Lappeenrannan Kauppatori kesäpäivänä 1971. Kuva: Reino Kaatonen / Lappeenrannan museot

1

SM-liigassa pelaavan lappeenrantalaisen jääkiekkojoukkueen, SaiPan, pelejä oli tänä keväänä seuraamassa parhaimmillaan reilu kymmenesosa kaupungin asukkaista.

Jäähalli täyttyi, ja tori.

Myös Imatra perusti kisakatsomon kulmilleen. ”Onnea, rakas naapuri!”, se toivotti Lappeenrannalle finaalipaikan varmistuttua.

SaiPan historiallinen menestys tuo kyllä hymyä ja hehkua Lappeenrannan ja ihan koko maakunnankin kasvoille.

Huomaan, että seuran saimaalaisuus silti mietityttää. Mikä lopulta on paikallista Saimaan Pallossa?

Ehkäpä joukkueen valmentaja Raimo ”Raipe” Helminen sen kiteytti ennen kuin kausi oli edes alkanut: ”On täällä kuitenkin yritetty jo niin pitkään.”

2

Avajaisiin itsetehtyä simaa ja munkkia tuonut Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran puheenjohtaja kysyi vappuna Taidekeskus Idän näyttelytaiteilijalta, kuinka tämä oli löytänyt heidän galleriansa.

”Olin kuullut siitä”, vastasi hän. Tila oli parhaita, jonka taiteilija osasi kuvitella näyttelylleen.

Seurasi matka Helsingistä paikan päälle, ja hakuvaiheessa näyttelytila kävi tutuksi myös kuvien kautta.

Näin sveitsiläislähtöinen Andreas Behn-Eschenburg päätyi ripustamaan unenomaiset öljyvärimaalauksensa Taidekeskus Idän galleriatila-Roikan seinille sekä ikkunapenkeille. Samaan aikaan Idän hieman pienemmässä neliskanttisessa tilassa, Riutassa, avautui Mia Seppälän valokuvia, vanhoja merikarttoja, rannalta kerättyä materiaalia ja videoteoksen sisältävä kokonaisuus.

Taidekeskus Itä on Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja Korutaideyhdistyksen ylläpitämä galleria Lappeenrannan Valtakadulla. Tiloissa toimii myös Kaakon Taidelainaamo.

Andreas Behn-Eschenburg – Interior Landscapes & Mia Seppälä – Yksi ranta ja seitsemän merta Taidekeskus Idässä (Valtakatu 66, Lappeenranta) 24.5.2025 asti.

3

Hiljaa hyvä tulee, sanotaan. Näin kokee myös taiteilija Minna Mänttäri, joka perustaa kesäkuussa yleisölle avoimen Hiljaisen tilan Lappeenrannan keskustaan.

Hiljainen tila avautuu suojeltuun osaan kivikaupungin sydäntä, Kauppakadun ja Oksasenkadun risteykseen (ks. pääkuva), jossa jo vanhan painotalon seinät huokuvat omanlaistaan vastaansanomatonta rauhan tunnelmaa. Karjalankulmana tunnetun talon matalampi siipiosa, johon siis Hiljainen tila sijoittuu, lähentelee 90 vuoden kunnioitettavaa ikää.

Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiön mahdollistama Hiljainen tila ei käy ruutuajassa – siellä ei ole puhelimia eikä älylaitteita. Ehkä on kirja, tai vaikka päivätorkut?

Hiljainen tila on elävä teos, ”hiljainen protesti [—] olemisen, rauhoittumisen ja keskittymisen puolesta”.

Hiljainen tila 5.6.–26.10.2025 (Oksasenkatu 8 B, Lappeenranta).

4

Lappeenrannan museot vietti uuden kokoelmatilansa harjannostajaisia viime viikolla. Seuraavaksi jännitän, millaista taidetta rakennuksen ulkopuolelle syntyy.

Haku uuden kokoelmatilan piha-alueen julkisen taideteoksen tekijäksi päättyi huhtikuun lopulla. Portfolioita hakuun saapui 69.

Ajatus kokoelmatiluksista näyteikkunana taiteen ja kulttuuriin maailmaan alueella, jossa ei ole totuttu näkemään taidetta, on hieno. Ylipäänsä kokoelmatilan sijainti vanhassa Metro-tukussa yllättää mutta nostaa pintaan vain ilahtuneita tuntemuksia.

On mukava tietää, että Myllymäessä, hallimaisia rakennuksia sisältävän pienteollisuus- ja liikekeskittymän uumenissa, automarkettien kupeessa, tapahtuu ainakin koko maakunnan historian kannalta tärkeitä tallennusasioita.

Siinä missä museoiden kokoelmatilat ovat aiemmin herättäneet mielikuvia lähinnä suljetuista systeemeistä, haluaa tämä eteläkarjalaista kulttuuriperintöä varjeleva kätkö nyt avautua kaikille niille, joita aihe kiehtoo ja kiinnostaa.

Paitsi museoalan vaatimusten mukaiset kokoelmien säilytystilat tämä kätkö sisältää myös esimerkiksi kokoelmien tutkimiseen tarkoitettuja asiakastiloja. Yleisölle avoimet avajaiset lienevät siis aikanaan luvassa, ainakin asiakastilojen puolella.

Ei siis muuta kuin odottamaan, että rakennus Taiteen edistämiskeskuksen avustuksella toteutettavine julkisine taideteoksineen on valmis – ja lastattu?

5

Kirsikkapuu kukkii.

Ōkuma Kotomichi oli 1700–1800-lukujen taitteen Japanissa elänyt kauppiaan poika, jonka opinnot veivät Osakaan, runotaitoa oppimaan.

Menestyksekkäiden opintojen jälkeen Kotomichi palasi kotiseudulleen, jossa hän eli vaatimattomasti runoutta opettaen. Vähillä rahoillaan runoilija julkaisi yhden omakustanteen, Kokoelma ruohottuneelta polulta.

Kuluu reilut 200 vuotta. Toinen kotiseudulleen palannut henkilö notkuu yhdessä erään itäisen pikkukaupungin monista kierrätysmyymälöistä, Suomessa. Hän tarttuu pieneen kangasverhoiltuun kirjaan ja on äkkiä jossain kaukana ja ruohottuneella polulla.

Kevään kukat, syksyn kuu on kokoelma Tuomas Anhavan tankarunojen suomennoksia vuodelta 1982. Laitos on täynnä ”lyhyitä lauluja”, maadoittavaa systematiikkaa. On viisi säettä, tavujako 5–7–5–7–7.

Ja näin kirjoittaa perintöoikeudestaan luopunut kauppiaan poika, tankarunoilija ja esseisti Kotomichi: ”Aina ihmiset / sanovat: tämä on, on / maailman loppu. / Näyttää vain siltä ettei / se ole vielä tullut.”

Petra Lukkari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua