Kuvat: Otava / Janne Räsänen
KIRJAT | Antti Tuomaisen erinomaisessa romaanissa mietitään rikosten, huumorin ja vauhdin lomassa myös elämän tarkoitusta.
”Perinteinen jännitystarina ihmisten matkaksi löytää päämäärän lisäksi oma itsensä ja elämän tarkoitus.”
ARVOSTELU

Antti Tuomainen: Tappokeli
- Otava, 2024.
- 269 sivua.
Eletään vuotta 1982. Ilmari Nieminen on avioliitostaan haluttomasti eronnut mies, jonka tarkoitus on hankkia tyttärelleen Helenalle piano. Talon ja tavarat hän jätti erossa vapaaehtoisesti entiselle vaimolleen ja tyttärelleen. Postin palkat eivät riitä, joten ennen joulua Ilmari hankkii keikkatyön saadakseen piano maksettua Fazerin musiikkikauppaan. Keikan Ilmari saa työkaverilta, jolle tuli muita hommia.
Homma on kuljettaa pakettiautolla antiikkisohva Helsingistä Kilpisjärvelle. Ilmari saa tehdä pari mutkaa matkaan, omiin tarpeisiin, ensin Ilomantsiin tätiä tapaamaan ja sitten Vaasaan nahkatakkia hakemaan.
Auton ja antiikkisohvan Ilmari hakee Pitäjänmäeltä, Kaunein Antiikki & Huonekalu -liikkeen varastosta. Liikkeen omistaa huijarin näköinen kauppias Pentti Leinonen. Tämän olemuksesta välittämättä Ilmari lähtee matkaan vaaleansinisellä Thames-merkkisellä pakettiautolla.
Ilmarin jälkeen Penttiä tulee tapaamaan väkivaltainen yksinäinen soturi vihreällä Saabilla. Otto Puolanka etsii varastettua antiikkisohvaa, sitä samaa, jonka Ilmari on juuri pakannut kyytiin. Otto ei kaihda heittää kauppiasta tikoilla poskeen selvittääkseen minne sohva on matkalla ja kenen kanssa.
Samaan aikaan Kalliossa Erkki Liljalampi ja Anneli Kukkorinne lähtevät hakemaan takaisin työläisiltä otettua omaisuutta. Aatteen ajamana he matkaavat munankeltaisella Ladalla vaaleansinistä pakettiautoa tavoittamaan ja sen kyydissä olevaa sohvaa takaisin kansalle ryöväämään. Erkin ideologia tosin on peräisin ennemmin tv-sarja Dallasista kuin sosialismin oppikirjoista.
Matkan varrella Anneli alkaa epäilleä onko Erkki oikeasti sosialisti vai vain Dallasista oppinsa saanut typerys. Jääkiekkokin kuulostaa olevan Erkille tärkeämpää kuin Lenin tai Stalin.
Huoltamolla, Thamesin sammuttua, Ilmari Nieminen tapaa yllättäen entisen tuttavansa Antero Kuikan. Lapsuuden aikainen jalkapallokaveri on ollut muukalaislegioonassa ja oppinut, että pelko on ihan hyvä kaveri ja siitä oppii. Antero korjaa rikkinäisen auton ja pyytää Ilmarilta kyydin Rovaniemelle. Ilmari ja Antero lupaavat toteuttaa toistensa toiveen, jos jompi kumpi ei pääse perille. Antero lupaa toimittaa Ilmarin tyttärelle pianon, Ilmarille jää vielä epäselväksi mitä Antero haluaisi hänen tekevän. Anterolla on laatikkokaupalla c-kasetteja täynnä 1970-luvun rockia ja ne tarjoavat taustamusiikin matkalla pohjoiseen.
Takaa-ajajat, Anneli ja Erkki sekä yksinäinen lännenmies Otto, löytävät helposti Ilmarin ja Anteron – auto on sen verran erikoisen näköinen. Matka katkeaa muutaman kerran ammuskeluun, tappeluun tai kilpa-ajoon. Jokainen kerta on vauhdikas ja erilainen ja niistä selvitään hengissä.
* *
Antti Tuomaisen Tappokeli (Otava, 2024) alkaa perinteisenä jännitystarinana ja matkaksi, jossa ihimiset etsivät päämääränsä lisäksi omaa itseään ja elämän tarkoitusta. Ei vähä mitään, sen etsiminen on todella rankkaa. Aina on rahat vähissä ja bensa lopussa eikä auto meinaa pysyä tiellä. Liian monella on ase, joka herkästi laukeaa.
Välillä mietitään keneen voi luottaa ja kuka oikeasti lähetti kenetkin matkaan. Tärkeintä on pysyä tiellä, ja aikansa kuluksi voi arvailla mitä kautta kukin kulkee.
Tuomainen on osannut viihdyttää jo vuosikymmeniä. Tappokeli on hänen viidestoista romaaninsa. Tuomaisen jännäreissä rikokset poikkeavat tavanomaisista siksi, että hahmot ovat ihmisiä omine kummallisuuksineen. Mustaa huumoria on, mutta myös omalaatuisia kokemuksia, jotka johtavat yllättäviin ajatuksiin ja ratkaisuihin.
Kirjan rähjääntyvät sankarit pohtivat ratkaisujaan. Ilmari ei tainnut ihan ajatella avioeroaan loppuun asti. Antero halusi ihmisen, jolle olla avuksi ja tykätä. Otto haluaisi enimmäkseen tappaa kaikki ja toisaalta ajattelee, että olisi mukava olla roisto jonkun toisen roiston kanssa. Anneli ja Erkki voivat tehdä hyvää, vaikka kukaan muu ei saisi tietää.
Tarinan loppukohtaus on niin absurdi ja yllättävä, että kirjailija on päätynyt samaan kuin lukija. Pääasia, että homma on hoidettu ja korvaus kärsimyksistä saatu.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
László Krasznahorkain tarinakokoelma kuvaa kauneuden tavoittelua – arviossa Seiobo tuolla alhaalla
KIRJAT | Mahdottomuus nähdä todella yhdistää unkarilaisen Nobel-kirjailijan kuvauksia naurettavuudessaan rimpuilevista ihmisistä.
Valkokaulusrikollisuus kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus – arviossa Lilja Sigurdardóttirin Verkko
KIRJAT | Lilja Sigurdardóttir jatkaa kylmän talousrikollisuuden ja sen verkkoon joutuneen Sonjan kujanjuoksun seuraamista Islannin pankkikriisin ja tulivuorenpurkauksen jälkimainingeissa.
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.




