Hetken tärkeys ja kuoleman vääjäämättömyys – arviossa Helki Kallion Postuumit oppilaat

Kuva: Kulttuurivihkot

Fragmenttien ja aforismien yhdistäminen on nykyään yleistä. Perinteinen mietelmäteos haastettiin eri muodoissa varsinkin vuosituhannen alussa. Oli niitä, jotka pitivät aforismin perinteistä, tiukkaa muotoa tärkeänä, ja siltä pohjalta julkaistiin Suomen aforismiseuran antologiateos Tiheiden lauseiden kirja (toim. Sami Feiring, 2011).

Esimerkkinä rajoja rikkovasta aforistiikasta ilmestyi samana vuonna Ville Hytösen kaksikielinen Etäisesti lyyrisiä ajatuksia / Distantly lyrical, joka rakentui aforistiikkaa, runoutta ja fragmentteja yhdistämällä, ja jopa tahallaan sekoittamalla, rajapintoja tutkien kirjoittettuna. Painoteknisesti hauska ratkaisu oli teoksen ympärikääntymisellä toteutuva kielenvaihto.

Helki Kallio liittyy uudenaikaisiin, vähemmän genrepieteettisiin kirjoittajiin. Hänen teoksensa Postuumit oppilaat (Kulttuurivihkot, 2024) ei kaihda aiheissa harhailua, vaikka onkin rakennettu näennäisen tiukasti opettamisen teeman ympärille. Sen kaksi osaa Opettajan kuolema ja Sivuaskelia eroavat vain vähän toisistaan. Molemmissa ovat kuolema ja opettaja-oppilas-suhde keskiössä, ja niiden käsittely työntyy monipuolisesti elämän keskeisiin kysymyksiin, kuten aforistiikassa miltei aina.

Postuumit oppilaat korostaa kirjoittamisen sosiaalista ulottuvuutta.

Tyylillisesti vertaus Hytösen kirjaan on sikäli osuva, että sarjamainen eteneminen fragmentein ja aforismein saa myös lyyrisiä sävyjä.

Postuumit oppilaat on siis luettava lähinnä sisällöllisenä elämänfilosofisena pohdiskeluna, ja tällä alueella löytöjä riittääkin. Parhaimmillaan Kallio avaa kysymyksiä ja uusia näköaloja. Kamppailulajien tuntemus näyttää tuovan tekstiin konkreettista kehollisuutta. Pidän erityisesti seuraavan kaltaisesta avauksesta:

”Käsityksemme kokonaisuudesta elää kuin ihmislajin ensimmäistä päivää.”

Lukija miettii, mihin lause viittaa. Yleisimmät tarvehierarkioiden määritelmät ovat rajoittuneita, niissä kun ei oteta huomioon peruselementtejä, lämpöä, valoa, vettä, maata ja ilmaa.

Helki Kallio tarkoittaa läsnäolon tietoisen aistilliseksi, ajasta riippumattomaksi. Tietoinen ei hänelle sisällä ajattelua:

”Perustelut häilyvät, hajoavat päivän selän taakse.”

Kriittisen huomion Kallio kohdistaa sosiaalisuuden aliarvioimiseen.

”Tarvitsemme toisiamme peileiksi.” Kumpuaako kirjoittaminen sinänsä hyväksytyksi tulemisen tarpeesta? Kyllä, sillä eihän meitä ilman toisia edes olisi. Nöyryyteen viittaa Kallio myös: ”Yksilön osa kertomuksessa: elää, kokea ja pyyhkiytyä pois.” Kauniisti on toisten osuus ilmaistu myös seuraavassa: ”Läsnäolomme toistemme mielissä: ajassa muuntuva liike.”

Vahvimmin leviää teoksen sivuilta kuoleman vääjäämätön kummastelu. Menneisyys ja taito eivät ole niin tärkeitä kuin hetki, yhdessä- ja läsnäolo.

Postuumit oppilaat on opettajansa opetuksen jatketta.

Erkki Kiviniemi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua