Neljäs huopamuumien pohjalta koottu puolalaiselokuva ei yllä edeltäjiensä tasolle

Nuori Muumipappa tapaa monenlaisia olioita pakomatkallaan orpokodista. Kuva: Filmkompaniet

Muumipeikolle sattuu pieni häntätupsuonnettomuus ja sitä parannellessa Muumipappa alkaa kertoa Muumipeikolle tarinoita nuoruudestaan. Muumipappa karkaa orpokodista, tapaa monenlaisia olioita ja kohtaa seikkailuja Merenhuiske-laivalla, päätyy saarelle ja tapaa lopulta Muumimamman.

Muumeista on tehty vuosikymmenien varrella monenlaisia animaatiosovituksia, aina 1950- ja 1960-luvun saksalaisista puumarionettinukkemuumeista kahteen Japanissa animoituun sarjaan, joista ensimmäistä (1969–1972) ei ole koskaan näytetty Suomessa, mutta joista toinen, Muumilaakson tarinoita, laukaisi todellisen muumibuumin. Nyttemmin televisiossa on pyörinyt ensimmäinen CG-animoitu, brittiläis-suomalainen Muumilaakso.

Omat suosikkini animoiduista Muumeista ovat aina olleet puolalaiset ”huopamuumit” eli Muumien maailma (Opowiadania Muminków, 1977–1982). Nämä käsikutoisen näköiset stop-motion-animaatiot muistuttavat tuon ajan suomalaisia pala-animaatioita, Hinkuja ja vinkuja, Emilioita ja Jasoneita. Niiden käsityönomainen jälki yhdistettynä hitusen nykivään animaatioliikkeeseen sopii jotenkin hyvin Muumien maailman filosofiaan.

Näiden puolalaisten lyhyiden, alle kymmenminuuttisten tv-jaksojen pohjalta tuotti suomalaisfirma Filmkompaniet kolme teatterielokuvaa: Muumi ja vaarallinen juhannus (2008), Muumipeikko ja punainen pyrstötähti (2010) ja Muumien taikatalvi (2017). Kukin elokuva editoitiin lyhyiden tv-animaatioiden materiaalista ja värimääriteltiin digitaalisesti yhteensopivaksi. Alkuperäisanimaation kertojanäänen sijaan kullekin roolihahmolle luotiin dialogi ja se äänitettiin ääninäyttelijöin. Musiikki tehtiin uusiksi. Prosessia tehtiin suomalais-puolalaisena yhteistyönä ja teknisesti pääasiassa Puolassa.

Nuori Muumipappa tapaa monenlaisia olioita pakomatkallaan orpokodista. Kuva: Filmkompaniet Muumipappa pelastaa Muumimamman. Kuva: Filmkompaniet

Uusin Filmkompanietin elokuva puolalaissarjan pohjalta on Muumipapan urotyöt – Erään nuoren Muumin seikkailut (2022). Ohjaaja Ira Carpelanin mukaan siinä on materiaalia ainakin 30:stä Muumien maailman jaksosta.

Aiempiin, hyvin selkeillä tarinakaarilla toimiviin sarjan elokuviin verrattuna Muumipapan urotyöt tuntuu episodimaisemmalta. Se alkaa ”nykyajasta”, Muumipeikon hännän parantelulla, mutta ei palaa siihen lopussa takaisin; kehyskertomus tuntuukin turhalta.

Episodeissa on sinänsä hauskoja oivalluksia. Esimerkiksi alun orpokoti täsmällisine sääntöineen on hupaisa ja pohjustaa hyvin syyn sille, miksi nuori Muumi karkaa sieltä. Saamme myös tietää, kuinka Muumipappa tapasi Muumimamman.

Aiempien elokuvien visuaalisuuskaan ei ole nyt yhtä selkeää ja lumoavaa, vaan kuva on sekavamman oloinen, ja alkuperäisromaanien myrskyisä aava meri näyttää miltei järveltä tai meren sisälahdelta. Sarjasta saa myös vaikutelman, että Muumitalo rakennettiin saarelle eikä Muumilaaksoon. Liekö pandemianaikainen työskentely, jossa materiaalia työstettiin etäyhteyksillä, jättänyt jälkensä lopputulokseen.

Ääninäyttelijät tekevät vallan oivaa työtä. Musiikin sävelsi Andrea Eklund ja sen tyylilajiksi valittiin sinfoninen täysorkestrointi Prahan filharmonikkojen toteuttamana. Upeudestaan huolimatta se tuntuu paikoin liian suureelliselta pieneen ja käsityömäiseen huopamuumimaailmaan.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua