Kuvat: Tommi Tuomi / Otava
KIRJAT | Taina Latvala ujuttaa Torinon enkeliin asioita omasta elämästään, vaikka romaani on kaukana puhtaasta autofiktiosta.
”Latvala kirjoittaa tiheää, nopeiden siirtymien tarinaa. Lyhyet luvut seuraavat toisiaan ja vievät lukijan paikasta, aikakaudesta ja tunnelmasta toiseen.”
ARVOSTELU
Taina Latvala: Torinon enkeli
- Otava, 2021,
- 330 sivua.
Taina Latvala sekoittaa juuri ilmestyneessä uutuusromaanissaan Torinon enkeli (Otava, 2021) mukavasti kirjallisuuden tyylilajeja. Pohjalla on nuoren kirjailijanaisen omakuva, lapsuusmuistot ja parisuhde sivupolkuineen. Siihen kietoutuu matka mystiseen Torinoon, jossa romaanista kehkeytyy ripauksella kauhua maustettu psykologinen trilleri.
Kirjailija ujuttaa romaaniin mukaan asioita omasta elämästään, vaikka romaani on kaukana puhtaasta autofiktiosta. Romaanin päähenkilö on samanikäinen kuin Latvala ja hänellä on sukujuuria Pohjanmaalla kuten Latvalallakin. Romaanin sivuilla vilahtaa hauskasti nimi Taina Latvala kirjan minäkertojan kollegana. Tämä lienee kunnianosoitus Alfred Hitchcockille, joka vilahtaa ohjaamissaan elokuvissa.
Romaanin teema ja juoni ovat hyvin fokusoituja, kaikenlainen rönsyily on karsittu pois. Naiskirjailijan parisuhde on päättynyt tai vakavasti katkolla. Hän lähtee residenssimatkalle Torinoon Italiaan kirjoittamaan seuraavaa kirjaansa joulun alla keskellä pimeintä vuodenaikaa.
Jo saapuminen Torinoon on pahaenteinen. Kirjailija odottaa pimeällä sivukadulla sydänyöllä residenssi-isäntää, mutta häntä ei näy. Kännykän virtavaraus näyttää kolme prosenttia. Lopulta pahasti myöhässä oleva isäntä saapuu ja ojentaa avainnipun. Asuntoon päästäkseen täytyy avata kolme hankalaa lukkoa.
Hyvän ja pahan kohtaamispaikka
Salaperäisessä huoneistossa 1800-luvulla rakennetussa rakennuksessa on asunut kirjailijoita, säveltäjiä, pankkiireja ja professoreita. Asunto on nähnyt paljon elämää ja kuolemaa. Kirjailija astuu tunkkaiseen, raskaasti sisustettuun makuuhuoneen ja saa kuulla, että siellä kummittelee. Toinen huone on kotoisempi ja sinne kirjailija asettuu.
Uhkaavaa tunnelmaa lisää tieto siitä, että legendan mukaan Torino on hyvän ja pahan kohtaamispaikka. Siellä tapahtuu yliluonnollisia asioita.
Kirjailija viettää yksinäistä joulua auki olevassa ravintolassa ja huomaa kotimatkallaan pienen yksinäisen tytön seisomassa katulyhdyn alla liikkumatta. Tyttö on kuin sadusta eksynyt Tuhkimo tai H.C. Andersenin riipaiseva tulitikkutyttö.
Kirjailija pelastaa tytön kadunkulmasta ja siitä alkaa muutaman päivän mittainen jakso, jonka aikana kirjailija yrittää ratkaista, miten hän toimii tytön kanssa. Samalla hän liukuu kohti omia demonejaan ja elämänsä kipukohtia.
Kirjan läpikäyvä teema on naisen päätös, haluaako hän yrittää raskautta vai ei. Kirjailijan kolmekymppiset ystävät ovat perheellisiä, mutta kirjailija itse on lykännyt päätöstä vuodesta toiseen. Taustalla eivät ole yhteiskunnalliset syyt kuten pelko ilmastonmuutoksesta, joka pistää monet nykynuoret pohtimaan, uskaltaako lapsia tehdä lainkaan.
Kirjailijalla taustalla on henkilökohtainen pohdinta, kykeneekö hän äitiyteen, pystyykö ottamaan vastuuta ja haluaako luopua vapaasta elämäntyylistään. Tämä on tuonut särön parisuhteeseen. Salaperäinen tyttö antaa kirjailijalle aavistuksen äitiydestä.
Tiheää, nopeiden siirtymien tarinaa
Latvala kirjoittaa tiheää, nopeiden siirtymien tarinaa. Lyhyet luvut seuraavat toisiaan ja vievät lukijan paikasta, aikakaudesta ja tunnelmasta toiseen. Takaumien avulla piirtyy kirjailijan pohjalainen lapsuusmaisema säröineen ja parisuhteeseen kitkaa aiheuttava nuori mies, johon kirjailija ihastuu. Silloin vievät tunteet ja järki painetaan mielen pohjalle. Nuori mies on niin toisesta maailmasta, ettei hänellä ole edes kirjastokorttia.
Romaanin sivuilla sykkii houkutteleva ja painostava Torino, jossa lemuavat teollisuuden saastuttavat päästöt. Kaupungin lumovoimaa luovat museot, kirkot ja Alppimaisemat.
Latvala kirjoittaa tuttuun tapaan eloisaa, hengittävää ja monien kielikuvien täyttämää tekstiä. Hänellä on halussaan sana, rytmi ja rakenne. Romaanin lukee nopeasti ja sen seurassa viihtyy.
Sirpa Pääkkönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.