Dystopia on utopiaa jännittävämpi – arvosteltavana Mia Myllymäen Huomistarhuri

Kuvat: Liisa Valonen / Gummerus

Miltä näyttää tuhoutunut maailma? Mahdollisesti hyvinkin vehreältä ja kukoistavalta, omalla pienellä tavallaan, ehdottaa Mia Myllymäki jykevässä scifiromaanissaan Huomistarhuri (Gummerus, 2023). Tarinassa ilmastokriisi on edennyt katastrofaaliselle tasolle ja maailma sellaisena kuin me sen tunnemme on loppunut.

Päähenkilö Stille Triple vaelsi elinkelvottomaksi jäätyneestä Suomesta halki tuhoutuneen Euroopan ja löysi tiensä Egalecoon, egalitarisin periaattein hallittuun ekokaupunkiin, jossa ihmiskunnan jäänteet sinnittelevät.

Tässä kaupungissa asiat ovat hyvin, niin hyvin kuin ne maailmanlopun jäljiltä voivat olla. Ihmiset asuvat vanhojen kerrostalojen raunioihin rakennetuissa bosco verticaleissa, metsämäisissä taloissa, joissa on elämää ja kasvillisuutta. Työt on jaettu reilusti ja kaikesta päätetään foorumeissa ja keskustellen. Egalitarismi jakaa sen vähän, mitä jäljellä on, mahdollisimman reilusti. Mutta entä kun utopiassa eläminen on tylsää?

Stille Triple ei nimittäin viihdy. Hän ei sopeudu yhteisöön, jossa eläminen vaatii yhteisöllisyyttä ja osallistumista. Omat traumat pakomatkalta ja asioista, joita Stille teki ennen maailmanloppua, ovat liian raskaita kantaa. Vihonviimeinen niitti on arvonta, jossa Stille valitaan Egalecon edustajistoon. Mikä painajainen!

Onneksi sopivalla hetkellä Egaleco saa yllättäviä vieraita: läntiseltä mantereelta saapuu lähetystö pyytämään apua. Entisessä Amerikassa tilanne on paljon pahempi ja alueen johtaja haluaa Egalecosta apua egalitarismin periaatteiden tuomiseksi läntiselle mantereelle. Stille Triple tarttuu tilaisuuteen. Tässä on uusi mahdollisuus.

”Minulla voi olla ainutkertainen tilaisuus muuttaa elämäni suunta. Ehkä Uusvalloista löytyy muitakin syitä elää ja elää isommin.”

Jos Egaleco on utopia, Uusvalloista löytyvä Haven of Fox edustaa sitten dystopiaa. Tämä entiseen sairaalaan rakennettu selviytyjien yhteiskunta muistuttaa paljon enemmän niitä zombiemaailmanlopuista ja muista dystopiakuvauksista tuttuja alistuneita yhteisöjä, joita ympäröi vihamielinen maailma ja joissa yritetään kituuttaa toimeen niukilla resursseilla harvalukuisen eliitin päättäessä asioista. Haven of Foxin maailmankuva on järkytys egalitaristeille, mutta työ asioiden muuttamiseksi aloitetaan silti.

Myllymäki kuvaa tuhoutunutta maailmaa hyvin. Kaikki on todellakin ravisteltu uuteen asentoon, maailmanloppu on ollut totaalinen ja rujo. Ihmiskunnan rippeet koittavat selviytyä, miten parhaiten kykenevät.

Kirjan sanoma on selvä: egalitaarinen hallinto, luonnon kanssa sopusoinnussa eläminen ja uudenlaiset tavat toimia ovat se tie, jolla päästään hyvään lopputulokseen. Väkivallalla hallitseminen tuottaa vain toivottomuutta.

Toivottomuutta vastaan taisteleminen onkin yksi kirjan kantavista teemoista. Miten saada ihmisissä herätettyä toivoa tilanteessa, jossa kaikki näyttää toivottomalta ja pelkkä arjessa selviytyminenkin on yhtä taistelua?

* *

Tämä kirjan perussanoma on hyvä ja arvokas. Puitteet ovat kuitenkin vähän raskaat, varsinkin kirjan alun osalta. Egalecoa on alussa reippaasti yli sata sivua ja vaikka yhteisön hienouksien kuvaaminen onkin tärkeää, jotta kontrasti Haven of Foxiin tulee selväksi, utopiat ovat herkästi vähän tylsiä ja kirjan alku tuntui vähän puuduttavalta.

Haven of Foxin olojakin selostetaan aika pitkällisesti. Jossain sivun 300 paikkeilla alkaa tapahtua enemmän ja kirjan juoni pääsee kunnolla käyntiin. Se on aika pitkä aika odotella, joten en ihmettele, jos mukaansatempaavaa juonta kaipaavat lukijat jättäytyvät kyydistä jo ennen sitä.

Tarina saa kyllä mielenkiintoisia käänteitä lopulta, mutta tuntuu, että juoni on aika lailla alisteinen maailmanrakentelulle.

Stille Triple tuntui pitkään kovin raskaalta näkökulmalta maailmaan. Juonen edetessä Stille alkoi miellyttää enemmän, kun tämä joutui todella merkityksellisiin tilanteisiin ja tekemään menneisyyden taakkoja heijastavia valintoja, eikä vain jurnuttamaan ankeana vallitsevia oloja vastaan.

Kun jaksoin loppuun asti, Huomistarhurista jäi lopulta hyvä mieli, mutta alkupuoli oli kyllä työläs. Vetäviä juonia kaipaaville kirja on auttamatta raskas, mutta jos maailmanlopun jälkeiset maailmat kiinnostavat, Huomistarhuri tarjoaa parikin erilaista näkymää siihen, millaista ihmiskunnan elämä tuhon jälkeen voisi olla. Sikäli teos on siis oikein ansiokas ja lukemisen arvoinen.

Mikko Saari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua