KIRJALLISUUS | Isoviha oli surullinen käänne Pohjanmaalle. Sen opetus on, kuinka järkyttävää siviilien sorto voi sodassa olla.
Päivi Vasara
Gallerioihin ei ole sisäänpääsymaksua eikä niistä ole pakko ostaa taulua
GALLERIAVIIKKO | Tamperelaiset galleriat järjestävät tapahtumaviikon kahdeksatta kertaa. Taide- ja kulttuuriohjelmaa on tarjolla Galleriaviikolla 27.10.2024 asti.
Neljän tamperelaisen lauluntekijän yhtye Ne Lintuizet on rakkaudenosoitus moniääniselle laululle
MUSIIKKI | Laura Moisio, Kielo Kärkkäinen, Pekko Käppi ja Lauri Myllymäki ovat nyt yhtä kuin Ne Lintuizet. Yhtye on perustettu tänä vuonna.
Runoilija Kari Aronpuro: kissan yksinhuoltaja kuplassaan
HENKILÖ | Kari Aronpuro ei juuri esittelyä kaipaa, sillä hän on tuttu hahmo Tampereella ja laajemminkin laajan tuotantonsa ja pitkän uransa ansiosta.
Syyskuun Roosalupilla ovat vieraina Satu Vasantola ja Reidar Palmgren
KIRJALLISUUS | Tampereen seudun ammattikirjailijoiden yhdistys Pirkkalaiskirjailijat järjestää Roosalupi-kirjallisuusillan torstaina 26. syyskuuta.
Kulttuurijohtaja Sampo Terho on alkutöikseen kiertänyt kulttuurilaitokset ja innostunut tapaamistaan ihmisistä
HENKILÖ | Sampo Terho aloitti Tampereen kulttuurijohtajana toukokuussa. Ensi töikseen hän on jalkautunut ja tutustunut uuden kotikaupungin kulttuurikenttään.





