Villin lännen teemapuistoon sijoittuva Westworld kantaa ylpeänä ultraväkivaltaisen tv-sarjan viittaa

Kuva: HBO

Jurassic Parkin, Teho-osaston ja monen menestysromaanin takana ollut Michael Crichton (1942–2008) ohjasi vuonna 1973 käsikirjoittamansa tieteiselokuvan Tappokone (Westworld). Se sai 1976 jatko-osan Salainen tehtävä (Futureworld) ja vuonna 1980 tehtiin lyhyeksi jäänyt tv-sarja Beyond Westworld.

Sittemmin Jonathan Nolan ja Lisa Joy myllyttivät idean kokonaan uusiksi, ja Westworld-tv-sarja näki päivänvalon vuonna 2016. Nolanin ja Joyn perusidea on joltain osin sama kuin tsekkiläisen kirjailijan Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. (1921), joka oli yksi ensimmäisiä koneihmisten kapinasta kertovia näyteltyjä kertomuksia.

Westworld-tv-sarjassa pohditaan ihmisyyttä ja ihmisyyden rajoja. Keitä me olemme, mitkä ovat meidän vaikuttimemme? Tuntuuko sinustakin joskus, että tekemäsi päätökset eivät ole sinun omiasi?

Ensimmäisen ja toisen kauden keskeisenä ajatuksena on, että villin lännen teemapuiston tarjoama äärimmäinen kokemus saattaa muuttaa ihmistä lopullisesti, eikä välttämättä hyvään suuntaan. Sarjaa katsoessa alkaa itsekin miettiä mitä elämältään oikeastaan tahtoo.

KATSO: Westworldin ensimmäisen kauden traileri.

* *

Teemapuistossa on kahdenlaisia toimijoita. Vieraat, jotka saavat tappaa ja raiskata niin paljon kuin sielu sietää, eivätkä aseet vahingoita heitä. Isännät ovat heidän uhrejaan, mutta tuntevat kipua ja pelkoa siinä missä elävät ihmisetkin, eivätkä he edes tiedosta olevansa koneita.

Sarjassa seurataan lukuisia juonia, jotka johtavat samalle sylttytehtaalle. Isäntä Maeve (Thandiwe Newton) herää tietoisuuteen ja päättää karata Westworldista. Käy ilmi, ettei hän olekaan ainoa herännyt ja että heräämisiä on tapahtunut aiemminkin. Onnistuuko johtokunta syrjäyttämään Robert Fordin (Anthony Hopkins) Westworldin vallankahvasta? Mikä on Fordin uusi tarina ja siihen liittyvä jättimäinen rakennushanke? Kuka on Arnold?

Ensimmäisellä kaudella Williamin (Jimmi Simpson) odysseia Westworldissa on pelkkää tilkettä, jonka tarkoituksena on näyttää väkivaltaa. Hänen tarinassaan ei ole mitään sellaista sisältöä, joka ei tulisi ilmi jo muiden hahmojen osuuksissa. Myös Mustapukuisen miehen (Ed Harris) vaellus Westworldin halki on samanlaista väkivaltatilkettä, mutta se sentään saa loogisen selityksen toisen kauden vihoviimeisessä kohtauksessa.

Bernardin (Jeffrey Wright) ikoniset nenällä roikkuvat silmälasit. Kuva: HBO

* *

Parasta sarjassa on symboliikan käyttö. Kuudestilaukeava on toistava kone, samoin itsekseen soittava pianola. Sarjassa toistetaan koko ajan välähdyksiä menneistä kohtauksista. Kaikki kiertävät kehää. Isännät kuolevat Westworldissa, heidät paikataan kuntoon, ja he palaavat omaan tarinaansa, jossa he kuolevat uudelleen seuraavan parin vuorokauden sisällä.

Westworldin perustajan, tohtori Robert Fordin nimi viittaa Henry Fordiin, joka otti ensimmäisenä käyttöön teollisen liukuhihnatekniikan autotehtaissaan. Siitä tv-sarjassakin on kyse, tarinoiden toistosta, joissa isäntiä kuolee kuin liukuhihnalta. Myös lainsuojaton Jesse Jamesin tappaja oli nimeltään Robert Ford.

Uudet isännät nousevat maitomaisesta nesteestä pyöreään kehikkoon kiinnitettyinä kuin Vitruviuksen mies, jolla viitataan roomalaisen arkkitehdin Vitruviuksen teoriaan mittasuhteiltaan ihanteellisesta ihmisestä.

On enemmän kuin klisee näyttää Michelangelon Sikstuksen kappeliin maalaama Aadamin luominen koneihmisten luomisesta kertovassa tv-sarjassa. Onneksi asiaa perustellaan Frank Meshbergerin teorialla, jonka mukaan Michelangelo maalasi Jumalan taakse ihmisaivojen muodon. Idea sopii sarjan teemaan: kuka loi kenet.

Kolmos- ja neloskausilla symboliikka pudotettiin pois ja samalla sarja menetti syvyytensä.

KATSO: Vuoden 1973 Westworld-elokuvan traileri.

* *

Näin Westworld-tv-sarjan ensimmäisen jakson ennakkonäytöksessä Finnkino Plevnassa. Olin pettynyt, että tätäkö odotettiin vuosikaudet, mutta enää jakso ei tunnu niin tyhjänpäiväiseltä. Sen sijaan olin ensimmäisellä katsomiskerralla kovin innoissani sarjan toisesta kaudesta, ja sen sähäkästä kerronnasta, tarinan haastavasta monimutkaisuudesta, ajan pilkkomisesta ja ensimmäisellä kaudella istutettujen arvoitusten avaamisesta sekä siitä, että tarinan mittaan seikkailtiin muissakin teemapuistoissa, eikä vain villin lännen puistossa.

Mutta enää kakkoskausi ei säväytä samalla tavalla kuin ennen. Kauden aikana toistellaan aika paljon itsestäänselvyyksiä. Kolmos- ja neloskaudella pseudotieteellisistä latteuksista tuli sarjan pääsisältöä, mikä on sääli, koska sarjan ensimmäinen kausi nimenomaan parodioi kornia dialogia. Sarjasta kasvoi ivailun kohteensa kuvajainen.

Ensimmäisellä kaudella Westworldin ulkopuolisesta maailmasta näytetään vain sirpaleita. Tiedetään, että teemapuistoon saavutaan valkoisella luotijunalla, ja erään valokuvan taustalla näkyy epämääräinen suurkaupunki. Toisella kaudella ulkopuolista maailmaa näytetään vähän enemmän, ja kolmos- ja neloskaudet sijoittuvat suurimmaksi osaksi ulkopuoliseen maailmaan.

* *

Akecheta (Zahn McClarnon) edustaa Ghost Nation -kansaa. Kuva: HBO

Sarjassa alastomuus ja väkivalta toistuvat säännöllisin väliajoin käsikirjoitusohjelman sanelemassa rytmissä. Ja aina kun joku pötköttää lyötynä maassa, paikalle sattuu Ghost Nation -heimon edustaja.

Kun juonikudelma kiristyy tiheämmäksi, aletaan tehtailla petoksia petoksien perään. Juonet risteilevät ja törmäilevät niin, ettei epäloogisuuksiltakaan vältytä. Tarinaa kuljetetaan ”meidän täytyy löytää se-ja-se, jotta tuo toinen se-ja-se saadaan toimimaan” -tyylisellä kerronnalla.

Westworld on genretietoinen sarja, ja se nimenomaan parodioi tämän tyyppistä, seikkailutarinoista tuttua juonenkuljetustapaa teemapuiston sisäisissä kertomuksissa. Mutta miksi elokuvissa ja televisiosarjoissa käsikirjoittaja on aina ahne ja omahyväinen idiootti?

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua