Harry Salmenniemen Valohammas kertoo kiireettömästi arjesta, jonka tuoksut ja äänet pystyy aistimaan

Kuvat: Siltala / Mikko Vähäniitty

En tiennyt Harry Salmenniemestä mitään ennen kuin luin Sydänhämärän (Siltala, 2024; lue Erkki Kiviniemen arvio täältä). Olin ainoastaan kuullut, että Salmenniemi on enemmän runoilija kuin proosan kirjoittaja.

Sydänhämärä oli kuitenkin parasta, mitä olin vuosiin lukenut. Kun oma tytär sairastui samaan, kirjassa käsiteltyyn sairauteen yli kymmenen vuotta sitten, olisin toivonut, että juuri Sydänhämärän kaltainen teos olisi ollut lähelläni ja olisin löytänyt sieltä sanoja, jotka itseltäni puuttuivat. Olisin jo varhaisessa vaiheessa kokenut, että en ole ainoa vanhempi, joka näin koki ja ajatteli.

Valohammas (Siltala, 2025) jatkaa lähes siitä, mihin Sydänhämärä loppui. Jos Sydänhämärässä pääosassa olivat olot ja tunteet, joita lapsen vakava sairastuminen aiheutti, Valohampaassa tilaa annetaan sille, joka jää epähuomiossa aina kaiken muun jalkoihin, tavalliselle arjelle.

“Tästä alkaa aivan eri aamu.

Lataan pannun uudelleen.

Kahvi jäsentää päivän, kimmottaa oikeaan suuntaan.

Juon aivan liikaa kahvia.

Ei se ole vakavaa, vaan univaje.”

Salmenniemen kirjoitustyyli on hämmästyttävä. Joskus palaan tekstissä taaksepäin, koska haluan lukea uudelleen hänen luomiaan nerokkaita ilmauksiaan. Merkkaan sivuja hiirenkorville, jotta en unohda kiehtovia lauseita. Minulle tyyli on uutta ja mukaansatempaavaa ja mietin, miksei kukaan ole koskaan aiemmin kirjoittanut näitä lauseita näillä sanoilla.

“Hän meni vessaan. Seinissä oli valkoisen kontrastina vihreitä laattoja, jotka joku muu oli kauan aikaa sitten valinnut. Koti oli jonkun muun remontoima ja sisustama. Ei se haitannut. Koko maailma oli muiden tekemä. Muut olivat rakentaneet talot, remontoineet kylpyhuoneet, keittiöt ja olohuoneet, joihin hän yritti sopeutua.”

Autofiktiona kirjoitetussa tekstissä Salmenniemi voi irrottaa itsensä kirjan päähenkilöstä ja hänelle tapahtuneista asioista. Kaiken ei ole täytynyt tapahtua täsmälleen juuri kirjoitetusti, mutta sanoista tulee lauseita, joista huokuu omakohtaisuus.

Valohampaan arjen kuvaus on niin ilmeikästä ja maagista, että lukiessa toivoo, ettei kirja loppuisi koskaan. Tätä kirjoittaessani Valohammas on edelleen kesken juuri edellämainitusta syystä. Mutta kun kirja loppuu, toivon, että jatkossa osaisin nähdä omankin arkeni yhtä eläväisenä, rehellisenä ja kirkkaana.

Tämä on julkinen kiitos Harry Salmenniemelle siitä, että on tuonut elämääni lohdun ja turvan sanoja.

Petra Stolt

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua