Murakamin novelleihin perustuva Drive My Car on road movie ihmissielun kätkettyihin tunteisiin

18.03.2022

Hidetoshi Nishijima, Toko Miura ja Saab 900. Kuva: Future Film

ELOKUVA | Japanilainen neljän Oscarin ehdokaselokuva kertoo leskeksi jääneestä teatteriohjaajasta ja nuoresta autokuskista, joiden välille kehittyy yllättävä ystävyys.

”Hamaguchi laittaa henkilöhahmonsa pitkiin keskustelukohtauksiin, joiden aikana jotain yllättävää paljastuu.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Drive My Car

  • Japani, 2021.
  • Ohjaus: Ryusuke Hamaguchi
  • Rooleissa mm.: Hidetoshi Nishijima, Tôko Miura, Reika Kirishima, Masaki Okada.
  • Suomen-ensi-ilta: 18.3.2022

Yusuke Kafuku on näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hänen vaimonsa Oto käsikirjoittaa tv-draamoja. Oto saa draamoihinsa ideoita, kun pariskunta on rakastellut ja kertoo niitä sen jälkeen miehelleen sängyssä. Koska Oto ei muista tarinoita jälkikäteen, Kafuku kertoo ne hänelle uudelleen seuraavana päivänä.

Eräänä päivänä Kafuku palaa yllättäen kesken päivän kotiin ja löytää Oton sängystä miesnäyttelijän kanssa. Kafuku ei sano mitään Otolle vaan pitää näkemänsä vain omana tietonaan. Oto kuolee yllättäen ja Kafuku jää yksin.

Kahden vuoden päästä Kafuku pestataan Hiroshimaan residenssitaiteilijaksi. Hänen on ohjattava Anton Tšehovin Vanja-eno paikalliselle teatterille. Residenssiin kuuluu vakuutussyistä autokuski, jonka tehtävä on ajaa Kafuku majapaikasta Setouchin saaristosta teatterille ja takaisin. Kuski, nuori nainen nimeltä Misaki, kantaa omaa menneisyyttään taakkanaan. Aikaa myöten Kafukun ja Misakin välille syntyy yhteys ja sitä kautta anteeksianto menneelle.

Ryusuke Hamaguchin Drive My Car on tarinaansa monitasoisempi. Kafuku on tullut tunnetuksi monikielisistä teatteriohjauksistaan. Nyt hän pestaa Vanja-enoon japania, mandariinikiinaa, koreaa, filippiiniä ja viittomakieltä puhuvia näyttelijöitä. Näytelmään hakee myös Takatsuki, jonka kanssa Oto petti Kafukua. Hän saa Vanja-enon roolin.

Hamaguchin elokuva pohjautuu kolmeen Haruki Murakamin novelliin (Kino, Sheherezade, Drive My Car) ja on korealaisen Burningin tavoin onnistunut tulkinta kirjailijan teksteistä, toisin kuin Tran Ahn Hungin kuvakirjamaiseksi jäänyt ohjaus Norwegian Wood.

drive my car hidetoshi nishijima and masaki okada

Kafuku kohtaa menneisyyden. Masaki Okada ja Hidetoshi Nishijima. Kuva: Future Film

Yksi Hamaguchin elokuvan kantavista voimista Anton Tsehov, jonka näytelmät heijastelevat Kafukun ja muiden elokuvan henkilöiden elämää. Vanja-enon loppukohtaus, jossa todetaan että on vain elettävä elämää, toistetaan elokuvassa kaksi kertaa, ensin hokkaidolaisen mutavyöryn alle jääneen talon liepeillä ja toisen kerran, kun Kafukun ohjaama näytelmä saa ensi-iltansa Hiroshimassa. Kafuku itse kuuntelee Vanja-enoa autonsa kasettisoittimesta – edesmenneen vaimonsa lukemana. Tämä jatkaa kertojan, Sheherezaden, roolia haudan takaakin.

Kafuku käyttää Vanja-enoa ohjatessaan menetelmää nimeltä ”flat-read”. Hän luetuttaa näytelmää yhä uudelleen, ilman että näyttelijät saavat laittaa dialogiin tunteita, eleitä tai ilmaisua. Ohjaaja Ryusuke Hamaguchi on käyttänyt samaa metodia ohjatessaan elokuviaan aina Happy Hourista (2015) saakka. Hänen oli silloin saatava puoliamatööri-näyttelijäkaarti samalle viivalle ja sisäistämään elokuva, joten hän luetutti tekstiä yhä uudelleen, jotta kaikki osaisivat sen. Voisipa sanoa kyseessä olevan Hamaguchin oma mukaelma stanislavskilaisesta näyttelijäntyöstä.

Dialogi on Hamaguchin elokuvissa olennainen dramaturginen elementti. Hän laittaa henkilöhahmonsa pitkiin keskustelukohtauksiin, joiden aikana jotain yllättävää paljastuu; tulee käänne siihen asti luulemaamme. Näitä dialogeja käydään paljon myös Kafukun punaisessa Saab 900:ssa, jota Misaki ajaa. Drive My Car onkin eräänlainen arthouse-roadmovie, jossa ajetaan omaan menneisyyteen ja oman sielun syvyyksiin.

Kafukun roolin näyttelevä Hidetoshi Nishijima on aina tehnyt suvereenisti Kafukun kaltaisia, hieman etäisiä ja itseensä sulkeutuneita henkilöhahmoja. Misakin roolin näyttelevä Toko Miura joutui rooliaan varten opettelemaan 1980-luvun vaihteiden suvereenin käsittelyn; kun hän sai roolin, hänellä ei ollut edes ajokorttia. Näiden kahden välille vähitellen kehkeytyvä yhteys on ystävyyttä, samanlaisen kokemuksen jakamista ja hieman myös isä-tytär-suhdetta: Misaki on 23-vuotias, kuten olisi Kafukun lapsi, jos olisi saanut elää.

drive my car sonia yuan and park yurim

Vanja-eno toteutetaan useiden erikielisten näyttelijöiden tulkitsemana. Sonia Yuan ja Park Yu-rim. Kuva: Future Film

Esituotannon aikana Drive My Car oli sijoitettu osin Etelä-Koreaan, mutta pandemia esti nämä aikeet. Näistä suunnitelmista on muistona vain epilogi, jossa Misaki ajaa Etelä-Koreassa koiran kanssa.

Hamaguchi luo hienon tarinan, jonka ensimmäinen osa, vaimon tarina, sulkeutuu 40 minuutin kohdalla. Sen jälkeen näemme alkukrediitit, koska vasta alkaa varsinainen tarina: Kafukun tie uuteen tasapainoon ja menneisyyden uudenlaiseen ymmärrykseen.

Hamaguchin tapa luoda monimerkityksisyyttä esittäytyy vaikkapa Vanja-enon koeluentatilaisuudessa, jossa Takatsuki lähestyy naisvastanäyttelijää väkivaltaisesti niin näytelmän kohtauksen henkilönä kuin ehkä todellisuudessakin – pieni viittaus metoo-keskusteluun. Kafukun näytelmän ja sen tuotantovaiheen ytimeen tunkeutuva metodi on samalla Hamaguchin elokuvantekemisen filosofia ja käytäntö ja Kafuku Hamaguchin alter ego.

Drive My Car jatkaa viimevuotisen korealaiselokuva Parasiten jäljillä: se on jo rohmunnut palkintoja Cannesista ja Golden Globe -gaalasta ja sai Oscar-ehdokkuuden neljässä kategoriassa.

Eija Niskanen

Happy Hour esitetään Helsingin Cinema Orionissa 15.4.2022 klo 12.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua