Kuvat: Teos
KIRJAT | Satu Taskisen uudessa romaanissa ulkopuolisuus ja pettymys ajavat Veeran pois toisten seurasta yksinäisiin ajatuksiin.
”Luenko romaania, mietekirjaa vai yksinkertaisesti ulkopuoliseksi itsensä tuntevan kertojan tajunnanvirtaa?”
ARVOSTELU
Satu Taskinen: Luomistyö
- Teos, 2023.
- 190 sivua.
Satu Taskisen uusimman romaanin Luomistyön (Teos, 2023) lukeminen on hämmentävä kokemus. Aika usein tulee kysyneeksi itseltään, mitä minä oikein tässä luen. Luenko romaania, mietekirjaa vai yksinkertaisesti ulkopuoliseksi itsensä tuntevan kertojan tajunnanvirtaa?
Aika monta lausetta olen lukemisen aikana alleviivannut, koska niistä välittyy mielestäni tärkeä sanoma. Yksittäisten lauseiden lisäksi jäin kuitenkin kaipaamaan kokonaisuutta. Toki lauseet sitoutuvat kertomukseen, mutta aika paljon jää lukijan itsensä oivallettavaksi. Samalla tulee kysyneeksi, tulkitsenko sanoman oikein vai kuvittelenko vain ymmärtäväni kirjailijan tarkoituksen.
Kirjan varsinainen tarina on pelkistetty muutamille sivuille, joilla kerrotaan kahden pariskunnan illanvietosta. Yllättävä tekstiviesti Veeran miehen Peterin puhelimeen saa aikaan sen, että Veera pakenee kellariin, mutta myös itsetutkisteluun.
”Yläkerrassa elämä jatkuu. Kai siellä joku kohta huomaa, että joku puuttuu? Eihän ihminen voi kadota”, Veera ihmettelee. ”…sellaista paikkaa tai asiaa ei oikeastaan ole olemassakaan kuin ’pois’.”
Luomistyö kuvaa ulkopuolisuutta.
”Die Zugereiste oli Hector sanonut minusta.” ”Die Zugereiste! Itsepä tänne tulit.”
Kirjan kertoja on siis muualta tullut, joka ei kai koskaan voi olla täysin sopeutunut uuteen maahansa. Onko tärkeää, ettei muista kaikkia katolisia merkkipäiviä, ihmettelee kertoja.
Näistä pohdinnoista tulee mieleen myös Wienissä asuvan Taskisen esikoisteoksen tunnelma. Täydellinen paisti (2011) kuvaa nimensäkin mukaisesti tavoitetta valmistaa täydellinen paisti, joka osoittaisi, että muualta tullut on kelvollinen.
* *
Kirjailija pohtii elämää kolmen eri persoonan kautta. On Veera, kellariin paennut ja on Fi tai Filosofessa, joka matkustaa Italiasta koiransa Pasqualen kanssa Puolaan.
”Mutta kuka sitten katsoo noita kahta minää, noita kahta sinää, jotka tutkailevat toisiaan ja itseään ja koittavat päättää ’ystävä vai vihollinen’?”
”Ehkä joku kaukaisempi? Joku ’kolmas’.”
Ja lopulta löytyy myös se kolmas, nuori reppureissaaja Lee. Lee on uuden sukupolven lahja, joka osaa puhua kauniisti ja rohkeasti asioista, joista on ennen vaiettu.
* *
Taskisen teksti on hyvin luettavaa, mutta kaipaan hieman lisää. Joka sivulta odotan, että kirjoittaja antaisi minulle vastauksia ja apuja siihen, miten saisin tekstistä vielä hieman enemmän. Liikaa jää lukijan omien tulkintojen varaan. Tekstin ei pidä olla liian helppoa, mutta tällä kertaa se jätti lukijan usein yksin.
”Tarinat pystyvät kaikenlaiseen, kunnes niiden loppu koittaa. Ja voima hiipuu. Onko se hyvä vai huono asia?” pohtii Taskinen Luomistyön viimeisillä sivuilla.
Näille sivuille päästyään lukija puolestaan kysyy, hukkuiko tarina sittenkin jonnekin rivien väleihin.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Punaisten pako päättyi Lahden edustalle vappuna 1918 – arviossa Tuomas Hopun Tien päällä Lahti
KIRJAT | Tuomas Hoppu huipentaa kirjasarjansa Suomen sisällissodasta. Matkan varrella tuhottiin Vesilahti perusteellisemmin kuin mikään muu kunta sodan aikana.
Romaani täynnä tapahtumia ja historiaa – arviossa Kahdeksas elämä (Brilkalle) osa 1
KIRJAT | Nino Haratishvilin romaani kertoo ihmisistä Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan.
Poika joka huusi sutta – arvioitavana Louise Pennyn Pedon mieli
KIRJAT | Rikoskomisario Armand Gamachesta kertovan Three Pines -dekkarisarjan yhdestoista osa on luotettavaa laatua moneen kertaan palkitulta Louise Pennyltä.
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
