Draamaelokuva Whitney Houstonista on särmätön, mutta tarjoaa uskomattoman upeita musiikkihetkiä

29.12.2022
df 07914 r copy 636bbfc36327d

Naomi Ackie on Whitney Houston. Kuva: Emily Aragones / 2022 CTMG, Inc.

ELOKUVA | Freddie Mercuryn, Elton Johnin sekä Elviksen elämäntarinoiden jatkumon osaksi asettuu nyt tuore Whitney Houston -filmatisointi.

”Naomi Ackie on omaksunut Whitneyn eleet tarkasti ja poimii pienetkin huulen- ja silmänväreet huulisynkkasuorituksissa taitavasti talteen.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

I Wanna Dance – The Whitney Houston Movie

  • Ohjaus: Kasi Lemmons
  • Käsikirjoitus: Anthony McCarten
  • Rooleissa mm.: Naomi Ackie, Stanley Tucci, Ashton Sanders, Tamara Tunie
  • Ensi-ilta: 23.12.2022

Megatähtien loistoa ei himmennä edes maallisen vaelluksen päättyminen, mikäli elokuvatuottajia on uskominen. Viiden viime vuoden aikana ensi-iltansa ovat saaneet koko illan draamaelokuvat muun muassa Freddie Mercuryn, Elton Johnin sekä Elviksen elämäntarinoista, ja nyt jatkumon osaksi asettuu tuore Whitney Houston -filmatisointi.

Suomen markkinoille jostain mystisestä syystä uudelleen englanniksi nimetty elämäkertaelokuva I Wanna Dance – The Whitney Houston Movie (alun perin Whitney Houston: I Wanna Dance with Somebody) ei varsinaisesti loista elokuvallisilla ansioillaan. Käsikirjoitus ei tarjoa uutta näkökulmaa etenkään, jos on lukenut Mark Begon kirjoittaman elämäkerran tai nähnyt Kevin McDonaldin dokumentin Whitney (2018). Muutoinkin vaikuttaa siltä, että laadukkaat dokumenttielokuvat tarjoavat usein aineksia syvällisempään analyysiin kuin fiktiiviset elämäkerrat. Tästä oiva esimerkki on Asif Kapadianin taidokkaasti laajoista aineistoista muotoiltu Amy Winehouse -muotokuva Amy (2015).

I Wanna Dance – The Whitney Houston Movie on kuitenkin herkkua faneille. Elokuvassa kuullaan lähes kokonaisuudessaan monia artistin legendaarisimmista esityksistä, jotka tekevät tehtävänsä. Silmäkulmaan heruu muutama pisara ihan silkasta ihmetyksestä, miten jollakulla on voinutkaan olla niin käsittämättömän vaikuttava ääni.

Naomi Ackie on omaksunut Whitneyn eleet tarkasti ja poimii pienetkin huulen- ja silmänväreet huulisynkkasuorituksissa taitavasti talteen. Parissa kohdassa kuullaan näyttelijän laulua, mutta muutoin äänessä on Whitney. Ratkaisu on ainoa mahdollinen, koska käsikirjoitus rakentuu Whitney Houstonin ainutlaatuisen sävykkään ja notkean äänen ympärille.

Käsikirjoituksen takana on Anthony McCarten, joka aiemmin on kynäillyt elämäkertaelokuvia muun muassa jo mainitusta Freddie Mercurysta sekä Winston Churchillista. Varsin kronologisesti etenevä Whitney-elokuva ei tarjoa sen enempää yllätyksiä kuin edellämainitutkaan, vaan keskittyy lähinnä ylistämään laulajan saavutuksia. Pariin otteeseen mielessä käy, saisiko henkilöhahmoista ja juonenkäänteistä yhtä vaivattomasti kiinni, jos Houstonin tarina ei olisi jo entuudestaan tuttu.

df 04173 rv2 copy

Nafessa Williams (vas.) on Robyn Crawford. Kuva: Emily Aragones / 2022 CTMG, Inc.

Kokonaisen, joskin tässä tapauksessa vain 48 vuoden mittaisen ihmiselämän tiivistäminen elokuvamittaan vaatii uhrauksia. Itse arvostan rohkeita valintoja sekä käsikirjoituksessa että vielä leikkauspöydälläkin. On selkärangatonta odottaa, että katsoja kahlaisi läpi tuntikaupalla elokuvamateriaalia vain, koska tekijät eivät ole malttaneet jättää mitään pois. Siksi en sure yksittäisten tapahtumien tai henkilöhahmojen puuttumista elokuvasta, etenkään kun niiden tilalla on laadukkaita musiikkihetkiä.

Genreen kuuluu lähes poikkeuksetta myötäsukainen suhtautuminen tähtien elämänvalintoihin ja persoonaan. Whitneyn elämään kuului listasaavutusten ja upeiden esiintymisten lisäksi muassa perheväkivaltaa ja huumeita, mutta hänet esitetään olosuhteiden uhrina. 19-vuotiaana Arista-levymerkin kanssa sopimuksen tehnyt Houston oli toki nuori noustessaan maailmantähdeksi, ja elokuvassa hänen hahmonsa kertoo olevansa uupunut olemaan koko ajan kaikille kaikkea. Etsimättä mieleen nousee kuitenkin kysymys superlahjakkaan ihmisen vastuusta. Saako poikkeuksellista laulunlahjaa pitää vakan alla, vai onko parhaansa mukaan pyrittävä siihen, että kaikki voisivat siitä nauttia?

df 13347 rv2 copy

Stanley Tucci on Clive Davis. Kuva: Emily Aragones / 2022 CTMG, Inc.

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että Whitney Houstonin lahjakkuuden hedelmistä nauttivat monet myös taloudellisesti, jopa niin paljon, että voidaan puhua suoranaisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi Houston koki ilmeistä painetta näyttää, mihin musta nainen voi yltää musiikkimarkkinoilla. Huikeasta suosiosta huolimatta häntä moitittiin rotupetturiksi ja ”oreoksi”, eli mustaksi päältä mutta valkoiseksi sisältä. Elokuvassa teemaa sivutaan harmillisen vähän, koska kohtaus, jossa radiojuontaja hiillostaa Houstonia aiheesta, on varsin vahva ja napakka.

Sen sijaan Robyn Crawford (Nafessa Williams) saa draamaelokuvassa kiitettävästi tilaa. Aika on kenties vihdoin kypsä käsitellä kunnolla Whitney Houstonin rakastettua ja parasta ystävää sekä sitä, millainen vaikutus seksuaalisuuden piilottelulla oli tähden mielenterveydelle. Muutamassa elokuvan kohtauksessa Houstonin hahmo tuo selkeäsanaisesti esille, että haluaa olla sellainen kuin oikeasti on, ei mekkoihin ja peruukkeihin muiden pynttäämä koko Amerikan pop-prinsessa.

Robynin hahmon lisäksi elokuvassa Whitney Houstonin lohtuna ovat hänen äitinsä Cissy Houston sekä tuottaja Clive Davis. Katsoja nauttii, kun pääsee näkemään ysärileffojen pahisrooleihin jo lähes juuttuneen Stanley Tuccin hahmottelevan Davisin hahmon vähäeleisellä varmuudella. 

I Wanna Dance – The Whitney Houston Movie on ennen muuta musiikkielokuva, ja sellaisena sitä täytyy arvioida. Musiikki onkin todella nautittavaa: kaksi ja puoli tuntia myöhemmin olo on kuin olisi ollut hienossa konsertissa, jossa on päässyt kuulemaan yhtä kiistatta maailman parhaimmista laulajista.

Nadia Paavola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua