Häpeilemättömiä raportteja pikkuporvarillisuuden henkisiltä tunkioilta – Charles Bukowskin Siinä sivussa

13.02.2023
BukowskiKuva

Kuvat: Michael Montfort / Sammakko

KIRJAT | Bukowskin raportit pikkuporvarillisuuden julkisivun kätkemistä henkisistä tunkioista ja vallan, voiman ja rahan merkityksestä yhteiskunnassa eivät näytä vanhentuneen. Vanhentunutta ei myöskään ole hänen tehokas ja iskevä tyylinsä.

”Jotkut osaavat tiivistää. Bukowski oli yksi heistä.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Charles Bukowski: Siinä sivussa

  • Suomentaneet Seppo Lahtinen & Mikko Pihlajavirta.
  • Sammakko, 2023.
  • 334 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

”[H]am on Rye was hard to sit down to, to write the first word down. After that it got easier. I think I had the distance to bring it off. I thought about it a month or so before I began. After all, who wants to read childhood stuff? It brings out the worst kind of writing. ”

Näin kirjoitti Charles Bukowski Siinä sivussa -teoksestaan kirjeessään ystävälleen saksalaiselle Carl Weissnerille, monipuoliselle kulttuuripersoonalle, joka vauhditti käännöksillään Bukowskin tunnettuutta Saksassa. Kirjeenpätkä on vuoden 1982 toukokuulta.

* *

Saattoihan se ottaa koville, mutta lopputulosta ei voi luonnehtia ainakaan sanoilla ”the worst kind of writing”. Siinä sivussa (Sammakko, 2023; WSOY, 1991; alkuteos Ham on Rye, 1982) on bukowskimaisen kaunistelematon kuvaus Henry Chinaskin, Bukowskin alter egon, lapsuudesta ja nuoruudesta laman kourissa rimpuilevassa 1930-luvun Los Angelesissa.

Henryllä ei tunnu olevan helppoa oikein missään. Kotona odottavat tyly ja typerä isä ja  hyssyttelevä äiti. Kavereiksi tuppautuu kaikenmaailman jononviimeisiä. Koulunkäynti on tappelujen täyttämää mutta muuten puuduttavaa – paitsi englannintunnit, jolloin voi tiirailla opettajan, neiti Gredisin, upeita sääriä ja haaveilla kaikenlaisesta vähemmän litterääristä.

Vuosien vieriessä Henrystä sukeutuu sitkeänahkainen tyyppi, joka ei väistä itseään isompia ja vanhempia nyrkkisankareita eikä tilaisuutta juoda vielä pari kaljaa. Samalla hänessä kasvaa inho kaikkea keskimääräistä ja -luokkaista pynttäytyneisyyttä ja tekopyhyyttä kohtaan.

Mitä siis tekee nuori mies, joka on oppinut luottamaan vain itseensä ja nyrkkeihinsä ja joka ei suin surminkaan suostu sopeutumaan vanhempiensa elämänarvoihin ja -kaavaan? No, hän tietysti marssii kirjastoon ja alkaa paahtaa Sinclair Lewisiä, D.H. Lawrencea ja John Dos Passosia. Jo sitä ennen Henry on isänsä harmiksi alkanut kirjoitella pikku tarinoita ensimmäisen maailmansodan aikaisesta hävittäjälentäjäsupersankarista ja herättänyt opettajansa mielenkiinnon kotiaineellaan. Aine oli komea raportti tilaisuudesta, johon Henry ei määräyksestä huolimatta koskaan osallistunut.

[H]am on Rye I like best. Martin [John Martin, kustantaja, jonka yritys Black Sparrow Press julkaisi teoksen 1982] claims it’s the best thing I’ve ever written. ’It has all the gruts and grits of the 19th century Russian masters’. Well, that would be nice. I really liked those boys.”

(Bukowski kirjeessään Carl Weissnerille vuoden 1982 helmikuussa.)

* *

Bukowski kirjoittaa, miten hän näkee ja uskoo asioiden olleen ja olevan, eikä siihen tarvita outoja, latinalaisperäisiä käsitteitä ja sanoja. Hänen hahmonsa puhuvat asemansa ja roolinsa mukaista kieltä, ja niin hän tekee itsekin. Kun kuvattavana on ulkopuolisten ja hyljeksittyjen maailma, ei voi sortua sievistelyyn tai jäykkäniskaisuuteen. On vain annettava palaa.

Hyvä on toki silti tuntea maailmaa ja sen olioita ja ilmiöitä laajalti:

”[A] cat walks by and shakes Shakespeare
off his back.

I don’t want to draw
like Mondrian,
I want to draw like a sparrow eaten by a cat.

(Ote Bukowskin runosta Bring down the Beams vuodelta 1959.)

* *

Kieliasiaa sivuaa myös se, että nyt kustannusosakeyhtiö Sammakko on julkaissut Siinä sivussa -kirjan uudelleen suomennettuna.

