Kriisistä toiseen käy kirjeenvaihtajan tie – Petri Saraste raportoi kirjassaan Kirjeenvaihtaja

01.03.2022
Saraste

Kuvat: Jyri Pitkänen / Into Kustannus

KIRJAT | Petri Saraste työskenteli kirjeenvaihtajana 20 vuotta asemapaikkoinaan Bonn, Berliini, Peking ja Tallinna. Hän palauttaa mieliimme taustat tuttujen ja unohdettujen uutisten takaa.

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Petri Saraste: Kirjeenvaihtaja

  • Into Kustannus, 2021.
  • 280 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Ukraina, Bosnian Sarajevo, Pakistan, Fukushima, Kiinan Sichuan; ulkomaankirjeenvaihtajan homma on vienyt Petri Sarastetta (s. 1958) kriisipesäkkeestä toiseen. Yhteistä maailman kriiseille on Sarasteen mukaan ollut se, että kärsijät ovat yleensä vanhuksia ja lapsia – seikka, joka ei erityisesti ponnahda esiin uutisvirrasta.

Kirjeenvaihtaja (Into, 2022) myötäeli kärsijöitä, vaikka hänellä oli ylivoimainen etu paikallisiin nähden: hänen ei tarvinnut jäädä. ”Noista tilanteista oli hyvin vaikea lähteä pois. Oli edessä sitten paluulento asemapaikkaan Berliinin-, Pekingin-, Helsingin-, tai Tallinnan-koteihin lämpimään suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin.”

Kirjeenvaihtajan ammattinimike on peräisin ajoilta, jolloin nopein tapa välittää viestejä oli kirje. Kirjeenvaihtajien historia alkaa 1800-luvun alusta, heidän kulta-aikaansa oli 1900-luvun loppupuoli, jolloin tietoliikenneyhteyksien hitaus antoi paikan päälle oleville toimittajille etulyöntiaseman. Nykyään he ovat etupäässä freelancereita, jotka tekevät töitä monelle mediayhtiölle.

Saraste oli kulttuurikodin kasvatti, josta oli tulla sellon soittaja, hän soitti muun muassa Lahden nuoriso-orkesterissa. Hän soitti myös klassista kitaraa. Soitto jäi, kun Saraste huomasi, miten kovaa harjoittelua huipulle pääseminen vaatii, viimeinen julkinen esiintyminen oli abiturienttivuonna.

* *

Kun ihminen on ulkomaankirjeenvaihtaja, saattaa sattua, että hän on paikalla, kun historiallisesti merkittäviä asioita tapahtuu. Saraste oli Saksassa, kun Berliinin muuri murtui.

Saraste seisoi kaksitahtiautojen pakokaasujen katkussa, kun kilometrien mittainen Trabantien ja Wartburgien jono eteni hitaasti kohti länttä. Ihmiset hurrasivat ja suutelivat toisiaan, mutta suurin osa osseista halusi vain päästä katsomaan, pitivätkö kertomukset kauppojen yltäkylläisestä tarjonnasta paikkaansa. Lännen puolella heille tarjottiin samppanjaa ja banaaneja. Maailmaa sävähdyttänyt tapahtuma olikin paikan päällä osallistuville lopulta aika arkipäiväinen kokemus.

Niin pihalla Itä-Saksan johto oli, että Erich Honecker oli vakuuttanut vain kuukausia aiemmin muurin pysyvän pystyssä vielä seuraavat 100 vuotta.

Kun euforia oli ohi, huomasivat itäsaksalaiset, ettei elintaso noussutkaan, tuli joukkotyöttömyys. Vielä nykyäänkin saksalaiset jakaantuvat selkeästi osseihin ja wesseihin.

* *

Pekingiin Saraste tuli vuonna 2004. Kun me suomalaiset olemme huomattavan huolissamme globaaleista ongelmista, ajattelee kiinalainen Sarasteen todistuksen mukaan lähinnä itseään: ”Kiinan johtajat ajattelevat globaalisti vain silloin, kun se on maan edun mukaista.”

“Ulkomaalainen on syypää kaikkeen oli kyseessä sitten autokolari, hintojen nousu tai ympäristön pilaaminen”, hän sanoo. Jouduttuaan kolariin, kuljettaja hoputti Sarastetta poistumaan paikalta ennen poliisin tuloa, vaikka tämä oli istunut takapenkillä.

Kiina on luvannut olla hiilineutraali vuoteen 2060 mennessä. Samalla se rakentaa hiilivoimaloita, joiden käyttöikä on 30–40 vuotta. Maan energiasta kaksi kolmasosaa tuotetaan hiilellä. Samalla Kiina on maailman suurin tuulivoimasähkön tuottaja. Sen osuus sähkönkulutuksesta on kuitenkin vain 5 prosenttia.

Vaikka maailman kriisit ovat yksinäiselle kirjeenvaihtajalle järkyttäviä kokemuksia, meikäläistä lukijaa eivät kaikkien kaukomaiden luonnonmullistukset jaksa useinkaan suuremmin kiinnostaa.

Vai kuka muistaa mitä tapahtui 12. toukokuuta 2008 Sichuanin maakunnassa?

Se oli Sarasteen Kiinan-vuosien hurjin kokemus. Maanjäristys vaati noin 90 000 kuolonuhria, viisi miljoonaa menetti kotinsa, 15 miljoonaa joutui muuttamaan pois kotiseudultaan.

”Ihmiset olivat yltä päältä rakennusten pölyssä, koska heidät oli tuotu sairaalaan suoraan raunioista. Pelastuneet kyselivät omaisiaan ja selittivät, että raunioissa on yhä heidän lapsiaan, vanhempiaan sisariaan ja veljiään.”

Kuvaus voisi ihan hyvin olla meille tutummasta syyskuun 11. päivän terrori-iskusta New Yorkissa. Siinä kuolonuhreja oli 3 000.

* *

Henkilökohtaisimmillaan Saraste on kertoessaan sairastumisestaan eturauhassyöpään. Sympatiapisteitä olisi voinut kerätä viljelemällä tätä yksityistä tasoa enemmänkin, nyt yksityiselämään liittyvät tarinat jäävät aika vähälle.

Kirjan lopussa Saraste intoutuu kömpelöön koronarajoitusten kritiikkiin, jonka olisi hyvin voinut jättää kirjasta pois.

Jukka Halttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua