Kuvat: Teos
KIRJAT | Satu Taskisen uudessa romaanissa ulkopuolisuus ja pettymys ajavat Veeran pois toisten seurasta yksinäisiin ajatuksiin.
”Luenko romaania, mietekirjaa vai yksinkertaisesti ulkopuoliseksi itsensä tuntevan kertojan tajunnanvirtaa?”
ARVOSTELU

Satu Taskinen: Luomistyö
- Teos, 2023.
- 190 sivua.
Satu Taskisen uusimman romaanin Luomistyön (Teos, 2023) lukeminen on hämmentävä kokemus. Aika usein tulee kysyneeksi itseltään, mitä minä oikein tässä luen. Luenko romaania, mietekirjaa vai yksinkertaisesti ulkopuoliseksi itsensä tuntevan kertojan tajunnanvirtaa?
Aika monta lausetta olen lukemisen aikana alleviivannut, koska niistä välittyy mielestäni tärkeä sanoma. Yksittäisten lauseiden lisäksi jäin kuitenkin kaipaamaan kokonaisuutta. Toki lauseet sitoutuvat kertomukseen, mutta aika paljon jää lukijan itsensä oivallettavaksi. Samalla tulee kysyneeksi, tulkitsenko sanoman oikein vai kuvittelenko vain ymmärtäväni kirjailijan tarkoituksen.
Kirjan varsinainen tarina on pelkistetty muutamille sivuille, joilla kerrotaan kahden pariskunnan illanvietosta. Yllättävä tekstiviesti Veeran miehen Peterin puhelimeen saa aikaan sen, että Veera pakenee kellariin, mutta myös itsetutkisteluun.
”Yläkerrassa elämä jatkuu. Kai siellä joku kohta huomaa, että joku puuttuu? Eihän ihminen voi kadota”, Veera ihmettelee. ”…sellaista paikkaa tai asiaa ei oikeastaan ole olemassakaan kuin ’pois’.”
Luomistyö kuvaa ulkopuolisuutta.
”Die Zugereiste oli Hector sanonut minusta.” ”Die Zugereiste! Itsepä tänne tulit.”
Kirjan kertoja on siis muualta tullut, joka ei kai koskaan voi olla täysin sopeutunut uuteen maahansa. Onko tärkeää, ettei muista kaikkia katolisia merkkipäiviä, ihmettelee kertoja.
Näistä pohdinnoista tulee mieleen myös Wienissä asuvan Taskisen esikoisteoksen tunnelma. Täydellinen paisti (2011) kuvaa nimensäkin mukaisesti tavoitetta valmistaa täydellinen paisti, joka osoittaisi, että muualta tullut on kelvollinen.
* *
Kirjailija pohtii elämää kolmen eri persoonan kautta. On Veera, kellariin paennut ja on Fi tai Filosofessa, joka matkustaa Italiasta koiransa Pasqualen kanssa Puolaan.
”Mutta kuka sitten katsoo noita kahta minää, noita kahta sinää, jotka tutkailevat toisiaan ja itseään ja koittavat päättää ’ystävä vai vihollinen’?”
”Ehkä joku kaukaisempi? Joku ’kolmas’.”
Ja lopulta löytyy myös se kolmas, nuori reppureissaaja Lee. Lee on uuden sukupolven lahja, joka osaa puhua kauniisti ja rohkeasti asioista, joista on ennen vaiettu.
* *
Taskisen teksti on hyvin luettavaa, mutta kaipaan hieman lisää. Joka sivulta odotan, että kirjoittaja antaisi minulle vastauksia ja apuja siihen, miten saisin tekstistä vielä hieman enemmän. Liikaa jää lukijan omien tulkintojen varaan. Tekstin ei pidä olla liian helppoa, mutta tällä kertaa se jätti lukijan usein yksin.
”Tarinat pystyvät kaikenlaiseen, kunnes niiden loppu koittaa. Ja voima hiipuu. Onko se hyvä vai huono asia?” pohtii Taskinen Luomistyön viimeisillä sivuilla.
Näille sivuille päästyään lukija puolestaan kysyy, hukkuiko tarina sittenkin jonnekin rivien väleihin.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
László Krasznahorkain tarinakokoelma kuvaa kauneuden tavoittelua – arviossa Seiobo tuolla alhaalla
KIRJAT | Mahdottomuus nähdä todella yhdistää unkarilaisen Nobel-kirjailijan kuvauksia naurettavuudessaan rimpuilevista ihmisistä.
Valkokaulusrikollisuus kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus – arviossa Lilja Sigurdardóttirin Verkko
KIRJAT | Lilja Sigurdardóttir jatkaa kylmän talousrikollisuuden ja sen verkkoon joutuneen Sonjan kujanjuoksun seuraamista Islannin pankkikriisin ja tulivuorenpurkauksen jälkimainingeissa.
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.




