Kuvat: Otava / Janne Räsänen
KIRJAT | Antti Tuomaisen erinomaisessa romaanissa mietitään rikosten, huumorin ja vauhdin lomassa myös elämän tarkoitusta.
”Perinteinen jännitystarina ihmisten matkaksi löytää päämäärän lisäksi oma itsensä ja elämän tarkoitus.”
ARVOSTELU
Antti Tuomainen: Tappokeli
- Otava, 2024.
- 269 sivua.
Eletään vuotta 1982. Ilmari Nieminen on avioliitostaan haluttomasti eronnut mies, jonka tarkoitus on hankkia tyttärelleen Helenalle piano. Talon ja tavarat hän jätti erossa vapaaehtoisesti entiselle vaimolleen ja tyttärelleen. Postin palkat eivät riitä, joten ennen joulua Ilmari hankkii keikkatyön saadakseen piano maksettua Fazerin musiikkikauppaan. Keikan Ilmari saa työkaverilta, jolle tuli muita hommia.
Homma on kuljettaa pakettiautolla antiikkisohva Helsingistä Kilpisjärvelle. Ilmari saa tehdä pari mutkaa matkaan, omiin tarpeisiin, ensin Ilomantsiin tätiä tapaamaan ja sitten Vaasaan nahkatakkia hakemaan.
Auton ja antiikkisohvan Ilmari hakee Pitäjänmäeltä, Kaunein Antiikki & Huonekalu -liikkeen varastosta. Liikkeen omistaa huijarin näköinen kauppias Pentti Leinonen. Tämän olemuksesta välittämättä Ilmari lähtee matkaan vaaleansinisellä Thames-merkkisellä pakettiautolla.
Ilmarin jälkeen Penttiä tulee tapaamaan väkivaltainen yksinäinen soturi vihreällä Saabilla. Otto Puolanka etsii varastettua antiikkisohvaa, sitä samaa, jonka Ilmari on juuri pakannut kyytiin. Otto ei kaihda heittää kauppiasta tikoilla poskeen selvittääkseen minne sohva on matkalla ja kenen kanssa.
Samaan aikaan Kalliossa Erkki Liljalampi ja Anneli Kukkorinne lähtevät hakemaan takaisin työläisiltä otettua omaisuutta. Aatteen ajamana he matkaavat munankeltaisella Ladalla vaaleansinistä pakettiautoa tavoittamaan ja sen kyydissä olevaa sohvaa takaisin kansalle ryöväämään. Erkin ideologia tosin on peräisin ennemmin tv-sarja Dallasista kuin sosialismin oppikirjoista.
Matkan varrella Anneli alkaa epäilleä onko Erkki oikeasti sosialisti vai vain Dallasista oppinsa saanut typerys. Jääkiekkokin kuulostaa olevan Erkille tärkeämpää kuin Lenin tai Stalin.
Huoltamolla, Thamesin sammuttua, Ilmari Nieminen tapaa yllättäen entisen tuttavansa Antero Kuikan. Lapsuuden aikainen jalkapallokaveri on ollut muukalaislegioonassa ja oppinut, että pelko on ihan hyvä kaveri ja siitä oppii. Antero korjaa rikkinäisen auton ja pyytää Ilmarilta kyydin Rovaniemelle. Ilmari ja Antero lupaavat toteuttaa toistensa toiveen, jos jompi kumpi ei pääse perille. Antero lupaa toimittaa Ilmarin tyttärelle pianon, Ilmarille jää vielä epäselväksi mitä Antero haluaisi hänen tekevän. Anterolla on laatikkokaupalla c-kasetteja täynnä 1970-luvun rockia ja ne tarjoavat taustamusiikin matkalla pohjoiseen.
Takaa-ajajat, Anneli ja Erkki sekä yksinäinen lännenmies Otto, löytävät helposti Ilmarin ja Anteron – auto on sen verran erikoisen näköinen. Matka katkeaa muutaman kerran ammuskeluun, tappeluun tai kilpa-ajoon. Jokainen kerta on vauhdikas ja erilainen ja niistä selvitään hengissä.
* *
Antti Tuomaisen Tappokeli (Otava, 2024) alkaa perinteisenä jännitystarinana ja matkaksi, jossa ihimiset etsivät päämääränsä lisäksi omaa itseään ja elämän tarkoitusta. Ei vähä mitään, sen etsiminen on todella rankkaa. Aina on rahat vähissä ja bensa lopussa eikä auto meinaa pysyä tiellä. Liian monella on ase, joka herkästi laukeaa.
Välillä mietitään keneen voi luottaa ja kuka oikeasti lähetti kenetkin matkaan. Tärkeintä on pysyä tiellä, ja aikansa kuluksi voi arvailla mitä kautta kukin kulkee.
Tuomainen on osannut viihdyttää jo vuosikymmeniä. Tappokeli on hänen viidestoista romaaninsa. Tuomaisen jännäreissä rikokset poikkeavat tavanomaisista siksi, että hahmot ovat ihmisiä omine kummallisuuksineen. Mustaa huumoria on, mutta myös omalaatuisia kokemuksia, jotka johtavat yllättäviin ajatuksiin ja ratkaisuihin.
Kirjan rähjääntyvät sankarit pohtivat ratkaisujaan. Ilmari ei tainnut ihan ajatella avioeroaan loppuun asti. Antero halusi ihmisen, jolle olla avuksi ja tykätä. Otto haluaisi enimmäkseen tappaa kaikki ja toisaalta ajattelee, että olisi mukava olla roisto jonkun toisen roiston kanssa. Anneli ja Erkki voivat tehdä hyvää, vaikka kukaan muu ei saisi tietää.
Tarinan loppukohtaus on niin absurdi ja yllättävä, että kirjailija on päätynyt samaan kuin lukija. Pääasia, että homma on hoidettu ja korvaus kärsimyksistä saatu.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lehtolan ja Siltamäen nelikätinen staccato hakkaa ilmiöistä kuoret hajalle ja paljastaa kätketyn tyhjyyden – arviossa Kosketus
KIRJAT | Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen uusi esseekokoelma on mäkihyppytermein nautittava suoritus, joka pysyy koossa loppuun asti.
Kilpailua kirjamarkkinoilla keinoja kaihtamatta – arviossa Rebecca F. Kuangin Yellowface
KIRJAT | Jos mielit menestyskirjailijaksi, lue Rebecca F. Kuangin Yellowface. Vai pitäisikö sittenkin sanoa, älä lue.
Insinööri ja meri – Kun Antti Tuuri lähtee vesille, sieltä ei kerätä luontoelämyksiä, vaan merimaileja
KIRJAT | On onni, että Antti Tuuri yhä purjehtii Otavan tähtien alla. Moni muu kustantaja voisi nikotella tästä hieman yksioikoisesta teoksesta.
”Parasta mitä rahalla saa, on vapaus olla ajattelematta rahaa” – Esa Juntunen auttaa rahataitojen haltuun ottamisessa
KIRJAT | ”Meistä kaikista ei voi tulla miljardöörejä, mutta kaikista voi tulla vauraampia”, kirjoittaa Vuoden Sijoittaja 2023 -voittaja Vaurastu viisaasti -teoksessaan ja antaa hyvin konkreettisia ohjeita.