Sotaorpojen tarina olisi riittävän traaginen ilman turhaa paatosta – arviossa Kaija Sepposen Sururisti

25.11.2020

Monen orpolapsen mieleen jäi kuva sunnuntai-isästä, joka oli aina valoisa, hauska ja turvallinen. Kuva: SA-Kuva

KIRJAT | Kaija Sepposen tietokirja Sururisti antaa äänen viime sotien seurauksena isättömiksi tai orvoiksi jääneelle 55 000 lapselle. Murheelliset tarinat liian nuorina menehtyneistä sotilaista ja isistä puhuttelisivat lukijaa ilman ylipäällikön päiväkäskyjen kaltaisia tehokeinojakin.

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Kaija Sepponen: Sururisti. Kertomus suomalaisista sotaorvoista

  • Warelia, 2020.
  • 242 sivua.

”Raskain mielin ilmoitan, että miehenne alik. Eino Väre uhrasi elämänsä 22.1.1940 isänmaan puolesta.”

Surullisempaa viestiä ei voisi tuntemattomalle lähettää. Pastori Lauri Kauppinen kuitenkin joutui ahkeroimaan rintamalla talvella 1939­–1940.

Talvisota niitti sotilaita kuin viikate heinää, eikä rouva Maiju Väreen Poriin saama kirje jäänyt ainoaksi Kauppisen kirjoittamaksi suruviestiksi. Pastorin kollegat ja yksiköiden komentavat upseerit urakoivat vastaavia ilmoituksia ja osanottoja sota-aikana kymmeniä tuhansia.

Kotirintamalla pappeja pelättiin. Jos liperikaulainen kuoleman viestintuoja kääntyi portista kohti taloa, hänellä harvoin oli hyvää kerrottavaa.

Sota-ajan lapset muistavat itkuiset äidit ja kaivonkannella voivottelevat vanhukset. Kun talon mies tai isäntä meni, toimeentulolta ja selviämiseltä katosi pohja.

Lapset tunsivat isän kaipuun, vaikka eivät välttämättä isää itseään. Monesta perheestä isä kaatui jo ennen kuin suhdetta lapsiin oli ehtinyt muodostua.

Jäi vain ikävä, jolla ei aina ollut edes hahmoa.

Vahvasti henkilökohtainen kirja

Sotaorvot taitaa olla viimeinen väestöryhmä, jonka tuntemukset ja kokemukset ovat olleet sotavuosilta käsittelemättä. Tätä puutetta korjaa nyt Kaija Sepposen tuore tietokirja Sururisti. Kertomus suomalaisista sotaorvoista (Warelia, 2020).

Sepposen ote on vahvasti henkilökohtainen. Hän menetti oman isänsä sodan takia, tosin keuhkotautiin ja vasta vuonna 1947. Yhtä kaikki hän sai kokea kaikki aikaan kuuluvat isättömyyden seuraukset, kiusaamisesta, vähättelystä ja huonosta itsetunnosta lähtien.

Sepponen osaa samaistua samoin kokeneiden kohtaloon ja tekee sen perusteellisesti. Tuntuu suorastaan kornilta edes kirjoittaa arviota kirjasta, jota leimaavat vahvasti kodin, uskon ja isänmaan tapaiset kestävät arvot. Niihin liittyviä vanhemman sukupolven kokemuksia en millään halua asettaa kyseenalaisiksi.

Viestien lähettäjät lohduttivat itseäänkin

Itse olisin kirjan alkuosassa säätänyt isänmaallisen hehkutuksen liekkiä hieman pienemmälle ja jättänyt pois kokonaisen saarnan tai Mannerheimin päiväkäskyjen tapaiset tekstit. Nyt tuntuu, että niitä käyttämällä on lähinnä haluttu taata kirjaan riittävästi sivuja.

Mukana on runsaasti kotirintamalle tulleita suruviestejä ja niiden tulkintaa. Kovin syvällistä tekstianalyysiä niistä ei tarjota, mutta tuskin se on tarpeenkaan. Viestien sisällöt ovat jo itsessään riittävän järkyttäviä.

Koskettavimmat kirjeet laajenevat kuin pienoisnovelleiksi, joissa kirjoittaja lohduttaa ja kannustaa yhtä paljon itseään kuin viestin vastaanottajia.

2625

Sankarihautajaiset Savonlinnassa vuoden 1939 lopulla. Kuva: SA-Kuva

Siveät äidit kantoivat taakkansa hiljaa

Kirjan nimi viittaa 4. luokan Vapaudenristiin mustassa nauhassa, joka kansan suussa nimettiin sururistiksi. Sen kanto-oikeus oli vainajan leskellä, jolta se periytyi perheen vanhimmalle tyttärelle.

Kirjan toinen osa, nimeltään Kotirintama, on teoksen vanhinta antia paljastaessaan, mitä maan 30 000 sotaleskeä ja 55 000 isätöntä tai orpoa lasta saivat elämässään kokea.

Moni vaimo ja varsinkin lapsi elätteli toivoa siitä, että aviomies ja isä vielä joskus palaisi kotiin. Niin Sepponenkin. Kaipuu oli erityisen kipeää, koska useimmille oli jäänyt kuva ”sunnuntai-isästä”, joka oli aina kiltti, huomaavainen ja leikkisä. Isän syli ja hänen vieressään nukkuminen olivat tuoneet turvan elämään.

Leskien moraalia valvottiin tarkasti, varsinkin kirkon taholta, ja nuoret lesket koettiin perheissä jopa uhiksi. Ansiotyöhönkään nainen ei muka saanut hakeutua, sillä se vain kuvasi kevytmielisyyttä ja turhamaisuutta. Nykyajan työssä käyvän naisen ihanne oli kaukana.

Suvun tuki, oma tila ja pieni leskeneläke

Naiset sinnittelivät omaisten ja suvun tuen, oman pikkutilan tuoton ja alimmillaan vuodessa vain 8 280 markan eläkkeen turvin. Alimmassa eläkeluokassa oli peräti 70 prosenttia leskistä ja orvoista.

”Ulkoisesti äitini tarina jatkui sankaritarinana: Hän kasvatti ja koulutti meidät, huolehti äidistään ja sodassa traumatisoituneesta veljestään viimeiseen saakka. Pärjäämisen eetoksella oli kuitenkin kova hinta: henkiset paineet purkautuivat fyysisinä kipuina ja särkyinä sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoina. Sitä minä en lapsena ymmärtänyt”, Sepponen tilittää.

Lapset pika-aikuistuivat ottamaan vastuuta

Monelle lapselle sota ja sen seuraukset tarkoittivat pikamarssia aikuisuuteen. Vaikka elämän perusturvallisuus oli järkkynyt, lapset joutuivat ottamaan perheissä roolia ja vastuuta.

Lasten uskottiin kuitenkin sopeutuvan. Vastoinkäymisistä vaiettiin. Monessa tuvassa isästä ja menetyksestä ei saanut lainkaan puhua.

Hiljaa pysymistä pidettiin jopa hyvänä käytöksenä, vaikka pohjimmiltaan oli kyse käsittelemättömistä traumoista. Kaikesta tästä sikisi suomalainen vaikenemisen kulttuuri. Tytöistä kasvoi kilttejä ja kuuliaisia, pojista suorittajia.

Moni lapsi joutui itse raivaamaan tiensä elämään, vaikka lähtökohdat olivat kehnot. Näin Kaija Sepponen muistelee oman koulutiensä alkua:

”Alakansakouluajalta muistan yhden onnellisen päivän: Oli ensimmäinen koulupäivä. Aurinko paistoi, juoksin ja pompin naapuriin. Pitkät letit heiluivat ja kiskoin lyhyttä mekonhelmaa alaspäin, etteivät siniset flanellihousut näkyisi. Voi sitä onnen tunnetta, minä olin koululainen. Olin odottanut tätä päivää! Pian ilo sammui. Koin, että olin jotenkin erilainen kuin toiset. Opettaja kiusasi, samoin eräät oppilaat.”

Mikä meissä ihmisissä on, että kerran lyötyä pitää aina vain lyödä lisää?

Kari Pitkänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua