Cristin Milioti ja Colin Farrell. Kuva: Max
TELEVISIO | The Penguin -tv-sarjassa parasta on Colin Farrellin maskeeraus, ja siihen hyvät puolet melkeinpä jäävätkin.
”Säästöbudjetti näkyy, kun kerralla yritetään kuvata mahdollisimman paljon yhdessä paikassa.”
Oz Cobb eli Pingviini on epämuodostunut ja nilkuttava luihu, joka etenee kohti rikollisjärjestön pääpallia kultahampaat kiillellen. Hän luistelee totuuden ja valheen välissä, ja jäädessään narraamisesta kiinni, hän myöntää aina tarpeeksi, jotta valheellinen osuus uskotaan. Kerrassaan mainio hahmo.
DC Comicsin sarjakuvissa Pingviini on tunnettu tummaan pukuun, monokkeliin ja silinterihattuun pukeutuneena sateenvarjotyyppinä. The Penguin -tv-sarja kertoo siitä, kuinka hänestä kasvaa tuo hahmo. Batman Returns -elokuvassa vuonna 1992 Pingviiniä esitti Danny DeVito.
The Penguin -minisarjassa Colin Farrellia ei edes tunnista maskeerauksen alta. Farrell on muuntanut äänensä, puhetyylinsä ja käytöksensä täydellisesti joksikin aivan toiseksi kuin mistä hänet tunnetaan. Pingviini on yksi hänen parhaista roolitöistään. Farrell on lahjakas näyttelijä, mutta onnistuu yleensä jossain vaiheessa tipauttamaan roolin ja paljastamaan, että vain näyttelee. The Penguinissa niin ei käy kertaakaan, johtuen osittain ehkä maskeerauksesta.
* *
Itse The Penguin -tv-sarja on aivan tuskallisen hidastempoinen. Viimeisissä jaksoissa tenho paranee jonkin verran, mutta siinä vaiheessa on jo myöhäistä. Ainekset olisivat riittäneet ehkä 4–5 jakson sarjaan.
Tarinassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, vaan siinä miten se on kerrottu. Kohtaukset koostuvat niin pitkistä dialogeista ja monologeista että jännite romahtaa. Sanottavaa ei ole tarpeeksi, joten puhe kiertää kehää ja eksyy tarpeettomille sivupoluille. Jännitettä on yritetty pitää yllä järjestämällä dialogiin yllättäviä käänteitä, mutta pallottelu lässäyttää kokonaisuuden. Näin ainakin minä asian tulkitsin.

Etsi kuvasta Colin Farrell. Kuva: Max
* *
Sarjan karmivin käänne on, kun loppua kohden alkaa selvitä, ettei Oz olekaan pelkkä kiipijä ja kansan äänellä puhuva antisankari, vaan sairas psykopaatti (ja niitähän Gothamissa riittää). Katsoja ei enää toivo hänen voittavan, vaan tahtoo koko tyypistä eroon.
Kaikki HBO:n uudet tv-sarjat ovat olleet tavan takaa pettymyksiä. Ideoita on ollut moneenkin mielenkiintoiseen sarjaan, mutta kerronta laahaa niissä kaikissa. Säästöbudjetti näkyy, kun kerralla yritetään kuvata mahdollisimman paljon yhdessä paikassa. Suoratoistopalvelujen kultakausi on todellakin ohi.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Televisiopäiväkirja: Jarno ja minä, Queen of Fucking Everything, Hyvä pomo, House of the Dragon…
TELEVISIO | Onko Queen of Fucking Everything niin hyvä kuin hehkutetaan? Naurattaako Hacks? Onko Hayao Miyazaki nero?
Suihkuseurapiirit tukkanuottasilla – Tom Hollander loistaa Feud: Capote vs. The Swans -tv-sarjassa
TELEVISIO | Tom Hollander on kuin ilmielävä Truman Capote tv-sarjassa Feud: Capote vs. The Swans, jossa kuvataan kirjailijan ja seurapiirirouvien vihanpitoa.
Halln on kuin The Office turkistarhalla: ”En ole aikoihin nähnyt näin erinomaista ja erikoista suomalaissarjaa”
TELEVISIO | Kettu- ja minkkitarhoille häkkejä valmistavasta pedersöreläisyrityksestä kertova työpaikkakomedia vyöryttää kiusallista ja absurdia huumoria ehdalla österbottniskalla.
Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä on animoidun parivaljakon vauhdikas ja hykerryttävän hauska paluu
ELOKUVA | Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä -animaatioelokuva osoittelee nokkelasti James Bondeihin, Kapteeni Nemoon ja Late Lampaaseen.