Kirja Anna-Leena Härkösestä kertoo erikoisen rehellisestä ihmisestä, joka sanoo suoraan ja elää täysillä – arviossa Taskupainos

Härkönen ja Kallio. Kuva: Sabrina Bqain

Taskupainos – Anna-Leena Härkösen elämästä (Otava, 2025) on yksi avomielisimmistä vuosiin lukemistani kirjoista. Anna-Leena Härkösen tarinat on kirjoittanut ystävä ja kirjailija Katja Kallio.

Kun kirjan on lukenut loppuun, on ilahtunut, järkyttynyt, vihastunut, huolissaan ja erityisesti pahoillaan siitä, ettei Härkönen tunne aina olevansa ihmisenä niin hyvä kuin haluaisi. Lukija ja katsoja tietää, että ainakin kirjailijana ja näyttelijänä hän on erittäin hyvä.

Anna-Leena Härkönen on kirjailija, näyttelijä, käsikirjoittaja ja kolumnisti. Hän ei pyri määrään vaan laatuun – ja laatua on paljon.

Anna-Leena Härkönen syntyi vuonna 1965 Limingassa, mutta eli lapsuutensa ja nuoruutensa Kempeleessä. Hän oli perheen vanhin tytär, hänellä oli kaksi nuorempaa siskoa ja yksi veli. Veli ja toinen siskoista ovat kuolleet.

Lapsesta asti Anna-Leena halusi esiintyä ja hauskuuttaa kavereitaan. Hän oli jo lapsena pienikokoinen ja tumma. Hän oli myös koulukiusattu ja häntä arveltiin mustalaiseksi. Onko niin, että suurta osaa taiteilijoista on menneisyydessään kiusattu ja se on pirullisuudessaan antanut voimaa ponnistaa.

Härkösen molemmat vanhemmat olivat hengellisiä, uskovaisia. Äidinisä oli lestadiolaissaarnaaja ja rovastina Inarissa. Hänet tosin erotettiin seurakunnasta vapaamielisyytensä vuoksi. Myös isän puolella oltiin uskovaisia. Anna-Leena oli lapsena vuosia mukana Pelastusarmeijan toiminnassa.

Raadollisesti Anna-Leena kuvailee itseään kummalliseksi lapseksi. Hän oli omasta mielestään enemmän pieni ihminen kuin lapsi.

Koulussa hänellä oli aikuisten mielestä ongelmia. Jälkikäteen on helppo sanoa, että kaikki eivät vain ymmärtäneet toiminnallista ja kekseliästä lasta.

* *

Anna-Leena pääsi Teatterikorkeakouluun ensimmäisellä yrittämällä. Hän kohtasi opettajansa Jouko Turkan, joka johti koulua helvetillisellä otteella. Sukupuolielämä ja alastomuus sekä naisten aliarvioiminen olivat Turkan oppiaineita.

Turkka rakasti toisia ja vihasi toisia oppilaitaan ja kohteli näitä raa’asti. Anna-Leena Härkönen jätti Teatterikorkeakoulun ensimmäisen syksyn jälkeen, muutaman muun kanssa.

Kovin paljon parempi vaihtoehto nuorelle näyttelijälle ei ollut elokuvaohjaaja Mikko Niskanen, jonka kanssa Härkönen teki elokuvaa Mona ja palavan rakkauden aika (1983). Yli 50-vuotias ohjaaja käyttäytyi sikamaisesti näyttelijäopiskelijaa kohtaan.

Kirjasta saa lukea, että Anna-Leena Härkönen on kärsinyt monen kuuluisan aikuisen miehen huonosta käytöksestä läpi elämänsä. Mikä johtuu mistäkin on pelkkää arvelua, mutta tuollainen jättää jälkensä. Mielenterveysongelmat ovat Härköselle tuttuja.

* *

Taskupainos kertoo avoimesti Härkösen kolmesta avioliitosta ja rakkaudesta, joka kestää aikansa. Ensimmäinen avioliitto oli väkivaltainen, toinen tuotti lapsen ja kolmas kesti pisimpään.

Kirjassa on kertomus toimittajasta, joka kirjoittaa häväistyskirjoituksen nuoresta kirjailijasta. Miksi, se ei selviä koskaan.

Teatterityön jätettyään Anna-Leena Härkönen kirjoitti hyviä ja suosittuja tv-sarjoja, kuten Vuoroin vieraissa (1996) ja Kuumia aaltoja (2003). Härkösen on kirjoittanut sanoituksia muun muassa Anna-Mari Kähärän, Kaj Chydeniuksen ja Petri Laaksosen säveltämiin lauluihin.

Näyttelijänä Anna-Leena Härköstä nähdään varsin usein niin tv-sarjoissa kuin elokuvissakin. Itse hän kertoo päätyneensä usein samantyyppisiin rooleihin – paha nainen tai nainen pulassa.

* *

Härkönen tuntuu olevan harvinainen ihminen. Hän on enimmäkseen umpirehellinen ja sanoo asiat suoraan, niin kirjoittaessaan kuin ihmisiä tavatessaan. Usein häntä moititaan suorista sanoistaan ja usein hän saa keskustelukumppaniltaan myöhemmin anteeksipyynnön. Ihmiset huomaavat hänen olleen huomioissaan oikeassa.

Kuolema on koskettanut Härköstä usein niin perheessä kuin kaveripiirissä. Anna-Leena ymmärtää itsemurhan tehnyttä, hän ei vaadi anteeksipyyntöä. Nyt tiedetään, että nämä ihmiset etsivät apua mielenterveyspalveluista ja kun eivät sitä saaneet, itsemurha oli ratkaisu.

Kun tuntee itsensä niin hyvin kuin Anna-Leena Härkönen tuntee on helppo kertoa – ja parasta kirjassa onkin se uskallus, jolla Härkönen tuo esille niin veemäisen pahat ihmiset kuin ne, joita voi rakastaa koko elämänsä.

Maija Kääntä

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua