Stanley Kubrickin elokuvat ovat humaaneja luoteja, jotka lävistävät meidät, tahtomattamme

11.12.2020

VIIKON DOKUMENTTI | Gregory Monron elokuva Kubrick omin sanoin puhuu julkisuutta ja haastatteluja kaihtaneesta ohjaajasta ja hänen elokuvistaan osin hänen omalla suullaan.

Stanley Kubrickin (1928–1999) mukaan ohjaajan tehtävä oli viedä elokuvan kokonaisuus tasolle, joka on realistinen ja kiinnostava. Hän ei tässä prosessissa vaivaa eikä keinoja kaihtanut. Hän halusi tehdä ihmeitä.

* *

Aikaisempiin Kubrick-aiheisiin elokuviin, kuten Leon Vitalista kertova Elämäni Kubrickin palveluksessa (Filmworker, 2017), Hohto-elokuvan merkityksiin keskittyvä Huone 237 (Room 237, 2012) ja ohjaajaneron jäämistöä tutkiva Stanley Kubrickin laatikot (Stanley Kubrick’s Boxes, 2008), käsillä oleva dokumentti, Gregory Monron Kubrick omin sanoin (Kubrick by Kubrick, 2020) tekee eron siinä, että nyt kuullaan Kubrickia itseään.

Kubrick ei koskaan kokenut mielekkääksi omien elokuviensa estetiikasta puhumista. Omien ajatusprosessien kuvaileminen oli hänestä vaikeaa, eikä hän itsekään lopulta tiennyt mikä saa hänet tekemään juuri tietyt elokuvat.

Poikkeuksen tähän toivat ranskalaisen elokuvakriitikko Michel Cimentin ja Kubrickin väliset keskustelut. Cimentin mukaan Kubrick oli tutustunut tämän vuonna 1968 kirjoittamaan artikkeliin, joka oli ensimmäinen laajempi tutkielma aiheesta. Tämä saattoi olla syy, miksi Cimentin mukaan Kubrick hyväksyi hänet Kellopeli Appelsiinin aikoihin vuonna 1971.

Ciment haastatteli Kubrickia 1970- ja 1980-luvuilla elokuvien Kellopeli Appelsiini (1971), Barry Lyndon (1975), Hohto (1980) ja Full Metal Jacket (1987) julkaisujen yhteydessä. Lolita ja The Killing jäävät aikakauden elokuvista keskustelujen ulkopuolelle.

Keskustelut sivuavat myös Kubrickin varhaisempaa tuotantoa, mutta pääosassa ovat nämä neljä mainittua elokuvaa. Kyse ei siis ole mistään poikkileikkauksesta Kubrickin koko tuotantoon, vaan elokuvassa keskitytään haastattelujen pohjalta Kubrickin näkemykseen elokuvan tekemisestä ja hänen motiiveistaan.

* *

Dokumentissa kuullaan ensimmäisen kerran nauhoja, joilla elokuvalehti Postifin päätoimittajana toiminut Ciment haastattelee Kubrickia. Vapaamuotoisissa keskusteluissa Ciment johdattelee Kubrickia kertomaan ajatuksiaan elokuvan tekemiseen liittyen.

Cimentin ja Kubrickin sananvaihto on rentoa ja luontevaa dialogia, jonka suunta tuntuu muokkautuvan itsestään. Monron dokumentissa tätä rytmittävät taidolla koostetut kuvat ja filminpätkät, jotka syventävät kuultua ja myös luovat siltoja nauhoitusten välille.

Cimentin ja Kubrickin keskusteluiden tarjoama sisältö itsessään ei kurottaisi ehyeksi dokumentaristiseksi kokonaisuudeksi. Monron on täytynyt rakentaa visuaalinen kokonaisuus ja kehikko, joka luo väylän Kubrickin äänelle ja kuroo umpeen välit ja siirtymät. Siinä hän onnistuu.

Monro on työstänyt dokumenttinsa Stanley Kubrick Archiven materiaalia käyttäen ja istuttanut Cimentin ja Kubrickin välisen keskustelun valikoituihin kuviin ja filmimateriaaliin sekä Kubrickin kanssa työskennelleiden haastatteluihin.

ve001lkmq3

Kuva: Droits Audiovisuels / Yle

* *

Oman ulottuvuutensa elokuvaan tuo tapa, jolla tarinaa kerrotaan. Siinä eräänlaisena kerronnan tukikohtana toimii nukkekodin huone, joka on toisinto 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan loppukohtauksen tilasta.

Tähän uusklassisesti sisustettuun nukkekodin huoneeseen ilmestyy yksi kerrallaan elokuvajuliste tai jotain tietylle elokuvalle keskeistä rekvisiittaa. Siinä vilautetaan esineiden (muun muassa Lolitan aurinkolasit) kautta myös muutoin keskustelujen ulkopuolelle jääviä elokuvia.

Huone elokuvan elementtinä on teoksellinen paikka, johon aina palataan. Se on itsessään osa Kubrickin maailmaa ja sen kautta pyritään osin valottamaan hänen elokuviensa mystisiäkin elementtejä. Samalla se on kuin oma mielemme, joka pala palata prosessoi jo kerrottua ja valmistautuu tulevaan.

Sen lisäksi, että dokumentti käyttää yksityiskohtia Kubrickin elokuvista se leikittelee Kubrickille tyypillisillä kamera-ajoilla. Tämä tuo elokuvaan viehättävää alitajuista kerroksellisuutta. Kubrick oli mieltynyt laajoihin kameran liikkeisiin, joiden on sanottu kuvaavan kohtaloa. Näillä keinoilla operoi myös tämä dokumentti, kerrontaa syventäen.

VIDEO: 2001: Avaruusseikkailun loppukohtaus.

* *

Pintatasolla erityisen dokumentista tekee Kubrickin äänen kuuleminen. Myös Kubrickin henkilöhahmo värittyy väistämättä hänen elokuviensa kautta ja näin siihenkin on ladattu mystisiä elementtejä.

Kubrickin olemus ja ulkonäkö on hyvin mieleenpainuva ja karismaattinen: tummat piirteet ja suuret raskaat silmät, joiden katse on valokuvissa voimallisen terävä, jopa pistävä. Tuuhea paksu musta tukka ja parta korostavat tietynlaista velhomaista olemusta. Kubrick näyttäytyykin, ainakin minulle, eräänlaisena elokuvan alkemistina. Hänen habituksensa on kuvien tasolla tahtomattammekin monenlaisten merkitysten läpitunkema.

Siksi on yllättävän hämmentävää kuulla hänen hyvin tavallista ääntään. Se ei jää mieleen millään tavalla, ja tähän havaitseminen on oudon hupaisaa. Jotenkin odottaisi, että tuo karismaattisen mystikon näköisen miehen suusta purkautuisi jollain tavalla erityinen persoonallinen, kumea tai pehmeä ääni. Tai että hänen ääntämyksessään olisi jotain leimallista.

Niin ei kuitenkaan käy. Kuva ja ääni eivät jotenkin kohtaa. Joudun hetken sulattelemaan naiivia pettymyksen kaltaista reaktiotani, kun huomaan odottavani yhä, että Kubrick vihdoin puhuisi, vaikka hän puhuu jo. Tätä kirjoittaessanikaan en pysty palauttamaan mieleeni hänen ääntään.

On kiistatonta, että Kubrickin ihailijalle pelkästään hänen äänensä kuuleminen voi olla hyvin iso asia, ja luonteeltaan sellainen, että sen merkitystä tai arvoa ei voi selittää tai mitata. Etäinen hahmo onkin yhtäkkiä ihminen tavallisine äänineen.

Kubrick näyttäytyy avoimen pohdiskelevana. Elokuvan kautta annetaan tunnustusta myös Cimentin elokuvatietämykselle. Mitään varsinaisesti uutta elokuva ei esiin nosta, mutta nauhojen kautta näkökulma on tuore. Kubrickin ääni kuullaan monella eri tasolla.

* *

Kubrick ei pysty tai juurikaan halua kiteyttää elokuviensa merkitystä mihinkään tiettyyn määritelmään tai yksittäisiin vastauksiin. Ciment suuntaakin keskustelua abstraktimpien teemojen kautta siten, että Kubrick pääsee analysoimaan elokuviensa merkityksiä laajemmassa mittakaavassa.

Näin keskustelu mahdollistuu ja saa tarpeeksi tilaa, kun liikutaan enemmänkin isompien teemojen tasolla. Ja niitä Kubrickin elokuvissa on ollut, kuten ydinsodan ongelmat (Tohtori Outolempi), älyllinen elämä avaruudessa ja teknokratian mahdolliset uhat (2001: Avaruusseikkailu), sosiaaliset rakenteet, auktoriteettien oikeuttaminen ja väkivalta (Kellopeli Appelsiini).

Kokonaisuutena keskusteluja luonnehtii tietty filosofinen ja abstrakti pohdinta. Näissä pohdinnoissa korostuvat tietty ihmisyyden kaksinaisuus. Cimentin mukaan Kubrickin elokuvissa on aina läsnä rauhallinen sivistyksen pintataso, mutta pinnan alla on ihmisen väkivaltainen, petomainen puoli. Tietoisen ja tiedostamattoman suhde on läsnä kaikissa hänen elokuvissaan, joissa se lopulta tavalla tai toisella purkautuu historiallisella ja yksittäisen toimijan tasolla. – Nimenomaan ihmismielen primitiivinen puoli saa meidät viehättymään mysteereistä.

Cimentin tarkkanäköistä tapaa johdattaa sananvaihtoa kuvaa hyvin hänen kysymyksensä siitä, pääseekö illuusio sitä enemmän valloilleen, mitä realistisempaa Kubrickin työn jälki on. Todentuntuisuus on Kubrickille illuusion ja ihmeen tekemisen ehto.

Vaikka Kubrickin elokuvien aiheet ovat hyvin erilaisia ja päältäpäin katsottuna kaukana toistensa maailmoista, on niiden tietty ydin sama. Niissä on läsnä suurta epätoivoa ja ne tutkivat kukin tavallaan tietoisen ja tiedostamattoman, alitajuisen suhdetta. Keskeinen on ajatus siitä, kuinka häilyvä on raja sivistyksen ja sivilisaation ja toisaalta väkivaltaisen animalismin välillä.

Kubrickin mukaan ihmiset eivät näe omaa pimeää puoltaan ja ulkoistavat pahan. Itsensä näkee vain hyvänä ja ainoastaan muut heikkoina tai pahoina. Syntyy ongelmia, kun joutuu kohtaamaan varjoisan puolensa.

Jungilaisesta alitajuntamme dualistisuudesta esimerkkinä käytetään Full Metal Jacket -elokuvan hahmoa, Matthew Modinen esittämää Private ”Joker” Davisia, jonka rinnassa on rauhanmerkkikuvioinen pinssi ja kypärässä teksti ”Born to Kill”.

VIDEO: Kohtaus Full Metal Jacket -elokuvasta.

Sodan kuvauksessa heijastuvat toisaalta yhteistyön merkitys ja epäitsekkyys, mutta myös aggressio ja muukalaisviha. Kubrick kuvaa sitä, kuinka Vietnamin sotaa johdettiin Washingtonista käsin kuin mainoskampanjaa ja sodan todellisuutta vääristeltiin.

Puhe käy myös sivilisaatiomme tilassa ja kohtalossamme ihmisinä. Maailman ongelmat tuntuvat Kubrickin mukaan johtuvan siitä, että ihmisen äly ei riitä keksimään ulospääsyä ansoista, joihin olemme itsemme ajaneet.

Selviytymisemme kannalta akuuttia on tarve suuremmalle älykkyydelle, älylle, joka ylittää omamme. Ehkäpä selviytymisemme riippuu äärimmäisen älykkäästä koneesta, hän toteaa. Hän puhuu jopa rakkaudestamme koneisiin. Siinä voi hänen mukaansa olla lähes aistillista estetiikkaa.

* *

Haastatelluista näyttelijöistä ehkä parhaiten mieleen jää Malcolm McDowell, joka teki Alexin roolin väkivallan ihannoinnista syytetyssä Kellopeli Appelsiini -elokuvassa. McDowellin mukaan jopa uutisissa tai John Wayne -elokuvissakin näkee enemmän väkivaltaa. Elokuvan väkivalta syntyy hänen mukaansa mielikuvituksessa ja se kertoo nimenomaan ihmisen vapaudesta valita.

Elokuvan pohjana olevassa teoksessa Kubrickia kiehtoi selkeästi pahan hahmon outo kaksijakoisuus. Koska Alex toimii alitajuisella tasolla, katsoja tiedostaa omasta persoonastaan puolia, joiden takia samaistuu Alexiin.

Tämä saa tietysti pohtimaan, onko elokuvan aiheuttama paheksuva reaktio enemmänkin oman pimeän puolen havaitsemisen aiheuttamaa orastavaa kauhua vai oikeaa paheksuntaa elokuvan kuvaamaa järjetöntä väkivaltaa kohtaan? On toki hullua ajatella, että Kubrick pitäisi Alexia sankarina, mutta pystyvätkö suuret massat viime kädessä täysin näkemään elokuvan satiirisen puolen? Ainakin se on erikseen elokuvan trailerissa mainittu, ikään kuin varmuuden vuoksi.

VIDEO: Kellopeli Appelsiini -elokuvan traileri.

Ymmärrettävistä syistä Kubrick ei ole itse ollut analysoimassa viimeiseksi jääneen elokuvansa Eyes Wide Shutin merkityksiä ja taustaa. Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin lyhyet haastattelunpätkät eivät tuo mitään lisäarvoa kokonaisuudelle, pikemminkin vievät huomion pois olennaisesta ja laskevat hyvin nostatettua tunnelmaa.

* *

Kubrickin elokuvat perustuvat toisten kirjoittamille tarinoille. Hän sanoo tutkivansa aiheitaan paljon ja etsivänsä johtolankoja. Hän kuvaa myös lukukokemusta kiehtovalla tavalla sen ainutkertaisuuden näkökulmasta. Kertomuksen voi lukea ensimmisen kerran vain kerran. Kirjoittaja ei saa tätä kokemusta samalla tavalla koskaan.

Tarinan ongelmana elokuvan näkökulmasta on saada katsoja uskomaan näkemäänsä. Siksi todentuntuinen tunnelma on välttämätön. Tässä Kubrick menee äärimmäisyyteen, mitä kuvastaa muun muassa luonnonvalon käyttö Barry Lyndonin kuvauksissa ja kuvaukset kynttilän valossa, aitouden säilyttämiseksi.

Hyvä tarina, josta saa hyvän elokuvan, on Kubrickin mukaan itsessään ihme. Ihmeiden työstäminen ei ole helppoa.

Kuinka suuri pettymys elokuvan loppu on, se riippuu kai ohjaajan mausta ja elokuvan taiteellisesta tasapainosta. Joka kerta täytyy miettiä, yrittääkö vahvistaa illuusiota jota melodraama vaalii vai yrittääkö heijastella sitä miten itse elämää näkee.

Melodraama hyödyntää päähenkilön kokemia vastoinkäymisiä osoittaakseen lopulta, että maailma on oikeudenmukainen paikka. Koettelemukset ja epäonnistumiset vain vahvistavat tätä uskoa.

Rehellisyys, tragedia ja yritys kuvata elämää tasolla, joka on todellisuutta lähempänä, voi jättää katsojan lohduttomaan tilaan. Silti valheellista todellisuuden kuvausta ei voi pitää erityisen ansiokkaana, ellei kyse ole vain viihteestä.

* *

Elokuvan ohjaaminen ei ole aina kivaa, Kubrick sanoo. Siinä syntyy konflikteja. Se vaatii paljon kovaa työtä ja synnyttää jännitteitä, mutta on ajoittain hyvin tyydyttävää.

Näyttelijöiden ja kuvaajan haastatteluissa kertaantuvat kommentit lukuisista uusintaotoista aina siihen pisteeseen saakka, että näyttelijän silmistä heijastuu kauhu.

Hänen kanssaan työskennelleet kuvaavat hänen metodejaan hulluuden partaalle menevänä täydellisyyden tavoitteluna. Kuvaaja Garret Brown kertoo puhuneensa Kubrickin kanssa täydellisyyden tavoittamattomuudesta. Hän sanoo, että Kubrick ”tavoittelee taivaita, eikä koskaan luovuta”.

Ciment toteaa, että Kubrickin elokuvista heijastuu ajatus maailmasta eräänlaisena sotatantereena. Ihminen käy aina jonkinlaista taistelua. Kubrick selittää astelemaa sillä, että fiktiivinen teos tarvitsee aina konfliktin. Jos tarinassa ei ole ongelmaa, sitä ei voi määritellä tarinaksi.

Kubrickin mukaan elokuvan tekoa voi verrata sodankäyntiin. Samalla hän tulee vaatimattomasti verranneeksi itseään Napoleoniin: aivan kuin Napoleon johdatti joukkojaan, samoin hän toimii elokuvaa tehdessään kaiken huomioivana ja laskelmoivana visionäärinä.

* *

Ciment kuvaa Kubrickia innovaattoriksi, joka kuitenkin samalla tiedostaa perinteiden merkityksen. Kubrick sanoo, että moniin epäonnistumisiin 1900-luvun taiteessa on syynä pakkomielteinen pyrkimys omaperäisyyteen. Innovatiivisuus on Kubrickin mukaan etenemistä, ei klassisen muodon hylkäämistä.

Dokumentti luo kuvan tavasta, jolla Kubrick on elokuvansa rakentanut; pakkomielteisen tarkasti ja kaiken punniten, ikään kuin tarkoituksena luoda katsojalle juuri tietty kokemus. Kuin pyrkien etukäteen määrittämään sen, mikä tulee nähdyksi. Jokaisen hänen elokuvistaan voidaan nähdä synnyttäneen jotain uutta. Teoksina ne ovat monitasoisia, eikä niiden tarkoitus ole vain viihdyttää.

Merkityksen kullekin kokonaisuudelle voi tietenkin luoda ainoastaan katsoja itse. Elokuvan tekeminen oli Kubrickille ihmeiden tekemistä. Hän halusi rakentaa olemassa olevalle klassiselle perustalle löytääkseen elokuvan todellisen ytimen, jota narratiiviset rakenteet eivät rajoittaisi.

* *

Cimentin mukaan Kubrickin viehtymys pahiksiin on selkeästi nähtävissä hänen elokuvissaan. Tähän Kubrick vastaa siteeraamalla John Miltonin Kadotettua paratiisia:

”Better to reign in Hell than serve in Heaven.”

Kubrick omin sanoin katsottavissa Yle Areenassa ja lauantaina 12.12.2020 klo 20.01 Yle Teema Fem -kanavalla.

Stanley Kubrickin elokuvat

  • Fear and Desire (1953)
  • Kohtalokas suudelma (Killer’s Kiss) (1953)
  • Peli on menetetty (The Killing) (1956)
  • Kunnian polut (Paths of Glory) (1957)
  • Spartacus (1960)
  • Lolita (1962)
  • Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
  • (Dr. Strangelove or: How I Learned To Stop Worrying And Love the Bomb) (1964)
  • 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey) (1968)
  • Kellopeli Appelsiini (A Clockwork Orange) (1971)
  • Barry Lyndon (1975)
  • The Shining – Hohto (The Shining) (1980)
  • Full Metal Jacket (1987)
  • Eyes Wide Shut (1999)

Lisäksi lyhytdokumentit: Day of Fight (1951), Flying Padre (1951) ja The Seafarers (1953)

* *

Gregory Monron dokumenttielokuvia

  • Toulouse-Lautrec: Racing Through Life (2019)
  • Michel Legrand: Let the Music Play (2018)
  • Pierre Richard: The Quiet One (2018)
  • James Stewart Robert Mitchum: The Two Faces of America (2017)
  • Jerry Lewis: The Man Behind the Clown (2016)
  • Calamity Jane: Wild West Legend (draamadokumentti, 2014)
  • Louis de Funès Forever (2013)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua