Eroottinen halu sivistyksen peruskivenä – arviossa Anne Carsonin esseeteos Eros, katkeransuloinen

Kuvat: Peter Smith / Poesia

Poesia on kunnostautunut parin viime vuoden aikana julkaisemalla kanadalaisen runoilijan Anne Carsonin (s. 1950) vähemmän tunnettuja teoksia. Paitsi runoilijana Carsonia pidetään arvossa myös antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden kääntäjänä, ja hänen nimensä on viime vuosina mainittu mahdollisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajana. Nyt kustantamo on julkaissut Aki Salmelan ja Tommi Nuopposen kääntämänä kirjailijan merkittävimmän asiaproosakokonaisuuden, hänen debyyttinsä Eros, katkeransuloisen (1986; Poesia, 2022).

Teos on pitkä essee eroottisen halun, eroksen, käsitteen esiintymisestä antiikin kirjallisuudessa. Lähtökohtana on runoilija Sapfolta (n. 630–570 eaa.) säilynyt katkelma, jossa erosta kuvataan katkeransuloiseksi – tarkalleen ottaen Sapfon käyttämä sana kääntyy suloisenkatkeraksi. Essee alkaa analysoimalla Sapfon lyriikkaa. Tämän jälkeen kirjoitus siirtyy käsittelemään montaa muuta antiikin kirjoittajaa Homeroksesta Platoniin, runoilijoista filosofeihin.

Esseeseen poimittujen lainausten perusteella moni heistä vaikuttaa jakavan ajatuksen eroottisen halun kaksijakoisuudesta. Eroksessa vuorottelevat odotuksen nautinto ja katkeruus rakastetun poissaolosta. Esimerkiksi Platonin dialogissa Pidot (n. 387–370 eaa.) nuoren Alkibiadeen ja Sokrateen välistä jännitettä kuvataan symbolisesti. Toisaalta romaanikirjailijat kuten Heriodos ja Khariton ovat kuvailleet tunteiden sekoittumisen aiheuttamaa nautinnollista tuskaa hyvinkin suoraan. Teos huipentuu analyysiin, jossa Carson tulkitsee Platonin puolustavan Sokrateen suulla haluun olennaisesti liittyvää hullaantumista eli maniaa.

Eros, katkeransuloinen esittää, että antiikissa keksittiin kaipauksen olevan sisäistä tyhjyyttä, jota ei voi täyttää – intohimo raukeaa saadessaan huipennuksensa, joten rakastajan suurin nautinto on odotus, hetket ennen täyttymystä. Teos tulkitsee antiikin kirjailijoita ja väittää analyysinsa pohjalta eroksen olevan erotiikan sydämen lisäksi länsimaisen sivistyksen peruskivi. Ilman erosta, jatkuvaa kaipausta, ei mielikuvitukselle olisi sijaa, ja ilman mielikuvitusta ei olisi modernia ihmistä.

Esseen tyyli vaihtelee tuttavallisen jutustelun ja tiukan analyysin välillä. Teksti ajautuukin useille sivupoluille. Se esimerkiksi vertaa eroottista kaipausta lukijuuteen, kirjoituksen rakastamiseen. Antiikin kirjallisuudessa puhuttiin, ainakin teokseen valittujen lainausten perusteella, eroottisen halun lisäksi paljon lukemisen ja oppimisen rakastamisesta. Carsonin tulkinnan mukaan oppimiseen ajaa samankaltainen intohimo kuin eroottiseen kaipaukseen, joskin esimerkiksi Sokrateen silmissä halu oppia teksteistä kalpeni vertailtaessa kahden ihmisen väliseen kommunikaatioon.

Tarkemmin katsoen Eros, katkeransuloinen sortuu paikoitellen kikkailuun. Teksti mainitsee esimerkiksi Bruno Snellin (1896–1986) teorian, jossa antiikin kreikkalainen kirjallisuus nähdään nykyihmisen modernin minäkäsityksen kehitystä kuvaavana kaarena. Snellin pohdinnot ovat oiva väylä esseelle vihjata (kirjallisuuden)tutkimuksen hyödyllisyydestä ihmisen nykyhetken ymmärtämiseksi. Kiinnostavuus ei kuitenkaan tee Snellin teoriasta totta, minkä toki Carson tekstissään myöntää.

Suurin ongelma on, että Eros, katkeransuloinen vaikuttaa itsekin uskovan intohimon olevan tuomittu katoamaan täyttymyksen myötä. Ajatus maistuu paperilta, koska se yrittää väittää jotain yleispätevää elämästä kirjallisuudentutkimuksen ulkopuolella. Elämän monimuotoisuus käy teorian tielle. Vaikka essee selittää näkemyksensä vapauden eli ihmistä loputtomiin ajavan halun ylistyksenä, lopputulema on yksitotinen.

Moniaalle kurottava teos osoittaa silti tekijänsä erinomaista argumentointitaitoa ja laajaa asiantuntemusta. Se viettelee lukijaa ymmärtämään tarkoitustaan ja nyökyttämään mukana.

Salmela ja Nuopponen selittävät jälkisanoissaan, etteivät voineet Carsonin muilta kirjoittajilta käyttämiä lainauksia kääntäessään tukeutua paljoa aiempiin suomennoksiin. Carsonin tulkinnat kun perustuvat hänen omiin, tiettyjä näkökulmia korostaviin käännöksiinsä. Päätös kääntää katkelmat suomeksi uudelleen on ollut oikea siksi, että teksti soljuu vapaammin. Vaikka kääntäjiä on ollut kaksi, ja teoksen lainaamia kirjailjoita monin verroin enemmän, Eros, katkeransuloinen soi yhden kirjailijan, Carsonin itsensä, äänellä.

Mikko Lamberg

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua