Nytkö tuli se hetki, jolloin viikinkiviihteen menestys kääntyy laskuun? Arviossa The Northman

28.04.2022

Prinssi Amleth (Alexander Skarsgård) karjuu vihaansa. Kuva: Aidan Monaghan / Focus Features, LLC.

ELOKUVA | Robert Eggersin ensi-iltaelokuvan orpo prinssi karjahtelee kostoa niin lujaa että korvat tukkeutuvat.

”Miekkaa heiluttelevien partasuiden joukkoja on viime vuosien tv-sarjoissa nähty niin paljon, ettei enempää luulisi varsinaisesti tarvittavan.”

ARVOSTELU

1.5 out of 5 stars

The Northman

  • Ohjaus: Robert Eggers
  • Käsikirjoitus: Robert Eggers & Sjón
  • Pääosissa: Alexander Skarsgård, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Nicole Kidman, Gustav Lindh
  • Ensi-ilta: 22.4.2022.

The Northman on elokuva 890-luvulla elävästä pohjoismaisesta prinssi Amlethista (Alexander Skarsgård), jonka Fjölnir-setä (Claes Bang) vie voimalla ja vääryydellä prinssin isältä, kuningas Aurvandililta (Ethan Hawke) hengen, valtakunnan ja vaimon.

Isänsä murhan nähtyään Amleth onnistuu pakenemaan ja varttumaan lihaksikkaaksi ja kostonhalua uhkuvaksi viikinkisoturiksi, joka levittää ympärilleen tuhoa ja kuolemaa sota- ja kaupparetkellä jossain ”Rusien valtakunnassa” eli nykyisen Ukrainan tienoilla, mistä hän päätyy soluttautumaan orjaksi petollisen setänsä palvelukseen mukanaan vaalea nainen Olga (Anya Taylor-Joy), jolla on omat syynsä lyöttäytyä Amlethin matkaan.

Hamlet on kierrätetty

Ohjaaja Robert Eggers hyödyntää isänsä kuolemaa kostavan prinssin tarinassa vanhaa viikinkitarua, joka löysi tiensä myös William Shakespearen Hamlet-näytelmään.

Elokuviinsa historiasta ennenkin ammentanut Eggers keskittyy The Northmanissa tunnelman ja vaikuttavuuden luomiseen, jopa tyrmäävän paljon. Alusta asti rummun pauke ja sotatorvien törinä leimaavat elokuvaa, jossa ei paljon dynamiikkaa ja vaihtelua ole. Kaikki on yhden nuotin örinää.

Nappulat on väännetty tarinankerronnallisesti täydelle volyymille niin, ettei kiinnostavaa muuntelua pääse syntymään. Kaikki on synkeää kohtaloa, sotaa ja kostoa.

Eggersin viikinkisaagasta näkyy, että kansatieteellistä tarkkuutta on harrastettu, mutta se jää pelkän pinnan tasolle näkyen viikinkien laivoissa, asumuksissa, pukeutumisessa ja muussa ulkoisessa, mitä rakennetaan kameralle kuvattavaksi.

Liikaa on vain liikaa

The Northman on niin tökerösti ohjattu, että se paljastaa oleellisimpia juonenkäänteitään etukäteen. Koko juttu tukehtuu kaiken paljouteen: lavasteiden, ylitsevuotavien tunteiden, ääniraidan tukkivan musiikin. Jos kaikki on yhtä suurta hetkeä, niin silloin suuria hetkiä ei ole.

Muutamat nimekkäimmistä esiintyjistään, kuten Willem Dafoen teräväkielisenä hovinarrina ja Björkin ilmestyksenomaisena ennustajaeukkona, elokuva hukkaa joko ”keskiaikaisen” valaistuksen eli hämärän peittoon tai hoppuun mennä taas kerran ihastelemaan viikinkikylän seiniä.

Nykyisenä sota-aikana huomaan vierastavani kuvia ihmisten teurastamisesta pelkän raivokkaan sotaisuuden esittelyn tähden, ja sitä on vaikea pitää onnistuneena todellisuuspakona.

Northman2

Niin nähty pohjoinen ulottuvuus

The Northman -elokuvalla voi nähdä pyrkimyksen sanoa viimeinen sana viikinkiviihteen saralla. Miekkaa heiluttelevien partasuiden joukkoja on viime vuosien tv-sarjoissa nähty niin paljon, ettei enempää luulisi varsinaisesti tarvittavan. Sarjat kuten Viikingit ja The Last Kingdom ovat tehneet genren tyypillisyyksiä tunnetuiksi. Iso osa siitä, mitä The Northman uskoo ihmeellisenä uutuutena esittävänsä on jo tv-sarjoista tuttua.

The Northmania katsoessa viimeistään huomaa, miten paljon J. R. R. Tolkien ja monet muut ovat hyödyntäneet viikinkitarustoa fantasiamaailmojaan rakentaessaan. The Northmanin kuva Helheimin eli helvetin porttien maisemasta on likimain suoraan Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvasta reväisty.

Ikäviä ihmisiä ja murhaajia

Elokuvan ihmishahmoissa ei ole paljon ihasteltavaa. Suurin osa miehistä on vain raakalaismaisia orjakauppiaita, mutta päähenkilö prinssi Amleth näyttäytyy yksiulotteisena kuin ennalta ohjelmoitua reittiä pitkin kohteeseensa hakeutuva risteilyohjus. Tappava ase – kyllä vain, mutta ei juurikaan ihminen.

Samantyyppisiä ovat elokuvan useimmat muutkin miehet. Naisille jää The Northmanissa vaihtelun tuojan osa: Anya Taylor-Joy esittää sotavankina orjuuteen passitettua Olgaa, joka antaa Amleth-sankarille toisenlaisen elämän mahdollisuuden. Mutta mitä pitäisi ajatella Nicole Kidmanin esittämästä viikinkikuningatar Gudrunista, joka himoitsisi heittäytyä elämään Amleth-poikansa kanssa kreikkalaista tragediaa?

Paneutumista ja tahatonta hauskuutta

On jotensakin mieltäkääntävää havaita se määrä kansantieteellistä ja historiallista asiantuntemusta, joka elokuvaan on käytetty. On arkeologia Uppsalan yliopistosta sekä islantilaisen kirjallisuustieteilijän ja keskiaikatutkijan Jóhanna Katrín Friðriksdóttirin kaltaisia erikoisasiantuntijoita. Eikä se siltikään tee elokuvasta parempaa.

Taiteellisesti kiinnostavimmista päästä The Northmania on se, että islantilainen runoilija ja kirjailija Sjón on osallistunut käsikirjoituksen tekemiseen. Hänen kädenjälkensä näkyi myös Lars von Trierin Dancer in the Dark -elokuvassa (2000). Eggers ja Sjón yrittävät nähdä elokuvallaan kristinuskon valtakulttuuristumista edeltävään aikaan, jolloin nykymaailmaan johtava sivistys ei ollut vielä levittäytynyt kaikkialle.

Järkyttävän totinen The Northman on, ellei oteta huomioon tahatonta huumoria, jota on liikaakin. Jotain kiistattoman huvittavaahan siinä on, kun aikuiset miehet huutavat kaikki naamakarvat pörhöllään kostavansa isän kuolemaa.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua