Kuvat: Perry Ogden / Tammi
KIRJAT | Irlantilaiskirjailijan palkitun romaanin jatko-osassa päähenkilö Eilis palaa kotimaahansa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
”Lukija joutuu raivoihinsa: lopettakaa nyt se piilottelu ja salailu!”
ARVOSTELU
Colm Tóibin: Long Island
- Suomentanut Kaijamari Sivill.
- Tammi, 2024.
- 352 sivua.
Long Island (Tammi, 2024) tapahtuu nimestään huolimatta suurelta osin Irlannissa, pienessä Enniscorthyssä. Päähenkilö Eilis, joka on tuttu Colm Tóibinin Brooklyn-romaanista (Tammi 2011), palaa nyt kotimaahansa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Virallinen syy on äidin juhlapäivä, mutta yllätyskäänne avioliitossa heti romaanin alkusivuilla on vähintään yhtä suuri syy.
Edellisellä käynnillään Eilis seurusteli tiiviisti Enniscorthyn nykyisen pubinpitäjän Jim Farrellin kanssa, mutta jätti Jimin rumasti ja selittelemättä palatessaan yllättäen Amerikkaan. Jimille ei koskaan selvinnyt, miksi Eilis lähti.
Eilis ei ole myöskään pitänyt yhteyttä parhaaseen ystävättäreensä Nancyyn, joka on tässä välillä jäänyt leskeksi – ja löytänyt rakkauden uudelleen.
Long Island on kauniisti kerrottu tarina salaisuuksista ja unelmista sekä niiden heräämisestä uudelleen henkiin. Pohditaan mahdollisuuksia, mutta pelataan myös varman päälle.
Yhdessä hetkessä ihminen on valmis luopumaan kaikesta saavuttaakseen unelmansa, toisessa petaa vaihtoehtoa sille, jos kaikki menisikin mönkään. Se lienee hyvin inhimillistä, ja inhimillisiä tunteita Tóibin kuvaakin mestarillisesti.
Long Islandin kerronta on pehmeän suloista, jollakin tavoin ystävällismielistä ja tarkkaa – kaikki kerrottu on helppo kuvitella todeksi. Tekstissä on menneiden vuosikymmenien tunnelma: pariskunnat seurustelevat hyvin siveellisesti, pienessä yhteisössä kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asioista kaiken.
Erityisesti naisilta odotetaan tottelevaisuutta ja säädyllisyyttä. Eilis miettii, miten soittaa puhelinkioskista niin, ettei kukaan huomaa. Nancy tekee kaikkensa, jotta hänen ei nähdä viettävän öitä miehen luona ennen avioliittoa. Kirjailija osaa viedä roolihahmojensa epävarmuudet ja pelot niin pitkälle, että lukija joutuu raivoihinsa: lopettakaa nyt se piilottelu ja salailu, aikuiset naiset!
Kaijamari Sivillin suomennos on sujuvaa ja nautittavaa. Myös Brooklyn on hänen suomentamansa, mikä lisännee tuttuuden tunnetta ja uskottavuutta tämän kirjan henkilöhahmoissa.
Tarinan loppu yhtäältä yllättää, toisaalta ei lainkaan. Sekin pistää miettimään – ja niinhän hyvät romaanit tekevät.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
László Krasznahorkain tarinakokoelma kuvaa kauneuden tavoittelua – arviossa Seiobo tuolla alhaalla
KIRJAT | Mahdottomuus nähdä todella yhdistää unkarilaisen Nobel-kirjailijan kuvauksia naurettavuudessaan rimpuilevista ihmisistä.
Valkokaulusrikollisuus kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus – arviossa Lilja Sigurdardóttirin Verkko
KIRJAT | Lilja Sigurdardóttir jatkaa kylmän talousrikollisuuden ja sen verkkoon joutuneen Sonjan kujanjuoksun seuraamista Islannin pankkikriisin ja tulivuorenpurkauksen jälkimainingeissa.
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.