Ihminen, älä pingota joulusta ja koronasta, ei kissankaan tarvitse

Kirjan on kuvittanut Kari Jokinen.

Tässäpä kirja, joka sopii juuri jouluun, rauhoittumiseen aikaan ja yhtä hyvin lapsen kuin aikuislukijankin käteen. Ja kaiken lisäksi se on oikea ja ekohenkinen ”lähikirja”, ainakin tamperelaisesta näkökulmasta, sillä molemmat tekijät asuvat Karkussa.

Kirjailija ja elämäntutkija Klaus Rahikaisella on kolme kissaa, graafikko-kuvittaja Kari Jokisella yhtä monta. Itsekin kissanomistajana ymmärrän täysin, miten näiden kiehtovien otusten seuraaminen on suorastaan pakottanut työparin lyömään osaamisensa yhteen ja tekemään oman kissa-aiheisen kirjan.

Rahikainen kirjoitti kesän 2020 aikana 27 lyhyttä runollista tekstiä kissoistaan ja elämästä, ja Jokinen kuvitti tarinat syksyn aikana lempeillä pastellisävyillä.

Syntyi kaunis ja rauhallinen mietekirja siitä, mitä Felis catus eli kanssamme elävä kotikissa voi meille opettaa – ainakin jos hetken viitsimme kuunnella.

Viirusilmien päällimmäinen viesti voisi kuulua vaikka näin: Älä aina viitsi touhottaa niin mahdottomasti, ihminen!

* *

Ozzy opetti kuolemasta

Rahikainen muutti tyttärensä ja kolmen kissansa kanssa Ahvenanmaalta Karkkuun neljä vuotta sitten. Takana oli suuri suru, vaimon ja äidin kuolema, jota vielä edelsi perheen silloisen Ozzy-kissan menehtyminen.

”Kissan kuolema oli meille kaikille kuin siunattu harjoitus ja lahja, joka osaltaan auttoi meitä kohtaamaan vaimoni kuoleman muutamaa kuukautta myöhemmin. Hänen lähtönsä oli selkeä ja yksinkertainen, sillä olimme jo surreet valmiiksi.”

Nyt perheessä asustavat mustat Ellen ja sen poikanen Adam sekä oranssiraidallinen navettakissa Simba. Niiden kautta Rahikainen elää ja tulkitsee Elämää, jonka hän todellakin kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Jokisen kissoilla on vielä hauskemmat nimet: Nasta, Tiitus Silakka ja Saima Harmaja.

Rahikaiselle kissa on viisas ja naisellinenkin elämän opettaja. Hänen tekstejään lukiessani en ihmettele yhtään, että faraoiden Egyptissä mielihyvän jumala Basmet kuvattiin nimenomaan kissaksi.

Kissan kaunis salaperäisyys, viisaat ja tutkivat silmät, ihmisestä riippumaton itsenäisyys sekä tarpeen vaatiessa terävät kynnet ovat selvästi olleet kaikkina aikoina varsinainen elämän ihme ja sen voiman symboli.

Sen lisäksi kissa on raukea laiskottelija, joka ei hötkyile eikä ryntäile. Paitsi ehkä saalistaessa ja – oman kokemukseni mukaan – sen riemukkaan hetken jälkeen, kun käynti hiekkalaatikolla on onnistunut.

”Kissan mieli on kuin muinaisen kylän lankapuhelin, joka soi harvoin ja silloinkin vain tarvittaessa. Ihmisen mieli taas on kuin uusin ja hienoin superälykännykkä, jota me ihmiset käytämme jatkuvasti ja ihan liikaa”, Rahikainen havainnoi viisain sanoin.

* *

Luonto maksaa ihmisen laskut

Lemmikin omistajille eläinystävän seura on paitsi terapeuttista, myös opettavaista. Eläin ei petä koskaan, vaikka ihmissuhteissa tulisi mutkia matkaan. Ihminen ei lopulta paljon tarvitse kuten ei kissakaan.

”Ihminen tarvitsee asunnon ja suojan luonnon elementeiltä eli kylmältä, kuumalta ja sateelta. Ihminen tarvitsee ravitsevaa ruokaa ja juomaa sekä rakkautta ja iloista luovaa tointa ja yhteistä tekemistä. Ihminen tarvitsee vaatteita ja jalkineita. Eikä sitten oikeastaan paljon muuta…”

Toinen asia sitten on, että ihmisellä on jatkuva ”tavoittamisen kiima” kaikkea kuviteltavissa olevaa kohtaan ja vielä senkin yli.

Seurauksen maksavat maailma, luonto ja sen muut asukit, jotka eivät koskaan kykene tyydyttämään ihmisen loputonta ahneutta. Ja senkin jälkeen juuri kissaa pidetään petona, Rahikainen huomauttaa.

* *

Villikissan geeniperimä

Tosiasiassa kissa on pohjimmiltaan tappavan tehokas pikkupeto, Suomen luonnossa suorastaan haitallinen vieraslaji.

Jos kissa saa liikkua ja saalistaa luonnossa täysin vapaana, se rouskuttaa pihapiiristä oravat ja pyydystää pikkulinnut. Siitä pitää huolen afrikkalaisesta villikissasta juontuva geeniperimä.

Siksi en suhtaudu yhtä suopeasti kuin Klaus Rahikainen siihen, että kissat saavat elää ja liikuskella vapaasti pihoilla ja lähipiirissä.

Ymmärrän kyllä, että maaseudulla kuten Karkussa kissan ”kesyttäminen” pelkäksi sisäkissaksi on vaikeaa ellei mahdotonta. Mutta mitä kaupunkimaisempaan ympäristöön mennään, sitä varmemmin kissan paikka on sisällä kotona. Ihan jo sen itsensä ja kaupungin vaarojen tähden.

Kari Pitkänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua