehdottomasti.
Kokoelman lopettaa ”Juhlapäiviä”, lähes pienoisromaanimittainen novelli, joka pyörittää aikatasoja ja tapahtumia yhteen pyörryttävällä tavalla. Pintatasolla se kuvaa kolmen ystävyksen viimeistä Intian-matkaa. Yksi ystävyksistä on jo kuolemansairas. Taustalta nousee kertojan entinen mies M. ja tämän uusi kumppani P.R., joihin liittyvät muistot nousevat yhä uudestaan kirvelevinä. Tässä kohtaa kärsin jo vähän uupumuksesta Beardin tyylin ja vähän raskaiden aiheiden parissa, ja tämä novelli tuntui jo turhan raskaalta pyöritykseltä. Beardin tyyli ei ole aivan helpointa luettavaa, sen verran monelle mutkalle hän tarinansa kiertää.
Kokonaisuutena Juhlapäiviä on kiinnostava ja selvästi taitavasti tehty. Riina Vuokolla lienee suomennoksessa ollut sommittelemista, että Beardin tavan kertoa asioita on saanut soviteltua suomeksi. Lopputulos on suomennoksen osalta onnistunut. Muuten kokoelma on vähän epätasainen. Parhaimmillaan Beard on kuitenkin erinomainen novellisti, joten lyhyen muodon ystävien kannattaa tutustua Keltaisen kirjaston uutuusnimeen.
Mikko Saari
@msaari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Justinen ja Hélènen elämän ilot ja surut sadan vuoden aikana – arviossa Valèrie Perrinin Sunnuntain unohdetut
KIRJAT | Valerie Perrinillä on omaperäinen tapa kirjoittaa hellästi ja humoristisesti suuristakin tragedioista.
Kadotetun maailman kartta – arviossa Ville-Juhani Sutisen Reunamerkintöjä
KIRJAT | Reunamerkintöjä on tyyliltään rönsyilevä esseeteos, joka saattaa oikealle lukijalle toimia porttina kiehtovaan, kadonneeseen Eurooppaan.
Maassa, jota ei oikeastaan ole, on sijansa myös pahuudelle – mutta onko se välttämätöntä? Siitä kertoo Maria Adolfssonin Välttämätön paha
KIRJAT | Ruotsalaiskirjailija on luonut pienen ja kiehtovan Doggerlandinsa Pohjanmerelle Skandinavian ja Iso-Britannian välimaille. Välttämätön paha on dekkarisarjan kuudes osa.
Rikoksia ja rangaistuksia syyttä ja syystä – arviossa Martta Kaukosen Poissa
KIRJAT | Poissa jatkaa Kaukosen neljän vuoden takaisen Terapiassa-dekkarin tarinaa.