Yksi ilmeinen kysymys on, miksi? En soittanut Sammakkoon kysyäkseni asiaa, koska pari ilmeistä vastausta tulee muutenkin hakematta mieleen. Ensimmäisen niistä julkitoi itse Bukowski jo vuonna 1992 kirjeessään John Martinille. Kirjailija kiittelee saamastaan myyntiyhteenvedosta ja siitä, että kustantaja jaksaa ottaa hänen tuotannostaan aina vain uusia painoksia ja että ne todella vielä myyvät. ”Minusta se on kumma juttu, mutta olen ylpeä jokaisesta kirjasta ja juurikin siitä, että ne ovat yhä vain hengissä ja kiinnostavat porukkaa.” (suomennos kirjoittajan)

Toinen ilmeinen syy on, että ajat, kulttuuri ja kieli sen osana muuttuvat. Raamatunkin suomennosta on uusittu, jos sallitte tällaisen rinnastuksen.

Seppo Loposen vuosikymmenten takaisessa suomennoksessa ei ole mitään vikaa, mutta uskon että nykylukija osaa arvostaa Seppo Lahtisen ja Mikko Pihlajavirran tekemiä muutoksia ja modernisointeja. Ne toimivat. Lahtinen ja Pihlajavirta ovat siirtäneet Bukowskin 1930-luvun amerikkalaisen lamatodellisuuden 2020-luvun suomalaisen lukijan kieleen ja kokemusmaailmaan istuvaksi, ja juuri siitähän kielestä (ja ajasta) toiseen kääntämisessä on kysymys: kyvystä välittää kohdeympäristöön ja kieleen kuuluvaa toisinaan hyvinkin erilaiseen aikaan ja kielellis-kulttuuriseen traditioon.

Joissakin tapauksissa kyse voi myös olla silkasta suomennoksen paremmuudesta. Esimerkiksi kun Bukowski kuvailee Henryn seuraan ruokatunnilla änkeävää koulukaveria ilmaisulla ”… was cross-eyed and pigeon-toed”, kääntää Loponen kohdan ”… oli kierosilmäinen ja käveli varpaat sisäänpäin”. L&P:n uusversio sen sijaan menee ”… hänen silmänsä katsoivat kieroon ja hänellä oli sisäänpäin kääntyneet jalkaterät”. Varsinkin ilmaisun loppuosa tuntuisi L&P:n versiona yksinkertaisesti oikeammalta ja myös paremmalta suomelta, jopa paremmin tosiasioita vastaavalta.

* *

Miten Bukowskia sitten suomentaa tai ruotsintaa, hänen tekstinsä tunnetaan lyhytvirkkeisyydestään ja iskevyydestään, lakonisuudestaan ja harkitusta rahvaanomaisuudestaan. Tekstiä on helppo lukea ja ymmärtää, vaikka siinä on muitakin kuin pelkkä realistisen raportoinnin taso. Siinä sivussa ottaa monin paikoin kantaa niin amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin kuin myös yleisemmin maailmanmenoon ja ihmiselämään. Osansa saavat muun muassa pikkuporvarillisuus ja siihen liittyvä epätoivoinen ulkokultaisuus, yleinen sievistelevä ahdashenkisyys, ahneus, laumasieluisuus ja militarismi. Kannattaa siis lukea myös rivinvälit.

Siinä sivussa -teoksen lopussa Henry on muuttanut (heitetty ulos) kotoa, kirjautunut yliopistoon ja vetelehtii päivästä toiseen kämpässään ja sen lähikapakoissa. Hänen kaverinsa Becker on pestautunut merijalkaväkeen, ja kuin sen sinetiksi japanilaiset iskevät Pearl Harbouriin. Miesten tiet eroavat:

”[B]ecker tilasi kaksi. Hän katsoi minua.
’Kuule, ole mies, liity armeijaan. Tule merijalkaväkeen.’
’Minua ei kiinnosta leikkiä miestä.’
’Sinähän olet aina tappelemassa jonkun kanssa.’
Teen sitä vain huvin vuoksi.’

        

’Entä naiset? Avioliitto? Lapset?’
’Paskaa.’
’Niinkö? Mitä sinä sitten haluat?’
’Piiloutua.
’Piruparka. Tarvitset uuden oluen.’
’Se sopii.’

(Lahtisen ja Pihlajavirran uusi suomennos)

* *

Runoilija-trubaduuri Leonard Cohenin mukaan Bukowski ”… brought everyone down to earth, even the angels”.

Jotkut osaavat tiivistää. Bukowski oli yksi heistä.

Lähteinä käytetty myös Bukowskin kirjoittamia kirjeitä ja hänen kissa-aiheisia runojaan esitteleviä teoksia On Writing (Canongate, 2015) ja On Cats (Canongate, 2015). Teokset on toimittanut Abel Debritto.

Kari Heino

* *

 

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua