Birnamin metsässä pahikset ovat pahoja ja hyvikset heikkoja – arviossa Eleanor Cattonin uusi romaani

Kuvat: Siltala / Robert Catton

Jos uusiseelantilaisen Eleanor Cattonin helmikuussa suomeksi julkaistun romaanin Birnamin metsä (suom. Tero Valkonen; Siltala, 2024) ottaa käteensä trillerinä, koukuttavien juonenkäänteiden liikkeelle lähtemistä saa odottaa tuskastuttavan kauan. Jos siltä taas odottaa aktivistin yhteiskunnallista ruodintaa ekokriisiin ja ihmisyyden nurjista puolista, paikoin pitkät lauseet, kärjistykset ja julistava ote haastavat lukemaan tekstin pariinkin kertaan.

Silti Birnamin metsä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kiinnostava kirja. Se herättää ajatuksia, synnyttää varmasti keskustelua ja koukuttaa tarkkanäköisyydellään. Jotain viitteitä laadusta antaa se, että vuonna 2013 Catton sai Booker-palkinnon kaikkien aikojen nuorimpana kirjailijana.

Kirjailija itse määritteli Birnamin metsän satiiriksi, kun juttelin aiheesta hänen kanssaan. Luontoaktivistit Mira ja Shelley, toimittaja Tony, ökymiljonääri Lemoine, aateloidut maaomistajat Sir Oliver ja Lady Darvish ja muut yliampuvin siveltimenvedoin maalatut henkilöhahmot muuttuvat tästä näkökulmasta ärsyttävistä karikatyyreistä siedettäviksi, jopa sympaattisiksi ihmisiksi epätäydellisyyksineen.

Uuteen-Seelantiin sijoittuva Birnamin metsä alkaa kertomuksella siitä, kuinka sarja maanjäristyksiä on aiheuttanut maanvyöryn. Se on haudannut alleen moottoritiepätkän ja surmannut viisi henkeä Korowain kansallispuiston ja Thordiken kaupungin tuntumassa. Kirjan tapahtumat tiivistyvät niiden alueelle. Luontoaktivistit näkevät sielä mahdollisuuden laajamittaiseen toimintaan, miljonääri mahdollisuuden rikastua maasta löytyvillä jalometalleilla, maan omistajat mahdollisuuden sosiaalisen statuksensa kohottamiseen, toimittaja tilaisuuden tehdä elämänsä juttu.

”Birnamin metsä” on nimi aktivistiryhmälle, joka viljelee maata “valloittamillaan” alueilla. Rikas miljonääri, Lemoine, lupaa rahoittaa Birnamin metsän uutta viljelyhanketta, päästää aktivistiryhmä ikuisesta rahapulasta ja nostaa toiminnan uudelle tasolle. Toki hänen motiivinsa eivät ole ylevät, vaan taustalla on salainen kaivoshanke, jota hän vie koko ajan häikäilemättömämmin eteenpäin. Myös aktivistien puhdasotsaisuus hälvenee juonenkäänteiden edetessä. Kuviossa mukana olevaa toimittajaa taas ajaa vääryyksien paljastamisen ohella eteenpäin halu saavuttaa henkilökohtaista mainetta.

Kirjan henkilöt kuoritaan hahmo hahmolta paljaiksi ennen loppuhuipennusta. Kaikki ovat itsekkäitä ja vajavaisia ja menneisyytensä haavoittamia hyvistä pyrkimyksistään huolimatta. Kirjan sivuilta ei rakennu toivoa sen paremmin ihmisen kuin maapallonkaan tulevaisuuteen. On korkeintaan hyviä aikomuksia, jotka menevät metsään.

Miljardööri Robert Lemoine on kirjan täydellinen pahis, joka on ajattelussaan ja toimissaan muita aina askeleen edellä. Hänen kieroutuneen mielensä taustat ovat Cattonin satiirille ominaisen yiiampuvat:

”Itsenäisyys oli hänen kostonsa, Lemoine ajatteli, kun kone saavutti lentokorkeuden ja hänelle tuotiin soodavettä ja lasi jäitä. Varakkuus oli hänen kostonsa. Mystisyys, vaikeaselkoisuus, valtava uteliaisuus ja huikea vetoavuus – ne eivät olleet hänen ominaispiirteitään vaan huolella vaalittua kostoa kaikille, jotka olivat hänet pettäneet: vanhemmille, isovanhemmille, armeijalle, hallitukselle, CIA:lle. Hän oli noussut mahtiasemaan vain näyttääkseen heille. Hän oli noussut loistokkuuteen vain näyttääkseen heille. Hän oli selvinnyt vain näyttääkseen heille.”

Viimeinen kolmannes koukuttaa

Jollekulle lukijoista Birnamin metsä voi olla tuttu William Shakespearen Macbethista. Lainaus klassikosta nimeksi kirjan aktivistiryhmälle ei ole sattumaa. Catton kuuluu kirjailijoihin, jotka lähestyvät teostensa aiheita hyvin analyyttisesti ja hyödyntävät mielellään kirjallisia esikuvia. Birnamin metsä -kirjan tekstissä näkyy Macbeth, jota Catton on Jane Austenin Emman ohella pitänyt tietyllä tavalla esikuvana tehdessään kirjaa.

”Macbeth tulee lyödyksi, kun hän jää kiinni profetiaan. Hän alkaa nähdä ennustuksen faktana, joka toteutuu. Niin käy helposti meille kaikille, kun alamme uskoa joihinkin ’varmoihin’ asioihin”, Catton kuvaa yhteyttä.

Birnamin metsän lukemista helpottaa ja kokemusta syventää huomattavasti, jos tietää kirjailijan tavan lähestyä aiheitaan ja hakea kirjallisia esikuvia omaan työhönsä. Ilman tätä taustaa Birnamin metsä on tavallista trilleriä haastavampi luettava, vaikka selvästi kirjailija pyrkii myös viihdyttämään lukijaansa. Kirjan ensimmäinen kolmasosa on henkilöiden persoonien rakentamista eikä juoni etene juuri lainkaan. Viimeisellä kolmanneksella tapahtumat alkavat edetä vauhdilla monella tasolla, eikä kirjaa malta laskea käsistään ennen loppuratkaisua.

Ilman juonipaljastuksia lopusta voi sanoa, että siinäkin Catton on uskollinen tyylilleen. Hän kertoi haastattelussa haluavansa antaa lukijoille mahdollisuuden tehdä omia tulkintojaan tapahtumista. Niinpä hän ei tarjoile Birnamin metsässäkään valmista loppuratkaisua.

Birnamin metsä on kirja, johon kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti.

Marja Heinonen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua