17-vuotiaan tamperelaisen Helmin ääni kuuluu nyt sisällissodan piiritetyn kaupungin Amurista

Kuvat: Risto Ojanen / Warelia

Pertti Rajala: Helmi Haapasen kapinakirja, 225 sivua. Warelia, 2023.

Suomen itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota näkyivät viisi, kuusi vuotta sitten satavuotismuistoissa muun muassa runsaana kirjavalikoimana ja vuosia 1917 ja 1918 valaisevina tutkimuksina.

Tämän jutun lopulla kustantaja Marko Vesterbacka pohtii sitä, mikä tekee kirjasta ajankohtaisen. Se ei välttämättä edellytä sitä, että kirjan on ilmestyttävä joulukuun kuudes, vaikka aiheena olisi maamme itsenäisyys.

Lukiessani Pertti Rajalan kirjoittamaa Helmi Haapasen kapinakirjaa (Warelia, 2023) mieleeni tulvahteli joitakin näkökuvia kahdesta teatteriesityksestä. Tampereella yksi sisällissotaa kuvanneista ja vaikuttavimmista sata- ja sotavuotistapahtumista oli Anna-Elina Lyytikäisen kirjoittama ja ohjaama Teatteri taistelussa. Historioitsija Tuomas Hopun asiantuntija-avulla toteutui esitys, jossa punaisten tukikohdassa Tampereen Teatterissa katsojat olivat osallisia kaupungin kukistumisessa, kauhujen täyttämissä päivissä ja öissä.

Piiritetyssä kaupungissa siviilit joutuivat pakosta ahtaalle, pahimmassa tapauksessa tulilinjalle niin kuin Teatteri taistelussa -näytelmän katsojat teatterin käytävillä ammuttujen punaisten seassa. Yleisö upotettiin hirmuiseen tapahtumavyöryyn, joka teatterirakennuksessa juuri sillä paikalla oli ollut totisinta totta. Samaan aikaan TT:n sisällissotateoksen kanssa naapurissa Tampereen Työväen Teatterissa esitettiin Sirkku Peltolan näytelmää aseellisesta naiskaartista Tytöt 1918.

Sen päähenkilöt olivat Amurista, kuten Helmi Haapanen ja hänen perheensä.

Pertti Rajala ei ole nyt julkaistuine kirjoineen siinä aallossa, johon Tampere vastasi viisi vuotta sitten monella rintamalla. Vaikka sisällissotaa ei ”kuitata” millään aikaan sidotuilla festivaaleilla, tässä tapauksessa esitykset nousivat muististani ruokkimaan lisää Rajalan kirjaa. Tämä teatteriesitysten ja kirjan tapahtumien kytkeytyminen toisiinsa osoittaa juuri sen, ettei kirja ole ”myöhässä”. Kun on kyse kansakunnan kohtalosta ja ihmisten kärsimyksistä, asia on aina ajankohtainen.

Varmaan toinen syy, miksi Helmi Haapasen ja hänenlaistensa osa muististani kumpusi, johtui siitä, että näissä kokemuksissa luupin alla on tuiki tavallinen, ”pieni” ihminen, mitä samastuttavin kohde.

* *

On vielä niinkin, että vuosikymmenten varrella on moneen kertaan todettu, kuinka sisällissodan arpia hoidellaan edelleen. Nyt oman kevään 1918 sotamme, vapaussodan, kapinan, kansalais- tai siviilisodan kauhut tuovat vahvasti mieleen Ukrainan tilanteen. Poltettu Kyttälä, pommitusten seasta törröttävät savupiiput, ruumiit ja hevosenraadot keskellä kaupunkia ovat samanlaisia kauhukuvia kuin näkymät Butšasta, Mariupolista tai Bah’mutista. Kapinakirja osuu surullisen vaivattomasti omaan aikaamme, ja Ukrainan tragedia on ollut mielessä myös kustantaja Vesterbackalla.

Tamperelaisille Helmi Haapasen kapinakirja on erityisen oma, sijoittuuhan se tuttuihin näkymiin, tutuille kaduille, mm. Johanneksen ja Aleksanterin kirkkoihin ja osittain muihin, sisällissodan ajoilta vielä pystyssä oleviin rakennuksiin. Helmin sisaruksineen ja vanhempineen asuttamasta Amurin kaupunginosasta on yhä jäljellä vanhaa rakennuskantaa työläismuseokorttelin verran.

* *

Pertti Rajala tunnetaan vallankin selkokirjailijana. Sen huomaa tässäkin. Virkkeet ovat lyhyitä, selkeitä, konstikkuudesta kaukana.

Ehkä siitä johtuu myös kirjan rakenne? Kapinakirja on tavallisen työläisperheen arjen kuvausta, tosin ääriolosuhteissa. Ollaan koko ajan kiinni ja sisällä sellaisessa tapahtumisessa, jonka uskoo olevan/olleen totta. Jotkin henkilöiden väliset keskustelunpätkät ovat kirjailijan mukaan sepitettä, mutta tähän kehykseen ne on ujutettu luontevasti, tilaa liikaa ottamatta.

Naimattomaksi jäänyt Helmi (1901–1994), Rajalan täti, seuraa tapahtumia paitsi arjen eläjänä ja Finlaysonin tehtaalaisena, uutterasti myös Kansan Lehdestä. Se on mainio lähde, tuo ryhtiä rakenteeseen ja antaa luotettavaa fakta- ja kaikupohjaa tapahtumille – siinäkin, että Helmi haistaa, milloin propaganda äityy yli äyräiden. Ja saahan hän muilta sisällissodan silminnäkijöiltä ja tehtaalta suoraa tietoa, miten suhteuttaa lehtiuutisia.

Kahdelta taholta tippuva informaatio hämmentää nuorta naista, kun lehti väittää yhtä ja valkoisten lentolehtiset toista. Lisäksi punaisten joukoissa taisteleva perhetuttu Valdemar Sammalisto poikkeilee pitämässä isää perillä asioista, ja kuulijana on myös tarkkakorvainen Helmi.

Tiedonpalasten haaliminen onkin jännittävä asia. Niiden varassa Helmi ja muu kaupunkilaisväestö hahmottavat, missä mennään. Niiden perusteella tiedetään, kuinka kaukana sota pahimmillaan riehuu. Rintamien lähestymistä kuulostellaan pian tykinjylyn perusteella, kunnes murhenäytelmä on ehtinyt kaupungin laitamille ja kauhunäkyineen keskustaan asti. Tämä vaiheittainen tapahtumasarja määrittää kaupunkilaisten tilanteen ja yhdistää ihmiset, jotka kokevat kansakunnan tragedian tahoillaan, toisistaan kuitenkaan tarkoin tietämättä.

Samankaltainen Helmiä yhteisöönsä liittävä tekijä ja kirjan hieno näkökulma on hänen tehtaalaisuutensa. Helmi tivaa toistuvasti tietoa siitä, milloin tehtaan ovet avataan, että pääsisi taas töihin. Suurimpienkin murheitten vallassa työ on sitä, mitä ilman elämä ei voi jatkua.

* *

Rajalan lähteenä on painetun sanan lisäksi ollut Helmi itse. Kirjoittaja haastatteli tätiään 1980-luvun puolivälissä. Tämän muistikuvat ja mustakantisen vihon merkinnät ovat arvokasta dokumentaatiota.

Helmin sydän sykähtelee punaisten puolella, mutta sotaa vastaan. Erityisen tärkeä henkilö on isä, joka hillitsee Helmin ajoittaisia haluja lähteä mukaan rintamalle, ellei sotimaan niin Punaiseen Apuun kumminkin. Antti-isällä on kirjallisuutemme hahmoissa hengenheimolaisia toppuutellessaan punakaartilaisia murhatöistä. Lopulta työpaikkansa ammattiosastoon kuuluva Antti lupautuu vartiotehtäviin, joutuu hävityn kapinan selvittelyissä vankeuteen, mutta pääsee vapaaksi. Tehtaan insinööri käy puhumassa hänen puolestaan; ja maalaria tehtaalla tarvitaan.

Toisin käy läheisen ystävän Sammaliston, maltillisen miehen, joka joutuu teloitusryhmän eteen.

Suoranaisesti uutta tietoa kirjasta ei ole syytä edes etsiä. Merkinnät ovat ruohonjuuritason kokemusta, pelkoa, selviytymiskeinoja, tosina pidettyjä tietoja, Helmin mielipiteitä, sellaisinaan tärkeitä ja ainoalaatuisia.

* *

Eikö Kapinakirja myöhästynyt?

Mitä ajatteli kustantaja, kun itsenäisyyden ja sisällissodan satavuotismuistelot olivat ja menivät? Eikö Kapinakirja myöhästynyt näistä merkkipaaluista, kustantaja Marko Vesterbacka?

– Tasavuosiasia ei ollut minulle niin painava näkökohta, että Helmi Haapasen kapinakirja olisi sen takia ollut vaarassa jäädä julkaisematta. Kirja on syntyhistorialtaan omaperäinen ja täyttää selvästi jonkin aukon, niin paljon kuin vuodesta 1918 onkin kirjoitettu ja julkaistu.

Parhaatkin tasavuodet ovat Vesterbackan mielestä kirjankustantamisen kannalta ”markkinointiresursseja” ja lisävipuja. Niillä on aika vahvaa kulttuurista ja psykologista merkitystä, ja siksihän niitä yhteiskunnassa hyödynnetään ja jopa ryöstöviljellään monin tavoin. Kirjojenkin markkinoinnissa sopivasti kohdalle osuvia tasavuosia on hänestä kyllä järkevää hyödyntää, jotta kirjalle saadaan huomiota. Mutta on pyrittävä ja pystyttävä sanomaan, miksi tapahtumasta tai henkilöstä on tärkeää julkaista kirja juuri nyt. Muuten tasavuodet ovat pelkkää epä-älyllistä numerologiaa.

Warelia on julkaissut vuoden 2018 jälkeen kuusi tietokirjaa, joissa vuosi 1918 on keskeisessä asemassa. Kaikilla kirjoilla on ollut omat kirjoittamisen ehdot, joiden takia niitä ei ole voitu julkaista aiemmin.

– Esimerkiksi vuoden 2018 tienoilla julkaistiin paljon uutta tutkimusta, joka vuorostaan on ruokkinut jälleen uutta tutkimusta. Tai on näyttänyt tarpeelliselta osoittaa, että vielä ”juhlavuonna” 2018 julkaistut kirjat yhä sisältävät epäluotettavia ja vääristeltyjä tarinoita joistakin sisällissodan tärkeistäkin tapahtumista.

Esimerkkinä tällaisesta myytinmurtokirjasta Vesterbacka mainitsee Kimmo Lehtimäen vuonna 2021 julkaistun kirjan Punaisen ylipäällikön kuolema, josta Kulttuuritoimitukseen kirjoitti Kari Pitkänen. Kirja osoitti, etteivät vakiintuneet tarinat Hugo Salmelan kuolintavasta ole niin luotettavia kuin on uskoteltu.

– Marko A. Hautalan niin ikään vuonna 2021 julkaistu elämäkerta ALGOTH – Kapinallinen kynämies sisälsi myös olennaisesti uuden näkökulman vuoden 1918 tapahtumiin. Minulle henkilökohtaisesti se on ollut kaikkein tärkein ”1918-kirja”, jonka olen lukenut, vaikka olen lukenut niitä tosi paljon alkaen jostain Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -kirjasta (1993). Oli hämmästyttävää todeta kesällä 2019 Kapinallisen kynämiehen käsikirjoituksen äärellä, miten se sai näkemään vuoden 1918 asioita uusin silmin.

Vesterbackan mukaan myös Warelia onnistui hyödyntämään tasavuoden nostetta julkaistessaan ensimmäiset 1918-aiheiset kirjansa.

– Julkaisimme kaksi ensimmäistä syksyllä 2017 ja kolmannen kesällä 2018. Jos juhlavuotta haluaa hyödyntää, olennaista on ponnistuksen ajoitus. On parempi, että kirja ilmestyy vähän etupainotteisesti, mieluummin juuri ennen juhlavuotta kuin juhlavuoden lopulla.

Merkkivuotta tärkeämpää Vesterbackan näkemyksen mukaan on merkkipäivä ja muut vuodenkierron sisäiset aikaikkunat. Se, että Helmi Haapasen kapinakirja julkaistiin juuri maaliskuussa, ei ollut sattumaa, koska kirja käsittelee kevään 1918 tapahtumia. Vaihtoehtona olisi ollut lähinnä helmikuu, mutta koska julkaisemme tänä keväänä kaksi kirjaa kuukaudessa, ja helmikuu oli jo ”varattu”, Helmi Haapasen kapinakirjan julkaisu asettui maaliskuulle.

Yleensä vuoden aikana on kuitenkin monta mahdollista ajankohtaa, jolloin kirja voi ilmestyä. Tietyt päivämäärät ovat Vesterbackan mielestä ohittamattomia lähinnä silloin, kun merkkipäivään liittyy jokin lukijakunnalle tärkeä tilaisuus, jossa kirja voidaan julkistaa. Seuraava yhtä hyvä aikaikkuna tulee vuoden päästä.

* *

Tapahtuman tai henkilön merkkivuosi voi olla myös sudenkuoppa, koska silloin kirja voi joutua kilpailemaan huomiosta samanaiheisten muiden kirjojen kanssa.

– Vuoden 2018 lopulla lukijoissa alkoi jo selvästi havaita kyllääntymisen merkkejä. Moni ansiokas kirja jäi siinä kirjatulvassa vaille isompaa huomiota. Onneksi kirjoilla on edes kirjastoissa ja antikvariaateissa pitkä elinkaari, joten ensi alkuun varjoon jäänyt voi tulla vielä myöhemmin löydetyksi.

Marko Vesterbacka muistuttaa, että toisaalta menneet sodat ovat ajaton aihe, joka ei ole tyhjentymässä. Sisällissotakirjallisuutta ja vielä enemmän talvi- ja jatkosotakirjallisuutta varmasti julkaistaan ja luetaan Suomessa vielä vuosikymmenien ajan joka vuosi.

– Isovihasta ja hattujen sodastakin julkaistaan kirjoja. Ja vanhat sodat ovat jatkuvasti läsnä sellaisissa historiateoksissa, joissa sota ei ole pääaiheena.

Wareliakin julkaisee ensi kesänä kirjan, jossa kerrotaan uusia yksityiskohtia suomalaisista sotilaista 1600- ja 1700-lukujen sodissa. Aina voi löytää uutta kerrottavaa ja uusia näkökulmia.

Vesterbacka painottaa, että kirjan ajankohtaisuus on paljon muuta kuin juhlavuosinumerologiaa.

– Helmi Haapasen kapinakirja voi vuonna 2023 olla Venäjän hyökkäyssodan myötä jopa ajankohtaisemman tuntuinen kuin se olisi ollut rauhan vuonna 2018. Helmin muistothan korostavat erityisesti taistelutoimintaan osallistumattomien ihmisten kärsimyksiä, ja Ukrainan sota on tuonut siviilien kärsimyksen, kaupunkien piiritykset ja iskut siviilikohteisiin ajatuksiimme voimakkaasti.

Risto Ojanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua