Jean Dujardin tiedustelupalvelupäällikkönä. Kuva: Guy Ferrandis.
ELOKUVA | Polanski kuvaa Upseeri ja vakooja -elokuvassa 1800- ja 1900-luvun taitteen Ranskan häpeällisintä oikeustapausta, niin sanottua Dreyfus-tapausta. Robert Harrisin romaaniin perustuva elokuva on ammattitaitoista epookkiviihdettä, Antti Selkokari kirjoittaa.
”Elokuvasta tulee takaumilla ja muistoilla kerrottu tapaustutkimus, jota seuraa hievahtamatta alkupuolensa ajan, kunnes se alkaa kerronnallisesti köhiä.”
ARVOSTELU
Upseeri ja vakooja
- Ohjaus: Roman Polanski
- Pääosissa: Jean Dujardin, Louis Garrel, Emmanuelle Seigner, Grégrory Gadebois, Didie Sandre, Eric Ruf, Mathieu Amalric
- Kesto: 2 h 12 min
- Ikäraja: K12
- Ensi-ilta: 24.7.2020
On monia hyviä syitä katsoa Roman Polanskin uusin elokuva Upseeri ja vakooja. Tärkein on, että se on koko lailla hyvä elokuva. Se pohjautuu Polanskille aiemmin Haamukirjoittaja-elokuvan kirjoittaneen Robert Harrisin tukevasti faktapohjaiseen romaaniin Ranskaa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kuohuttaneesta Dreyfusin tapauksesta. Siinä kapteeni Alfred Dreyfusia syytettiin sotilassalaisuuksien paljastamisesta Saksalle.
Elokuva ei voisi alkaa suoremmin kuin se alkaa: julkisella marssilla sotilasrivistöjen ympäröimälle aukiolle, jota ympäröivät Ranskan sotilaskorkeakoulut. Aukiolla suoritetaan julkinen häväistys ja arvonalennus. Kapteeni Dreyfusilta revitään univormusta arvomerkit ja hänen upseerimiekkansa katkaistaan. Kaikki tapahtuu juhlallisen seremoniallisesti, kuin näytelmässä.
Läsnä olevien upseerien reaktioista, naureskelusta ja vahingonilosta paistaa antisemitismi ja luokkaviha. Upseereista yksi, Jean Dujardinin esittämä eversti Georges Picquart päätyy puolittain tahtomattaan tutkimaan tapauksen uudelleen, vaikka hänen esimiehensä häntä estelevätkin.
Elokuvasta tulee takaumilla ja muistoilla kerrottu tapaustutkimus, jota seuraa hievahtamatta alkupuolensa ajan, kunnes elokuva alkaa kerronnallisesti köhiä.
Harrisin suoraviivainen alkuperäisromaani tuo arkailematta esiin 1800-luvun ranskalaisen antisemitismin ja suggestion voiman. Kun kerran on jotain keksitty, niin se uskotaan todeksi, koska kyseessä on ”tyypillinen juutalainen”.
Louis Garrel esittää kapteeni Alfred Dreyfusia, jonka Ranskan koko sotajohto halusi tuomita Pirunsaarelle elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Kuva: Guy Ferrandis
Polanskin elokuva seuraa Harrisin romaania juonellisesti tarkkaan ja kehittelee tapauksesta salaliittotrilleriä, jonka osallisia ovat eräs rahan- ja vaikutusvallanhaluinen riviupseeri, ranskalaisen sotilasjohdon konformismi ja Ranskan vastavakoilun päälliköksi edenneen Picquartin lähipiirin soluttaminen armeijan johtoa myötäilevällä adjutantilla.
Polanski on stilisoinut elokuvasta taustalle Harrisin romaanin nykypäivään viittailevat piirteet.
”Mitään salaisuuksia ei ole olemassakaan – ei oikeasti, ei enää nykymaailmassa valokuvauksen, lennättimen, rautateiden ja sanomalehtien aikakaudella”, Harris kirjoittaa ja on oikeassa.
Asian pimeä ydin on: ”Jos te ette sano mitään, kukaan ei saa tietää.”
Polanski on antanut vaimolleen Emmanuelle Seignerille roolin Picquartin naimisissa olevana rakastajattarena. Sen myötä elokuva saa yhä enemmän luonnetta la belle époque -ajan porvariston muotokuvana kuin kiistakirjoituksena rasismista, semminkin kuin antisemitismi näyttäytyy ajan yleisenä ilmapiirinä. Sitä kuulee porvarisrouvien ja -herrojen piknikillä.
Elokuva laantuu edetessään kuin verkkaisesti puksuttava höyryveturi. Vaikuttaa, että jutun trillerimäisimmät piirteet olisivat jääneet Harrisin romaaniin Polanskin keskittyessä suvereenin ammattitaitoisesti epookkiviihteen tekoon. Mutta loppuaan kohden elokuva jälleen kiihtyy aivan kuten koko tapauksen selvittelykin.
Polanski on selvästi halunnut tehdä elokuvasta monumentin, josta hänet muistettaisiin. Se ei nyt tällä kertaa riitä, koska Polanskin tähänastinen tuotanto on kokonaisuudessaan jotain paljon suurempaa kuin tämä yksittäinen hyvä elokuva.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvän tahdon lähettiläs oppi, ettei auttaja saa itkeä autettavan kurjuutta – arviossa Laula minulle Arja
ELOKUVA | Marko Tallin ohjaama dokumenttielokuva kertoo laulaja Arja Saijonmaasta, joka ottaa ihmiset huomioon ja rakastaa matkustamista ja musiikin esittämistä.
Tragikomedia muistuttaa siitä mihin parisuhteessa ei pidä jämähtää – arviossa The Invite
ELOKUVA | Olivia Wilden ohjaaman elokuvan teemana on Oscar Wilden ajatus: ”Ihmisen pitäisi aina olla rakastunut, siksi ei koskaan pitäisi mennä naimisiin”.