Antonella Aneddan runoista koottu Anatomioita-valikoima pyörii välimerellisten elementtien maailmoissa

24.09.2022

Antonella Anedda. Kuva: Parkko Kustannus / Maria Sofia Mormile

KIRJAT | Parkko kustannus tarjoaa jälleen suoranaisen löydön runouden ystäville. Anatomioissa on tekstejä kahdeksasta italialaisrunoilijan kokoelmasta.

”Klassikkojen, kuten Sapfon, kääntäjänä ansioitunut Anedda tuntuu katsovan eleettömyydellään ja symboleja tiivistämällä aikojen taakse, runon alkulähteisiin.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Antonella Anedda: Anatomioita

  • Suomentanut Hannimari Heino.
  • Parkko, 2022.
  • 176 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Vuonna 2018 toimintansa aloittanut Kustannusliike Parkko jatkaa kiehtovien käännösrunovalintojen linjalla. Laadukkaina kovakantisina painoksina ilmestyvät runoteokset ovat olleet käännöskirjallisuuden valopilkkuja. Viime vuonna runonystäviä ilahduttivat esimerkiksi Riikka Johanna Uhligin käännös Paul Celanin postuumisti julkaistusta Lumen äänestä (Parkko, 2021) ja Emmi Ketosen suomennos Vicente Huidobron Altazorista (Parkko, 2021).

Eikä merkittävien käännöspäätösten vuo tyrehdy. Parkko julkaisee niin yksittäisiä merkkiteoksia kuin koko uran kattavia valikoimia, Anatomioita kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Eugenio Montalen (1896–1981) runoja koonneen upean Tuo minulle auringonkukka -valikoiman (Parkko, 2018) suomentanut Hannimari Heino on tällä kertaa tarttunut Antonella Aneddan (s. 1955) tuotantoon. Aiemmin Heino on suomentanut Aneddan runoja Miten paljon teistä täältä näkyy – italialaista nykyrunoutta 1960–2000 -kokoelmaan (Nihil Interit, 2000).

Viime elokuun Runokuu-tapahtumassakin vieraillut Anedda on tehnyt laajan uran. Anatomioissa on runoja kahdeksasta kokoelmasta vuosilta 1989–2021 tekstien painottussa 2010-luvulle. Taidehistorioijaksi kouluttautunut Anedda on työskennellyt runouden lisäksi muun muassa toimittajana ja ranskankielisen kirjallisuuden kääntämisen parissa.

Aneddan runojen kuvakieleen kuuluvat monet elementtisanat. Heino huomioi valikoimaan kuuluvassa jälkikirjoituksessaan, että Aneddan runoissa elävät rinnakkain ilma, tuli ja vesi mitä erilaisimmissa muodoissaan. Tämä tulee yhtä lailla selväksi lukijalle, joka näkee näihin perusasioihin kytkettyjen sanojen runsauden lähes alusta asti. Myös maa on vahvasti läsnä erilaisissa muodoissaan hiekkana, puina, hedelminä. Kaikki tämä on kiinnostavaa ottaen huomioon, mitä Anedda on kertonut vaikkapa The Paris Review’n haastattelussa varhaisimmasta runomuistostaan:

”The first poem I ever heard was by Aleksandr Blok, on the radio in a small village in Sardinia. It’s an early work that begins, ’Carried on the breeze, / the Spring’s music drifted from far, far away’. The poem was about space and wind – how the wind breaks open the clouds to reveal a strip of blue sky.”

Ja tämä mielessä pitäen seuraavassa Aneddan omaa runoutta Heinon lävitse suodatettuna:

”Se voisi olla tässä. Pilvi / leviää taivaalta koko keittiöön. / Haarukka toisensa jälkeen leimahtaa, himmenee. / Yksinkertaista, jalat vajoavat, / marmorilattia on liejua, / kynnet kalkkia, ne murenevat.”

Ja:

”Eivät asiat joista puhun runossa ole yleviä: / ne ovat kitalaen alla, valppaina, tietoisia vain lämmöstä. / Jos ne ovat kuulolla, ne aistivat liikahduksen, kaiun aallosta / joka tuo punaisia kirjaimia, kohtaloita sekä pyörteen / hukattuja ääniä – kuten aina – sinne missä on synkkää ja syvennys. / Niinpä sanon taas: puut, ei vaan plataanit / joita vesi vetää puoleensa ja reunakivet kannattelevat. / Se vasta on vaikeaa: laulaa hiljaa ihmeestä / valon painosta, varjosta / jonka kanssa aika risteää ja joka leimahtaa niityn tuoksussa.”

Näytteissä tuntuu luonnonvoimien ja luonnon voimien vaikutus runoilijan kuvakieleen. Heino kuvaa valaisevissa jälkisanoissaan Aneddan olevan katseen runoilija. Runoilija kirjoittaa havannoimastaan suoraan ja konstailematta. Lukija asettuu hänen seurakseen kuvattuihin paikkoihin, eräänlaisiin myyttisen välimerellisiin maisemiin, jossa rinnakkain ovat suolainen meri ja auringon polttama, kuivalta näyttävä maa, josta työntyy silti vehreyttä.

Konkreettisuus tekee Aneddan runoudesta seikkaperäistä, selittävää. Kirjoitus on lähellä ”oikeakielistä”; pilkut ja pisteet ovat omilla paikoillaan, ja säkeiden rytmi tuntuu mittaviksi venyvien virkkeiden jaottelulta helpompiin suupaloihin, ei selkärangasta tulevalta musikaalisuudelta. Teksti liikkuu havaintojen ja yksinkertaisen symboliikan raja-alueilla. Kokoelman läpi elää tuntu siltä, että pureskeltavaa, nyanssia, voisi olla enemmän, mutta kyse voi olla myös käännöksestä. Toisaalta klassikkojen, kuten Sapfon (n. 630–570 eaa.), kääntäjänä ansioitunut runoilija tuntuu katsovan eleettömyydellään ja symboleja tiivistämällä aikojen taakse, runon alkulähteisiin.

”Jos unohdun mietteisiini ja ajaudut kauemmas, meri täyttää korvat, huulet, nenän. Silmät sokaistuvat, suola tarttuu nieluun kuin hehkuva kalkki.

Kuvittele kuolleita kuin merellisiksi muuttuneita olentoja, jotka pyrkivät veden seinämän yli ja palaavat sitten elämästä pettyneinä takaisin kuin vetäytyvä tyrsky.”

Runoilijan säejaot ovat paikoitellen enemmän kertomusta rytmittäviä kuin joka säkeellä uutta paljastavia. Hänen tekstinsä on proosamaista, joskus täydeksi proosaksi muuntautuvaa. Tällaisena Anedda on lähimmillään arvostamaansa Anne Carsonia (s. 1950). Tekstit herättävätkin, jälleen kerran, pohtimaan, mikä on proosan ja runouden todellinen ero nykypäivänä. Onko kyse tekijän intentioista ja moodeista enemmän kuin tyylistä?

Kokoelmissa Yksityiskohtien elämä – Purkaa kuvia, kuvitella maailmoja (2009) ja Tallenna nimellä (2012) taas hyödynnetään valokuvia W. G. Sebaldin (1944–2001) proosaa muistuttavalla tavalla. Erityisesti ensin mainitun kokoelman runoissa otetaan loikkauksia aforismin, novellin ja esseen puolelle. Mustavalkoiset ja tavallaan persoonattomat kuvat, kuin hajonneen leikekirjan sivut, täydentävät rinnalleen asetettuja tekstejä välillä kirjaimellisemmin, välillä mielijohteisemmin.

Jälleen on annettava tunnustusta sille, joka tunnustuksen ansaitsee. Ilman Parkon kustannustyötä – ja tietysti ilman Heinoa – Anedda olisi voinut jäädä suomalaisilta lukijoilta piiloon. Julkaisukin on kustantamolle tyypillisesti kaunis, kirja esineenä kestävän oloinen. Valikoima ansaitsee arvonsa, vaikka kokonaisuus ei tunnu täysin tyydyttävältä. Teos esittelee kattavasti kirjailijan tuotantoa, mutta on otannassaan kenties liian suurpiirteinen tarjoten suupalan sieltä, toisen täältä. Aneddan kirjat tuntuvat näytteiden perusteella poikkeuksellisen ehjiltä kokonaisuuksilta, joita valikoimamuoto ei palvele aina hyvin. Tämä pätee erityisesti kokoelmassa edustetuimpiin myöhäisteoksiin.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua