Katseiden alla -elokuva näyttää rehellisesti mutta rennosti, millaista on elää afrikkalaisena Suomessa

Kuvat: Pirkanmaan elokuvakeskus

Katseiden alla eli Silent Legacy saattaa hyvinkin olla paras näkemäni dokumentti mahanmuuttajista.

Ja siinä sivussa myös suomalaisista ja muista ihmisistä.

Se on raikas, herkkä, rehellinen, mutkaton, viisas, asiallinen, jäntevä – ja silti myös ihmeen rento ja hauska elokuva ihmisyydestä.

Jo alku on niin kaunis, että hyvää tekee: kaksi lasta keskustelee puun alla Burkina Fasossa siitä, mitä elämältä haluavat.

Menkää katsomaan, kuulemaan ja oppimaan. Maanantain näytöksessä oli minun lisäkseni vain yhdeksän muuta katsojaa.

Hävetti, näiden puun alla juttelevien lasten puolesta. Onneksi tamperelaisilla on vuelä mahdollisuus: Katseiden alla esitetään Niagarassa ainakin vielä kerran, torstaina 12. maaliskuuta aamukinossa kello 9.45.

* *

Dokumentin päähenkilö on itseään esittävä burkinafasolainen mies, koreografi Sibiry Konate. Hän on tullut Suomeen kymmenen vuotta sitten tanssimaan – se on hänen elämänsä unelma, sillä tanssiessa ihmisen sielu on vapaa ja kaunis kuin lumisade.

Sibiryn Afrikkaan jääneet sukulaiset ja ystävät taas ovat sitä mieltä, että hän on tullut Eurooppaan tekemään rahaa – heille kaikille.

Ristiriita on melkein musertava. Sibiry haluaa auttaa ja hankkii rahaa lajittelemalla postia, kuin kone. Afrikkalaisen ystävänsä kanssa hän pohtiikin, miksi suomalaiset haluavat elää kuin robotit: kaikki pyörii rahan tekemisen ympärillä.

Ja kun illalla mennään kotiin, pannaan ovi lukkoon ja katsotaan televisiota.

Niin, kun Sibiry kertoo afrikkalaisille ystävilleen panevansa aina kotiin mennessään ovensa lukkoon, näitä huvittaa ja kummastuttaa suuresti.

Miettikää sitä.

* *

Ihmisiä ja puheluita tulee ja menee, mutta dokumentissa ei turhia selitellä. Silti katsoja pysyy ihmeen hyvin kärryillä, tietää suurin piirtein missä mennään ja miksi. Ja ymmärtää vallan hyvin, miksi Sibiry päätyy järjettömään ideaan – hän halua viedä kotikyläänsä minibussin! Sen myötä kaikki muuttuisi.

Ja niin Sibiry ostaa käytetyn minibussin 1 500 eurolla ja… no, enpä kerrokaan. Katsoja saa tosissaan jännittää, tuleeko kytkin kuntoon, onnistuuko hullu idea.

Dokumentin lopussa mennään porukalla Burkina Fasoon, mukana ovat myös dokumentin tekijät Jenni Kivistö ja Jussi Rastas. Syntyy outo, harvinainen ja lumoava tunnelma: kyläläiset katselevat ja kommentoivat konstailematta vieraitaan.

Aivan kuin he puhuisivat myös minusta, minulle, dokumentin katsojalle, kertoisivat millainen ihminen oikein olen.

* *

Olen itse käynyt Burkina Fasossa ja sen naapureissa Malissa, Senegalissa, Togossa, Beninissä. Kun kirjoitin retkestäni jutun Aamulehteen, panin otsikoksi ”Onnellisten lasten maanosa”.

Ajatus nousi mieleen kuin kyynel silmäkulmaan dokumenttia katsoessa. Sitä Afrikka on, onnellisten lasten maanosa.

Matti Kuusela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua