ELOKUVA | Hyvien näyttelijöiden vetämän elokuvan törkeästä tositapauksesta haluaisi olevan loistava, mutta siihen She Said ei yllä.
Elokuva
kritiikki
Lasse Hallström teki sievän elokuvan Hilma af Klintin kätketystä maailmasta
ELOKUVA | Hilma kertoo sensaatioksi nousseesta ruotsalaistaiteilijasta, joka määräsi, että hänen teoksiinsa saa koskea vasta 20 vuotta kuoleman jälkeen.
Hetki lyö on kuvottava ja masentava elokuva, josta on silti mahdollista pitää paljonkin
ELOKUVA | J-P Valkeapään elokuva muistuttaa siitä, millaisia ihmisraunioita voi jäädä jäljelle, kun unelmat ihanasta elämästä muuttuvat lähes 40 vuotta kestäneiksi jatkojen jatkoiksi.
Lesley Manvillen nokkelan Rouva Harrisin seurassa viihtyy ja pääsee ihailemaan Pariisia ja muotia
ELOKUVA | Rouva Harris lähtee Pariisiin -elokuvan päähenkilöä esittävä Lesley Manville on rakastettava. Iloa tuottava elokuva on pelkkää viihdettä, mutta sellaisena mieluisaa.
Pakkomielteisestä ihastumisesta kertova Sydänpeto pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun
ELOKUVA | Sydänpeto kertoo räppäriksi tähtäävästä Elinasta, joka joutuu muuttamaan äitinsä uuden puolison perässä Ranskaan. Elokuva kertoo myös pakkomielteistä.
Kari Ketosen Häät ennen hautajaisia -elokuva kertoo naisesta, joka haluaa juhlia omia häitään ennen kuin kuolee
ELOKUVA | Hyvän elokuvan voi tehdä aika pienistä aineksista, kun tarina on riittävän kiinnostava. Näin on kotimaisessa elokuvassa Häät ennen hautajaisia.





