Galleriakatsaus: Toisistaan eroavia lähestymistapoja maalaamiseen, katoavien muistojen tavoittelua ja mallinukkejen uudet elämät

28.09.2021

Annina Mannilan installaatio Kaiku rakentuu verhoihin kohdistetusta videoprojisoinnista.

KUVATAIDE | Katri Kovasiipi kirjoittaa Tampereen gallerioista: SA Salmela, Mia Saharla ja Kristiina Sario Saskiassa, Ämer Bilaletdin Koppelossa, Annina Mannila, Venla Laksola ja Niina Kiiveri Rajatilassa sekä Petri Ihanus Rongassa.

”Kulttuuritoimituksessa emme harrasta kuvataidearvioissa tähtiluokituksia, mutta Mannilan näyttely ansaitsisi viisi tähteä. Tämä näyttely osoittaa, miten suurta voimaa herkkyys kantaa sisällään.”

Kolme erilaista näkemystä maalauksen mahdollisuuksista

Galleria Saskiassa on esillä kolme taiteilijaa, jotka lähestyvät maalaamisen ideaa ja käytäntöä hyvin erilaisista suunnista.

SA Salmela on ilmaisussaan ennen kaikkea täsmällisen graafinen, niukan väripaletin maalari ja käsitetaiteilija, joka keskittyy mustiin, valkoisiin sekä hillittyihin harmaan, sinisen ja ruskean sävyihin sekä neliömuotoihin.

Mia Saharlan teoksista maalausta saa suorastaan etsiä, sillä taiteilijan energia suuntautuu teospohjiin. Niistä hän rakentaa monikerroksisia, eri materiaaleista ja niiden yhteensitomisesta kasvavia artefakteja, jotka johdattavat pohtimaan taideteoksen rakentumisen ja määrittelyn ehtoja.

Kristiina Sarion maalauksissa hallitsee puolestaan figuratiivisuus, jonka keskeisiä elementtejä tässä näyttelyssä ovat niukka, vaaleisiin harmaisiin keskittyvä väripaletti sekä toden ja fantasian rajalla häilyvä tarinallisuus. Samalla teoksissa liikutaan lapsuuden, teini-iän ja taustalla häiritsevän aikuisuuden rajapinnoilla.

Saskiassa jokainen näyttelyn taiteilija on saanut käyttöönsä oman näyttelyhuoneen. Etenkin Salmela ja Saharla saavat teoksensa keskustelemaan tilassa kiinteästi sijaitsevien graafisten elementtien kanssa.

Salmela on löytänyt herkullisen yhteyden teostensa ja näyttelyhuoneessaan sijaitsevan kauniin ruskean kakluunin välillä. Leikkisästi hän on kaapannut kakluunin tilapäisesti omaksi teoksekseen ja nimennyt sen ”Kylkiäinen, Saskian uuni; kaapattu readymade”. Kun katsoja antaa katseensa kiertää seinille, erityisesti Salmelan ruskeasävyinen maalaus Maalämpö (2021) resonoi kakluunin kanssa. Tämänkin teoksen muotokieltä hallitsevat ruudukot soivat yhteen vanhan kakluunin neliönmuotoisten kaakelien kanssa.

KUVA2 Salmela

SA Salmelan maalaukset ovat niukan ja tiukan graafisia ideoiden tiivistymiä, jotka käyvät vuoropuhelua näyttelytilan kanssa ja pyrkivät kohti kolmiulotteisuutta.

Vastaavasti Salmela on korostanut teostensa yhteyttä ympäröivään tilaan sijoittamalla kolmiulotteisen teoksensa Lämmitin (2021) ikkunalaudalle, lämpöpatterin yläpuolelle. Salmela on ilmaisussaan nerokas tiivistäjä ja idean kiteyttäjä.

* *

Mia Saharlan tapa rakentaa teospohjista päähuomion kohde on hyvin fyysinen. Se murtaa teokset ulos maalauksen perinteistä kohti reliefi- ja veistotaidetta. Saharla kerrostaa, käyttää erilaisia materiaaleja ja kankaita, kietoo ne yhteen, sitoo jopa väkivaltaisesti kankaan osia venyttäen ja naruja kiristäen. Maalauselementtejäkin näiden teosten pintakerroksista löytyy, jos oikein etsimään ryhtyy.

Lopulta Saharla muistuttaa teoksillaan meitä maalauksen ainutlaatuisuudesta esineenä. Digikuvauksen tuotua maailman suurimmat taideaarteet helposti ulottuvillemme meiltä saattaa unohtua, ettei paraskaan näyttöruudulta katsottu valokuva kykene litteydessään toistamaan maalauksen täyttä lumovoimaa, jonka voi aistia vain katsomalla läheltä. Maalauksen kokemiseen kuuluvat siveltimen ja palettiveitsen jälkien, maalauksen tekstuurin, kerroksellisuuden ja myös fyysisen painon aavistaminen.

* *

Kristiina Sarion maalaukset ovat pieniä kertomuksia, joissa todellisuus ja mielikuvitus käyvät kiinteää vuoropuhelua. Saskian näyttelyssä nähdään uudelleen samoja teoksia, jotka olivat esillä Mältinrannan Studion näyttelyssä.

Saharla-Sario-Salmela – Kolme tapaa maalata. Galleria Saskia, Pirkankatu 6, 6.10. saakka ma–pe 12–18, la–su 12–16.

* *

Maa on voimaa

Voimallinen maan, hiekan, kiven, rappausten ja tuhatvuotisten aikakerrostumien tuntuma on leimallista Ämer Bilaletdinin maalauksille, joiden ääreen on nyt tilaisuus pysähtyä Galleria Koppelossa. Hetkittäin näiden teosten tekstuurista tulee mieleeni jopa Anselm Kieferin maalausten maaperä, etenkin teoksen Jurmala kohdalla.

Bilaletdinin maalarinotteet ovat voimakkaita ja rohkeasti pelkistäviä. Hiekanrosoinen tekstuuri on näiden maalausten keskeinen kantava voima. Värisävyt ovat pehmeitä, maan- ja vedenläheisiä. Aiheina toistuvat maan kerrostumat, kivenlohkareet, jopa yritys tehdä Pispalan näkymätön radon näkyväksi.

Toisaalta tärkeä teema on myös teoksen Kapernaum portti, joka on vahva symboli toisesta ulottuvuudesta, toisesta todellisuudesta tai konkreettisemmin mahdollisuudesta uuteen alkuun. Teoksen pintaa hallitsevat kultasävyt ohjaavat tulkintaa kohti hengellisiä ulottuvuuksia. Samalla voi muistaa, että ranskan kielen sana capharnaüm tarkoittaa sekasortoa. Jos porttia ei avata apua tarvitseville, on varmana seurauksena sekasorto ja kärsimys.

Ämer Bilaletdin: Gin Gin. Galleria Koppelo, Kauppakatu 14, 30.9. saakka ti–pe 12–18, la–su 12–15.

KUVA3 Bilaletdin

Ämer Bilaletdinin maalaus Jurmala on syntynyt akryylivärein kankaalle.

* *

Paikkoihin sitoutuneet, nykyhetkeä pakenevat muistot

Annina Mannilan valokuvateokset, videoprojisoinnit ja ääniteos synnyttävät galleria Rajatilaan kokonaisvaltaisen, moniaistisesti vaikuttavan maailman. Tuo maailma on syvällisellä tavalla koskettava. Siinä yhdistyvät herkällä, kauneutta tavoittavalla tavalla kuvatut kokemukset kesäisestä luonnosta sekä läsnäolo nostalgisessa paikassa, jonka olemassaolon hyvin monet meistä tunnistavat, vaikka emme omassa elämässämme enää voikaan sitä välttämättä tavoittaa. Se on muistoissa elävä paikka, jonka konkreettinen kokeminen nykyhetkessä ei välttämättä pystykään palauttamaan alkuperäistä muistojen maailmaa.

Lasilevyille vedostetut valokuvat ja seitinohuille verhoille heijastetut videoprojisoinnit luovat voimakkaan kokemuksen ajasta ja paikasta, joita hallitsee unenomaisuus, kokemusten ja muistojen kerroksellisuus ja pakenevuus.

KUVA4 Mannila

Vasemmalla Annina Mannilan valokuvateos Yhteen kietoutuneet (2008), oikealla Portrait in a Mirror (2020).

Muistojen häilyvyyttä ja katoavuutta korostaa myös Mannilan installaatio, jossa videoprojisointiin yhdistyy kuvan pintaa säännöllisin väliajoin sekoittava, renkaitaan muodostava putoava vesipisara.

Koko Rajatilan yläkerran tunnelma onnistuu luomaan katsojalle kokemuksen ajan ja paikan muutoksesta. Tarkkaan harkittu tilan hämäryys ja Annina Mannilan itsensä säveltämä ja äänittämä musiikki yhdistyvät visuaalisesti merkitykselliseen kokonaisuuteen.

Kulttuuritoimituksessa emme harrasta kuvataidearvioissa tähtiluokituksia, mutta Mannilan näyttely ansaitsisi viisi tähteä. Tämä näyttely osoittaa, miten suurta voimaa herkkyys kantaa sisällään.

* *

Myös Rajatilan alakerran taiteilija Venla Laksola etsii teoksillaan yhteyttä menetettyyn. Laksola koettaa pitää tutun tilan ja sen värien kautta elävänä muistoa ihmisestä, jota ei muuten voi enää tavoittaa. Menetyksen suru muuntuu valokuviksi yhdessä koetusta tilasta ja siitä poimittujen tekokukkien väriövereiksi.

KUVA5 Laksola

Venla Laksolan videoteos Yläkivi 6 käy vuoropuhelua valokuvateosten kanssa.

Valokuvateokset alkuperäisestä ympäristöstään voimakkaisiin väritaustoihin irrotetuista kukista ovat yhtä aikaa pysähtyneitä, jähmettyneen hiljaisia ja väri-intensiteetiltään epätodellisen ylenpalttisia, pakahtuneita.

* *

Myös Niina Kiiverin videoteos Prinsessa ja halkomakone (2021) Rajatilan videokopissa työstää menetettyä: ”Isän pikkuprinsessa tekee jokakesäistä työtä halkohäkeillä, jotka jäivät isältä kesken.” Halkomakoneella samaa työrutiinia toistava prinsessa-asuinen nainen kiteyttää olemuksellaan jatkuvuuden ja vuodenkierron, jota loputon polttopuiden tekeminen edustaa.

KUVA6 Kiiveri

Galleria Rajatilan videokopissa nähdään Niina Kiiverin videoinstallaatio Prinsessa ja halkomakone (2021).

Ruumiillisen työn yhdistäminen prinsessa-asuiseen puurtajaan yhdistää perheroolit, joita teoksen päähenkilö on kantanut kasvuiästään lähtien. Vaaleanpunaiset unelmat ja arkinen, päättymätön välttämättömyyksien eteen askaroiminen elävät rehevästi samassa kuvassa. Vaan kun roolittajat ovat poistuneet näyttämöltä, onko rooleilla enää käyttöä?

Annina Mannila: Paluu; Venla Laksola: Kukat jotka jäivät; Niina Kiiveri: Prinsessa ja halkomakone, Galleria Rajatila, Hämeenpuisto 10, 5.10. saakka ma–pe 13–18, la–su 12–18.

* *

Ja alussa oli idea

Petri Ihanuksen veistoksissa mallinuket ovat saaneet uuden elämän. Ihanus käsitteellistää ja tarinallistaa nuket tai niiden muotolähtökohdista alkunsa saaneet veistokset. Jo Galleria Rongan näyttelyn nimi Nukkenovellit viittaa ajassamme laajalti suosittuun tarinallisuuteen.

Ihanus onnistuu visuaalisesti voimakkaiden nukketeostensa kautta luomaan viittauksia sekä taidehistoriaan että historiaan yleensä. Huomionosoituksensa Ihanus antaa teoksillaan niin Salvador Dalille, René Magrittelle, Eugene Delacroix’lle kuin vuoden 1918 verisille tapahtumillekin.

KUVA7 Ihanus

Petri Ihanuksen teos Susinarttu on vuodelta 2020.

Ihanuksen teokset ovat virkistävän idealähtöisiä. Taiteilijana hän on henkisesti sukua Hannu Riikoselle, joka tosin veistää itse kaikki teoksena alusta loppuun asti. Ihanus puolestaan käyttää lähtökohtanaan valmiita esineitä, mallinukkeja, mutta on jatkotyöstänyt niitä paljonkin päästäkseen ideansa vaatimaan lopputulokseen.

Ihanusta ja Riikosta yhdistää viisto ja satiirinen katse, jossa on mukana paljon myös älyllistä leikkiä, visuaalista nasevuutta ja aitoa myötätuntoa.

Petri Ihanus: Nukkenovellit. Galleria Ronga, Rongankatu 1, 14.10. saakka ti–pe 12–18, la–su 12–16.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua