KIRJAT | Jyrkin viimeisestä suorasta lähetyksestä on tullut kuluneeksi 20 vuotta. Ohjelmalla oli valtava merkitys suomalaiseen musiikkibisnekseen, mutta muistelokirjasta päällimmäiseksi jää mieleen kummallinen työkulttuuri.
Petra Stolt
Sorin Sirkuksen taitavat, nuoret esiintyjät saavan kaiken näyttämään helpolta – Soilu Joulushow’sta nyt uusi versio
SIRKUS | Soilun sirkusshow sijoittuu toden ja tarun rajamaille yhdistäen tulen, ilman, jään ja metsän maailmat sekä seikkailuretken mysteeriseen railoon. Esityksen juonella ei ole merkitystä, koska huomio kiinnittyy tarinan sijaan nuorten esiintyjien taitoihin ja vauhdikkaaseen temmellykseen.
Parasta juuri nyt (27.9.2021): Keramiikka, syksy, Cobra Kai, kahvi, ystävät
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista aiheista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petra Stolt on iloinnut muun muassa uudesta harrastuksesta ja ystävien tapaamisesta.
Laulavat tiedekysymykset -levyllä pohditaan, voiko käärmeelle tulla hikka tai ihminen teleportata
ARVOSTELU | Lauluntekijä-muusikko Suvi Isotalo on säveltänyt ja sanoittanut lasten mielikuvituksellisien tiedekysymysten ympärille kunnianhimoisen kokonaisuuden.
Pesänjako perustuu farssin klassisiin ominaisuuksiin – koomisiin juonenkäänteisiin ja väärinymmärryksiin
ARVOSTELU | Pyynikin kesäteatterin uutuuskomediassa kohelletaan, kuullaan Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin hittejä sekä ihastellaan alpakoita. Tasapainoinen roolitus ei heitä näytelmää lekkeriksi.
Supermarsu saa Näsinneulassa asuvalta Jättiläismarsulta tehtävän tutkia viemärissä asuvia satumaisia vieraita
ARVOSTELU | Teatteri Siperian ja Pyynikin kesäteatterin yhteistuotanto johdattaa hengästyttävän vauhdikkaaseen seikkailuun, jossa pohditaan myös lukemisen tärkeyttä.